Pelaajahahmot on kutsuttu suuriin häihin Halikon seudulle (Rikalan ”esikaupunkialuetta”), jossa rikkaaseen ja vaikutusvaltaiseen taloon oli saapumassa morsian Aalannista. Saaren Silvia ei ole ainoastaan koruilla koristettu neito, vaan mahtitalon tytär ja tämä liitto rakentaa merkittävän yhteyden sillinpyytäjien ja härkäauraajien välille. Pelaajahahmot ovat toivon mukaan siinä määrin merkkihenkilöitä, ettei heitä ole voinut jättää kutsumatta. Tai ehkä he ovat kuokkavieraita tai heistä jollakulla on sukua Halikossa. Jos tavoitteena on kertapeli, niin ohjeista ihmeessä pelaajat tekemään hahmoikseen sulhanen, patvaska ja kaaso. Sitten asiat lähtevät menemään lapasesta. Morsian kun ryöstetään häistä, eikä se olekaan mitään leikkimielistä peliä tällä kertaa.
Pahkavuoren Mököiset ovat mukana häissä, mutta itsellään Mököisen isännällä on muita suunnitelmia. Päällimmäisenä hänellä on huolena liitto saarelaisen väen kanssa, joista Mököinen ei liiemmin pidä. Tämän lisäksi hän on kilpailullisessa asemassa sulhasen sukuun nähden ja tahtoisi kovasti lyödä tälle liitolle kapuloita rattaisiin. Kolmanneksi hän meni lupaamaan oman tyttärensä sisämaahan Säkylään, mutta tytär pentele otti ja kuoli johonkin äkkinäiseen keuhkotautiin ennen sovitttuja häitä. Mököinen onkin kiertänyt sellaisen juonitteluverkon, ettei enää hahmota itsekään, mitä tapahtuu.
Hän on sopinut hyvän maksun taikurille nimeltä Oiva Hommuinen, jotta Oiva kaappaa Saaren Sylvian ennen hääjuhlan päättymistä. Kun liittoa ei panna täytäntöön, sotkeutuisivat Aalannin saarten ja rikkaan talon liiitot. Oiva Hommuinen oli Mököisen tietämän mukaan selllainen pienikokoinen ja päähänpotkittu katkera velhonkutjake, joka olisi omiaan tekemään tämmöisiä salakähmäisiä töitä. Kaapattu neito olisi niin näyttävä , hyvää sukua ja jokusella kalliilla korulla varustettu, että Mököinen voisi toimittaa tytön Säkylään ja selvitä velvoitteistaan. Säkylä on sen verran kaukana, ettei tytön perään heti kyseltäisi eikä se liene niin nuukaa, jos tyttö ei ole ihan siitä perheestä, mistä piti.
Oiva Hommuinen vaan ei enää ole se pyöreänaamainen kiusattu tietäjänkuvatus, jollaisena Mököinen hänet oli oppinut tuntemaan. Oivan suuri unelma oli pitkään ollut päästä osaksi Runolan tietäjäyhteisöä ja vain vähän aikaa sitten Oiva oli onnistunut työntämään taikuuden rajoja uudella tavalla eteenpäin ja kehittänyt loitsuvoiman, jonka avulla hän uskoi pääsevänsä osaksi tuota hienostunutta ja varakasta herrakerhoa. Kun Mököinen tarjosi tätä neidonryöstöpuuhaa, Oiva suostui, mutta hänellä ei ole aikomustakaan toimittaa ryöstettyä morsianta suoraan Säkylään, vaan myydä kaapattu eniten tarjoavalla taholle.
Pelaajahahmojen tehtävä on pelastaa häät ja kadonnut morsian tuntemattomien kaappaajien käsistä. Jos jäljittämisen kanssa uhkaa tulla ongelma, niin Silvian Saarilta mukanaan tuoma koira voi olla suureksi hyödyksi. Jäljet johtavat itään ja vievät asumattomalle seudulle Vähähiiden suuntaan.
Seikkailun loppuosa voi olla väkivaltainen turpajuhla, mutta vastustajien kanssa on täysin mahdollista neuvotella. Mököinen on taustapiru, joka ei osallistu mitenkään tapahtumiin, jotka on vyöryttänyt liikkeelle. Oiva on hahmojen päävastustaja, jonka ensisijainen motivaatio on kerätä tempauksellaan muikea omaisuus, jonka turvin hän voi marssia reteesti Runolaan liittyäkseen sikäläiseen tietäjien hoviin. Oivalle on se ja sama, kuka hänelle uudet turkisvaatteet ja vaskisoljet kustantaa. Oivalla on apulaisenaan palkolliseksi pakotettu lauma hiisiä. Ne eivät ole mitenkään erityisen sotaisia, vaikkakin ilkeitä ja omalla tavallaan ovelia pikku pirulaisia.
Oiva itse on taitava manaamaan hiiteen. Mikäli hän uhkaa joutua hyökkäyksen kohteeksi, hän määrää jotkut kätyrinsä hidastamaan hahmoja manatakseen vaarallisimmat hiiteen ja päästäkseen heistä tällä tavoin eroon.
Hiisilauman lisäksi Oivalla on tukenaan kaksi kummajaista, jollaisia Roudan maassa ei pitäisi edes olla. Nämä ovat traagisia hirviöitä. Ensimmäinen on hänen ukulikontionsa. Oiva teki matkan Tuonelaan todistaakseen taitonsa tietäjänä. Hän vei sinne mukanaan karhun ja pöllön luita, joihin sitoi henkioppaan. Tuonelassa tuo olento sai hahmon, joka oli sekoitus karhua ja pöllöä. Ja Oiva Hommuinen sai tuotua petonsa pois Tuonelasta luoden sekoitusolennon, jolla on karhun vartalo, pöllön pää ja jota piinaavat sekavat vaistot ja ainainen nälkä pieniin myyriin, jotka eivät kuitenkaan pysty sammuttamaan kokonsa puolesta sen ruokahalua. Ukulikontio on Oivalle uskollinen ja tottelee käskyjä, mutta samaan aikaan se on hyvin vahvasti vaistojen varassa toimiva olento. Sillä on tarve raapia puita, rikkoa muurahaispesiä, niellä pikkunisäkkäitä, syödä havuja ja tuskainen toive lentää, mihin sen vartalo ei vain sopeudu. Jos joku hahmoista saisi olennon lentämään, se olisi loppuikänsä kiitollinen.
Toinen on Oivan renki Rupinen. Liskomaisesta ulkonnäöstään huolimatta hän on ihminen. Rupinen on ehkä ainoa ihminen, joka on saanut vahvan yhteyden rupiliskon (Triturus cristatus) emuun. Muodonmuutosloitsu rupiliskoksi onnistui vain puolittain ja jäi pysyväksi. Nyt Rupinen on Suomen rumin mies. Hän avustaa Oivaa kaikissa pikkuasioissa, joihin hiidet ovat liian epähygienisiä tai epäluotettavia. Salaa Rupinen kuitenkin kaipaa ennen muuta läheisyyttä, hyväksyntää ja puolisoa. Hän ajattelee, että jos tilanne eskaloituu sopivasta, hän voisi pitää Silvian itse ja karata tämän kanssa jonnekin kauas. Jos Rupinen on saamassa sitä mitä kaipaa (läheisyyttä ja hyväksyntää), hän saattaa pettää mestarinsa.
Oiva on konnajoukkonsa kanssa majoittunut autioituneeseen taloon, josta kulkutauti vei väen katovuonna. Hiidet majailevat maakellarissa ja Oiva, vangittu Silvia ja Rupinen pirtissä. Ukulikarhu liikkuu enimmäkseen pihalla, mutta käy nukkumassa päiväunensa tuvassa.
Seikkailu pohjautuu idealtaan täysin D&D:n Caldwellin linnoitus -moduulissa olevaan peliin prinsessa Sylvian ryöstö (alkuperäisen kirjoittanut Harry Nuckols). Tällä kertaa muitakin optioita on, kuin hiipiminen ja taistelu.
Julkaistu 13.11.2017
