1. Mihku.fi
  2. Roudan maa

Kultaneidon runo ja muita seikkailuja

Kultaneidon runo -kirjan kansi

Tämänkertainen blogikirjoitus on poikkeava, sillä voin iloiten kertoa, että Roudan maa saa jatko-osan. Varsinaisen pelikirjan lisäksi roolipelijulkaisija Myrrys julkaisee kesällä 2023 sillan Roudan maan ja Legendoja & Lohikäärmeitä -roolipelin välille. Kultaneidon runo ja muita seikkailuja on peräti kymmenen seikkailua sisältävä kirja, joka sisältää valmiit seikkailut ja niiden pelitiedot Legendoja & Lohikäärmeitä roolipelille. Viime vuonna julkaistu Legendoja & Lohikäärmeitä puolestaan on Dungeons & Dragonsin suomenkielinen sovitus ja Kultaneidon runo sisältää ohjeet D&D:n pelimoottorin virittämiseen Roudan maan fantasiamaailmassa. Julkaisun kynnyksellä luon katsauksen siihen, mitä teoksessa on luvassa ja millaisia seikkailuja kirja sisältää.

Kun Legendoja & Lohikäärmeitä ilmestyi, päätin kokeilla d20-pohjaista järjestelmää myös Roudan maassa. Kalevalainen mytologia on angloamerikkalaisvetoiseen geneeriseen fantasiaan verrattuna aika omaleimaista, mutta tietyillä rajoituksilla ja ohjeilla pelimaailmoihin sitomaton L&L toimii kuitenkin hyvin Roudan maankin vetämiseen. Nyt julkaistavassa kirjassa on ohjeet tähän, sillä muutamat rajoitukset joihinkin loitsuihin ja hahmoluokkiin sekä erityisesti hirviöihin ratkaisevat ongelmat. Näiden vastapainona seikkailukokoelma sisältää runsain mitoin uusia hirviöitä, jotka on kaivettu esiin suomalaisen kansanperinteen suosta ja paladiinien ja munkkien ollessa pelimaailmassa hyvin harvinaisia saa hahmonluontiin lisää vaihtelua kirjan esittämillä uusilla taustavaihtoehdoilla.

Kokoelman aloittaa Veri valuu Hinnerjokeen, joka on matalan tason hahmoille suunniteltu kohtaaminen synkällä maatilalla matkan varrella. Alunperin tämä oli kauhupeliksi tarkoitettu tiivis peli, jonka pelautin jo 20 vuotta sitten Ropeconissa Kätyrin osan säännöillä. Peli jäi silloin mieleen tunnelmallisena ja löydettyäni sen konkreettisesti käsinkirjoitetun alkuperäismateriaalin tuumin, että Hinnerjoen salaisuudet ansaitsevat mahdollisuuden vielä uuteen kierrokseen. Seikkailu soveltuu erityisen hyvin uusille hahmoille, jotka ovat vasta saapuneet lounaisrannikolta Roudan maahan.

Nimiseikkailu Kultaneidon runo on julkaistu niinikään yli 20 vuotta sitten Magus-roolipelilehdessä, mutta tällä kertaa mukana on pelitiedot vastustajille. Tämä on seikkailuista kaikkein vahvimmin Kalevalasta ammentava, sillä siinä polttopisteenä on Ilmarisen takoma kultaneito, joka itsessään on ahneutta herättävä ilmestys. Rakenteeltaan seikkailu on pitkin Hämeen härkeätietä kulkeva roadtrip, jossa aarretta jahtaa moni taho ja kultaneitoonkin liittyy epätodennäköinen käänne.

Keskiyön nauriit kirjoitin tätä seikkailukokoelmaa varten. Halusin kirjaan seikkailuita eri puolilta pelimaailmaa esitelläkseni sitä myös sellaisille pelaajille, joille Roudan maa on paikkana vieraampi. Keskiyön nauriiden asetelma on kummitustalopohjainen seikkailu, vaikka epäkuolleiden määrä tässä kummitustalossa jääkin hyvin pieneksi. Samalla Keskiyön nauriit esittelee sen, miten Roudan maan talot ovat pikemminkin kokoelma rakennuksia kuin huoneita ja mitä kaikkea vaarallista kirottuun pihapiiriin saattaakaan sisältyä.

Kaavilainen Country-tähti sai innoituksena Roolipelaaja-lehdessä julkaistusta Tähti-roolipelin seikkailusta Taistelua ilman yhteistä rintamaa, jonka on kirjoittanut Mike Pohjola. Kaavilaisen Country-tähden esikuvaa voi olla vaikea enää tunnistaa, sillä niin oudoille kierroksille versio kulki. Roolipelaaja-lehden ilmestyessä minulla oli tapana kirjoittaa sen seikkailuista Roudan maa -sovituksia. Tässä seikkailussa turjalainen heimo pyytää hahmoja auttamaan kotakyläänsä musikaalis-uskonnollisessa rituaalissa, sillä hahmot ovat viimeiset, jotka kuulevat seikkailun alussa kuolevan runonlaulajan sanat. Rituaalin onnistuminen muuttuu hahmojenkin kannalta elintärkeäksi, sillä heitä uhkaa toinen vaara vihaisen veden väen taholta, jota rituaalilla yritetään lepyttää ja toisaalta kotakylän kosto saattaa myös osua nilkkaan, sillä epäonnistuminen voi pakottaa nämä uhraamaan hahmot veden väelle. Bardit pääsevät kerrankin käyttämään ammatillista pätevyyttä ratkaiseviin kohtiin seikkailussa.

Kultaisen menninkäisen metsästys on ennen julkaisematon seikkailu. Pelautin sen Ropeconissa vuonna 2013, mutta peli jäi kirjoittamatta ja muistiinpanoni siitä olivat hyvin hatarat. Asetelmaa lukuunottamatta jouduin kirjoittamaan seikkailun uudelleen ja seikkailun peikkopolku on erilainen alkupeäriseen verrattuna, vaikka asetelma ja tavoite ovat samat. Tämä on pidempi erämaamatka, jossa seikkailijat joutuvat uskaltautumaan ohjeistuksen perusteella Hiitolaan, joka on peikkojen ja peikkolaisten maata ja täynnä monenlaisia vaaroja. Tapahtumat sijoittuvat Pielisen maisemiin ja seikkailua on helppo laajentaa halutessaan pidemmäksikin kampanjaksi.

Saivon vuovru ja Syvähiekan hirviö ovat seikkailuina olleet netissä saatavilla joskus 2000-luvun alussa, mutta niitä ylläpitänyt sivusto on kauan sitten lahonnut ja kumpikin seikkailu on saanut alkuperäisversioihinsa verrattuna editoitavaksi ja saanut lisää lihaa rakenteeseensa. Saivon vuovrussa pelastetaan lapinkylää sitä vainoavilta salaisuuksilta ja Syvähiekan hirviössä metsähaltiat tarvitsevat apua kalevalaisen muinaishirviön kohtaamisessa. Saivon vuovru kumartaa saamelaiselle mytologialle ja sijoittuu Oulujärven rannikolle Vaalan seudulle ja Syvähiekan hirviössä Kalevalassa lyhyen maininnan saanut hirviö on jättänyt rannalle sukuaan.

Jättiläisten jalanjäljillä on yksi vanhimpia kirjoittamiani Roudan maahan sijoittuvia seikkailuita. Se on jäänyt julkaisematta, koska suunnittelin seikkailun alunperin aloitusosaksi laajemmalle kampanjalle, jossa nälkäkriisi ravistelee rannikkoa. Kampanja jäi kirjoittamatta, mutta seikkailussa itsessään on epätavallisempi asetelma, jossa pelaajahahmot piirittävät vaarallisia hirviöitä, jotka puolestaan yrittävät säilyttää saamansa sillanpääaseman.

Kokoelman päättävä Solakan saari on suunnattu kymppitason hahmoille ja se esittelee vaarallisen seikkailupaikan, jota kaikki Roudan maan asukkaat karttavat. Pelaajahahmot ovat tietysti poikkeus, sillä Solakan saarella on sellaisia aarteita, joita ei saatavissa missään muualta. Jäämeren ylittäminen saarelle päästäkseen on ensimmäinen haaste ja saaren asukkaat tarjoavat lisää vaaroja.

Seikkailuiden lisäksi kirjassa on ohjeet Roudan maasta kotoisin olevien pelaajahahmojen luomiseen Legendojen & Lohikäärmeiden säännöillä. Mukana on paitsi uusia taustavaihtoehtoja ja peikkolaishahmojen pelaaminen, myös tiiviit tiedot Roudan maan jumalista ja sadan pikkuesineen taulukko. Kirjan täydentävät uusien hirviöiden pelitiedot. Mukana on L&L sovitukset muun muassa sellaisista vastuksista kuin ajattara, epäkuollut ryhävalas, hookana, ihtiriekko, naurisluomo, näkkikonna, pökö, staalo ja syöjätär.

Alunperin kokoelmaan oli tarkoitus saada vain edellä luetellut yhdeksän seikkailua, mutta taittovaiheessa vähennettiin mainossivuja ja liitettiin mukaan vielä kymmenes seikkailu. Aavehevonen on toinen kokoelman paketti nelostason hahmoille. Seikkailu on netissä vapaana riistana, mutta kirjassa sen kartat lienevät helpommin käytettävissä ja teksti taitettu silmää miellyttävämmäksi. Jos haluat säästää, se on kuitenkin toistaiseksi pelautettavissa ilmaisnäytteenä. Aavehevonen löytyy täältä.

Julkaistu 14.7.2023