Aarteenetsijöiden korviin kiirii huhu: Tapiolan kultaisessa valtakunnassa, alle päivänmatkan päässä Puijon vaaralta länteen, on myrskynnyt metsäpalo. Palon sanotaan lähteneen haltioiden palatsista ja hävittäneen suuren metsän kokonaan idässä liplattavan Kallaveden, eteläisen Rytkyn, läntisen Naarajärven ja pohjoisen Hirvijärven välistä. Nyt siellä on haltioiden aarteita vartijatta, ottajaansa vailla. Hakea kannattaa, ennen kuin metsä valtaa omansa takaisin.
Lähin lapinkylä on Siidanjärvi, jonka asukkaat ovat kesäkaudella hajaantuneet kalastelamaan pitkin Kallaveden ja Riistaveden rantoja. He ovat katselleet peloissaan maailmanpaloa läntisessä horisontissa ja ihmetelleet mitä haltiavaltakunnassa tapahtuu. Muutama rohkeampi perhe on uskaltautunut tutkimaan aluetta: Siidanjärven kylään on levinnyt lantalaisten tapa polttaa pieniä paloraivioita ja kylvää niihin naurista, jonka sato varastoidaan kylmiksi kuukausiksi talvikylään. Näiden kaskiviljelijöiden vanavedessä pelaajahahmoilla on hyvät mahdollisuudet löytää tuhon kohdannut haltiametsä.
Kuolleet puutarhat on luonteeltaan aarteenetsintäseikkailu. Huhut ja tarinat kertovat, että haltioilla on suuria aarteita ja metsäpalo on osunut niin harvinaisella tavalla haltiametsän rantaan, että sinne on helppo saapua veneellä, ettei tällaista tilaisuutta tule kuin kerran sadassa vuodessa. Palaneelta alueelta on myös mahdollista löytää vähiä vaaroja uhmaamalla melkoinen taika-aarre, sillä Tapiolan haltijakansalla on hyönteisongelma.
Jos hahmoilla on hyvät välit Tapiolaan, seikkailut voi muuttaa pelastusretkeksi. Metsäpalo on vielä niin tuoreessa muistissa, etteivät metsänneidot tahdo astua kuoleman puutarhaan, jonka tuhkaiset huurut ovat vielä heille liikaa. Metsän hengillä on hätä alueelle loukkuun jääneiden eloonjääneiden vuoksi, mutta he eivät saa lähetettyä pelastusretkikuntaa. Ympäri Tapiolan männiköitä ovat tänä vuonna vaivannut mäntypistiäisten toukkien massaesiintymät, jotka syövät neulaset puista aiheuttaen kauheita metsätuhoja. Kuivaksi kuolleissa puissa metsäpalo pääsi leviämään tavallista pahemmin ja tuhansia hehtaareja metsää on muuttunut tuhkan ja mustuneiden rankojen oudoksi autiomaaksi.
Liikkuminen kartalla
Verrattuna tavanomaisiin umpeenkasvaneisiin ja lahopuun täyttämiin metsiin, on liikkuminen Suuren Palosen alueella helpompaa. Karttaan on merkitty valkoisella palaneet metsäalueet. Kallavesi muodostaa rajan, jonka koillisrannat kuuluvat lappalaisille ja lounasrannat metsähaltioille.
Seuraavia numeroituja tapaamisia ei ole merkitty karttaan, mutta pelinjohtaja voi sijoittaa ne halutessaan sopiviin kohtiin kartalla tai ottaa mukaan pelautukseen sopivissa kohdissa pelinjohtotavastaan riippuen.
1. Kehvot
Siidanjärveläinen Kehvon perhe viettää tavallisesti kevätkautta vastarannalla Kehvonsalossa, mutta metsäpalo on houkutellut heidät hyötymään nauriitten istuttamisesta tuhkaperäiseen maahan. Perheeseen kuuluvat Enokehvo, Emäkehvo, Vehkakehvo, Heinäkehvo ja Kallakehvo.
Perhe on kalastaja-keräilijä-nauriinkasvattajia. He eivät ole sotaisia ja pelkäävät hahmoja, mikäli näillä on aseet. He heittäytyvät kyllä juttusille, sillä vanhan kansanviisauden mukaan juttukaveria on vaikeampi ryöstömurhata kuin muukalainen. Mieluiten Kehvot neuvovat uhkaavat muukalaiset ihan muille maille, vaikka Suvaksen siidan suuntaan, jossa on parempia metsästysmaita. Kehvot tietävät, että haltioiden kartano sijaitsi syvemällä sisämaassa pienessä saaressa. Paloalueen sisällä on kaksi isompaa järveä ja niistä lähempi on täysin saareton.
Kehvot tarjoavat ystävällisille hahmoille mahdottoman ruotoista kalakeittoa. Mikäli hahmot ovat avokätisiä heidän suuntaansa, he voivat saada vihjeitä paloalueen muista kohteista, sillä Kehvot ovat viettäneet täällä jo useampia päiviä ja pystyttäneet paloalueen rantaan asuinkotansa. He voivat antaa vinkkejä, että joitakuita alueella liikkuu ja varoittaa jonkun vihamielisen puuolennon riehuvan alueella. He ovat havainneet myös tänä kesänä suuret määrät mäntypistiäisen toukkia, sillä niitä on Kallaveden vastarannallakin.
2. Hullu keijukuusi
Tässäkin haltiametsässä kasvoi muutama keijukuusi (s.157). Yksi poltti latvansa palossa, mutta selviytyi kuitenkin ryömiessään järveen sammumaan. Tämä keijukuusi potee hirveää energiavajetta ja on muutenkin raivokas saamiensa palovammojen takia. Se etsii saalista ja on valmis täräyttämään kävyillään ketä tahansa lähestyvää. Kuusi piileskelee rantatörmän takana ja yrittää nujertaa edes yhden hahmoista kaukaa juodakseen tämän veret. Sitä on helppo paeta, mutta se saattaa seurata hahmoja tuntien ajan.
3. Haltiatalon rauniot
Paloalue on täynnä hiiltyneitä männynrankoja, joiden oksistot ovat palaneet mutta mustat rungot törröttävät yhä ylöspäin. Oksistoihin rakennetut haltia-asumukset ovat yhtä lukuunottamatta palaneet tunnistamattomiksi. Tämä on jäänyt palamatta, vaikkakin värimaailma on savusaunan sisältä.
Männyn nokkaan rakennettuun oravanpesämäiseen haltiamajaan on hankala kiivetä, sillä sinne vieneet tikkaat tai kulkusillat toisista männyistä ovat hävinneet. Kiipeilyssä epäonnistuminen voi puolestaan tuottaa luunmurtumia. Majassa on purkillinen Metsolan hunajaa (s. 193) ja savunhajuisia haltiavaatteita.
4. Ruskomäntypistäisen henki
Olipa maahinen nimeltä Karttu, joka matkusti liian syvälle Tuonelan maille ja kohtasi siellä unohdetun pistiäishyönteisten emuun. Nälkäinen henki riivasi Kartun jättäen onnettoman maahisen hengen Tuonelaan. Nyt mäntypistiäishenki hallitsee Kartun ruumista ja sekä aikuiset mäntypistiäiset että toukat parveilevat sen ympärillä. Tämä on luonut pitkin Metsolan maita valtavan mäntypistiäisten toukkien joukkoesiintymän, mikä pitää haltiat kiireisinä hävittämässä tuholaisia.
Kun pistiäiset olivat saaneet sadat puut kuolemaan ja kuivumaan alkukesän auringossa, saattoi sattumanvarainen salamanisku aiheuttaa tavallista pahemman metsäpalon. Metsäpalo oli koitua Pistiäis-Kartun kuolemaksi, mutta hän onnistui selviämään paiautumalla metsäpuroon ja piileskelämässä mudassa. Koska kymmenien hehtaarien alueelta miljoonat pistiäistoukat ovat kuolleet tulessa, on Pistiäis-Karttu vielä pahan kerran sekaisin. Hän näyttää pieneltä ja likaiselta villi-ihmiseltä, jonka parta on palanut ja vaatteet noen mustaamia mutariekaleita. Otuksen liikkuminen on puolestaan hyönteismäistä ja sillä on mukanaan pärekori, joka on täynnä toukkia, joita se varjelee.
Pistiäis-Karttu suhtautuu hahmoihin epäluuloisesti ja pitää heitä helposti vihollisina. Säikähtäessään se reagoi hakkaamalla isolla kartulla, puremalla ja usuttamalla parven hengissä säilyneitä pistiäisiä uhkaajien haitaksi. Pistiäis-Karttu ei ole niin lopulta vaarallinen kuin miltä vaikuttaa, mutta se voi hyökätä yllättäen ja pistiäiset näyttävät pelottavammilta kuin ovatkaan. Muuten se pyrkii etsimään männynneulasia (tämän vuoden tuore vuosikasvain ei käy), joita ei oikein lähistöltä löydy. Lähimetsien kannalta olennon hengen toimittaminen takaisin Tuonelaan olisi kaikkein turvallisinta, sillä minne Pistiäis-Karttu matkaakin, sinne leviävät myös petäjätuhot.
5. Lahokas
Tuhoutuneen alueen metsänneidoista hengissä on enää Lahokas. Hänen sielupuunsa kärsi metsäpalosta pahoin mutta kituu vielä hengissä ja Lahokas on muuttunut puunsa mukaiseksi: tavanomaisista metsänneidoista poiketen hän ei muistutakaan nuoruuden kukassa olevaa neitoa, vaan vanhaa akkaa, jonka ihon kaarnalaikut ovat nekin halkeilleita ja palaneita. Lahokkaan puu tekee hidasta kuolemaa ja hän samaten.
Lahokas on vielä pelastettavissa, mutta se vaatii hiukan puutarhanhoidollista taitoa tai Metsolan hunajaa. Mikäli hänen sielupihlajastaan ottaa pistokkaan tai osan puun tervettä juurakkoa siirtää kasvamaan riittävän kosteaan paikkaan, jossa on riittävästi ravinteita ja paloaukeaa parempi suoja eroosiota vastaan, voidaan puu ja sitä myöten Lahokas pelastaa. Tässä on tilaisuus saada vaikka kotikylään oma metsänneito, mikäli taimi selviytyy matkasta.
Lahokas ei kykene palaamaan puunsa sisään ennen kuin puu on terveempi ja voimistunut. Hän on kuumehoureinen ja epäilee hahmoja ukkosen palvojiksi, joiden syytä metsäpalo oli. Lahokas on valmis tervehtimään ukkosen palvojiksi tunnustautuvia myrkkynuolilla (hän ei jaksa jännittää joustaan kunnolla ja nuolet jäävät luultavasti lyhyiksi) ja metsänvihoilla (s. 108). Mikäli hahmoilla on yhtään kummoisempi idea tai yhteistyökykyä, Lahokkaan tekeminen vaarattomaksi ei ole vaikeaa. Täyteen väkivaltaan siirtyminen johtaa helposti Lahokkaan kuolemaan, niin heikkona hän on.
6. Sinipiian silmät
Tapiolasta on lähetetty sinipiika selvittämään mitä metsään tunkeutuneet ihmiset siellä oikein tekevät. Piika on tarkkaillut Kehvon perhettä ja äkännyt näiden puheista hahmojenkin liikkuvan metsässä. Lisäksi se etsii henkiinjääneitä. Sinipiika saa tiedon joltakin peipolta Lahokkaan selvinneen hengissä palosta ja sitten se etsii hahmot selvittääkseen Lahokkaan kohtalon. Sinipiika vakoilee hahmoja puiden lomasta. Mikäli Lahokkaan kohtalo ei tarkkailemalla ilmene, se kiiruhtaa hahmojen juttusille selvittääkseen totuuden. Jos hahmot ovat surmanneet Lahokkaan, piika pakenee Puijolle tai Rauhalahteen kutsumaan haltioiden metsästysretkikunnan ajamaan hahmot pois tai tappamaan nämä. Retkikunta saapuu 12 tuntia sinipiian kohtaamisen jälkeen ja silloin hahmojen kannattaa olla kaukana, sillä Autere Aamunuoli (s. 70) johtaa Suuri-Paloselle lähetettävää pelastusretkikuntaa.
Vommosaaren kartano
Haltiakartanon sijaitsi pienessä saaressa, joka selviytyi sijaintinsa vuoksi palosta. Saari on kartalla Vommon ensimmäisen O-kirjaimen sisällä. Järvi on niin kapea, että saareen on vain nuolenkantaman matka suunnilleen mistä tahansa suunnasta ja matkaajan huomion kiinnittää helposti jättimäistä kissapetoa esittävä kivinen patsas. Vommonsaari on noin 50 metriä leveä ja 100 metriä pitkä saari, jossa erottuu selvästi kissapatsaan lisäksi haltioiden kasvattama kartano ja kartanon vieressä joukko suuria kivenlohkareita, joiden väliin jää syvä yksihuoneinen ja hormillinen luola.
Saari on säästynyt tulipalolta, mutta sen asukkaat olivat mantereen puolella palon yllättäessä. Haltiaveneen mustuneet jäännökset ovat näkyvissä mantereen puolella lounaisrannalla. Kartano muistuttaa viimeisen päälle överiksi vedettyä jugendhuvilaa luonnon muotoja jäljittelevine erkkereineen, puolitorneineen ja lambrekiineineen. Kartanossa on useampi huone ja se on täynnä ihmisille vieraita puisia käyttöesineitä ja kauniita haltiaryijyjä. Etsimällä tarkemmin kartanosta on löydettävissä vielä haltiasaappaat (s. 193), Tapiolan viikate (s. 203) ja kokoelma Virvatalin kynttilöitä (yksi joka väriä, s. 195–196). Viikatteensa haltiat haluvat varmasti takaisin joko ostamalla, vohkimalla tai väkivalloin, muita esineitä he eivät tässä murhenäytelmässä osaa kaivata.
Luola on talvivarasto talviunta nukkumattomien haltioiden ruokavaroja varten, mutta nyt kesäaikaan se on tyhjillään. Rannan kivinen jättiläiskissa on muinaishaltioiden taikavahvistin: minkä tahansa loitsun heittäminen kivikissan läheisyydessä antaa loitsunheittoon ylimääräisen mestaruuden. Kivikissa on liian painava siirrettäväksi minnekään ja riittävän pätevä yritys saa sen pään murtumaan, jalat katkeamaan ja taikuuden virtaamaan valtoimenaan ympäri Tapiolaa aiheuttaen kaikenlaisia kummallisuuksia.
Julkaistu 25.6.2020
