Vienan kansan laulajia: Pikku-Muarie (CD-levy)

Kuvaus

Pikku-Muarie eli Maria Iivanantytär Lesonen (1915–2003) oli suuren laulajasuvun viimeinen kirkas leimahdus. Hän syntyi Venehjärven kylän Hökkälässä, josta hänen äitinsä Hökkä-Sohja oli naitu Kivijärven kylään. Laulujaan hän ei ole perinyt pelkästään äidiltään, vaan erinomaisena lauluntaitajana hän on siepannut niitä kaikkialta, missä on liikkunut. Sukunsa runolauluperinteeseen hän ei valitettavasti päässyt lapsena tutustumaan, koska tuolloin – 1920-luvulla – vanhoja tapoja pyrittiin kitkemään pois ”uuden elämän” tieltä. Parhaiten hänen muistiinsa ovat jääneet nuoruusajan laulut ja piirileikit, mutta myöhempi elämä on pannut hänet laulamaan myös suruvoittoisia melodioita. Alle 20-vuotiaana hän joutui raskaisiin metsätöihin ja menetti niistä löytämänsä mielitietyn vain parin vuoden yhdessäolon jälkeen, kun mies kuoli sairauteen. Myös tytär kuoli pian syntymänsä jälkeen. Pojan hän kasvatti kuitenkin aikuiseksi asti.

Harvalla ihmisellä on niin komea tausta kuin Pikku-Muariella. Hän on Varahvontan Poavalin Stepanien Sohjan Muarie. Hänen äitinsä isoisän isä oli kuuluisa Kalevala-laulaja Varahvontta Jamanen eli Sirkeinen, jota Elias Lönnrot laulatti kuudennella runonkeruumatkallaan Uhtualla kevättalvella 1835. Kerääjä ja laulaja olivat sopineet, että Varahvontta viiden ruplan hinnalla laulaisin ”kaksikymmentä pitempätä runoa – ja mitä muistaisi kaupanpäälliseksi”. Keruutilanteessa pieni poika istui lattialla ja merkitsi pykälän puuhun aina, kun runo päättyi. Seitsemännen runonkeruumatkansa aikana Lönnrot asusti pari viikkoa Varahvontan kotona Uhtualla.

Varahvontta Jamasen poika Poavila puolestaan on toinen niistä I. K. Inhan valokuvaamasta miehestä, jotka laulavat runolaulua vastakkain istuen. Poavilalta runoja tallensivat mm. Kusti Karjalainen ja Ilmari Kianto, joka tältä myös tietäjän sauvan.

Poavilan tytär Stepanie naitiin Venehjärven Hökkälään. Hänen miehensä oli Hökkä-Iivana eli Iivana Lesonen. Heidän tyttärensä Sohvi on Vienan legendaarisin morsian. Hän oli kuulu kauneudestaan ja häntä kosittiin ympäri Vienaa. Pritoneita (myötäjäisiä) hänellä kerrottiin olevan enemmän kuin kellään muulla morsiamella eli antilaalla. Kostojakin (liivihameita) hänellä mainittiin olleen kuusikymmentä, joista kaksi silkistä. Niistä hienoimmassa oli selkäpuolella sata laskosta ja joka laskokseen oli pantu ruplan raha. Se oli suuri omaisuus niinä aikoina. Hökkä-Sohja antoi aparat eli rukkaset useille varakkaille kosijoilleen ja meni lopulta – mieluisensa löydettyään – rutiköhän Ignatan Iivanan vaimoksi Kivijärven kylään. Tulevan appiukon käydessä ensi kertaa tutustumassa vävyehdokkaansa kylään siellä uskoltetiin kylän kaikkien ”nurmien” kuuluvan tälle. Hökkä-Iivana oli uskovinaan, mutta häiden lopuksi, nosti kuokan myötäjäiskuorman päälle ja myhähdellen totesi sitä pian tarvittavan.

Pikku-Muarie oli herkkä ja lyyrinen laulaja. Laulun avulla hän jaksoi elää vaikeitten elämänvaiheittensa läpi. Vaikka hän oli pienikokoinen, kuten hänen lempinimensä kertoo, hän teki miesten raskaita töitä, kun sotien jälkeen miehisestä työvoimasta oli pulaa. Lauluissa hän mieluusti palasi nuoruutensa kulta-aikaan, jolloin huolet eivät vielä mieltä painaneet, mutta tulkitsi myös satuttavasti menetettyä onnea.

Pikku-Muarien laulujen äänitykset on tehty hänen pienessä mökissään Vuokkiniemessä, jossa hän vietti eläkepäiviään, sekä viimeisimmät saman kylän vanhusten talossa. Siellä hän kuoli 88-vuotiaana pian sen jälkeen, kun kuuli laulunsa levylle taltioituna. Hän tiesi jättäneen elämästään jäljen.

Markku Nieminen

Levyn aineisto on tallennettu perinteentaitaja Pikku-Muarielta eli Maria Lesoselta vuosien 1989–2003 välisenä aikana Vuokkiniemessa. Julkaisija: Juminkeko.