Vienan kansan laulajia: Stepanie Kemova (CD-levy)

Kuvaus

Stepanie Kemovan (o.s. Nikitina; 1912–1999) laulut ovat surun sävyttämiä. Juuri lauluista hän sai voimaa kestää elämänpolun vaikeudet, joita hänen kohdallaan ei puuttunut. Jo aivan pienenä hän koki joutuneensa äitinsä hylkäämäksi, kun tämä siirtyi Suomen puolelle ja jätti tyttärensä vanhempiensa hoidettavaksi. Äiti – Marina Takalo – tunnettiin Suomessa erinomaisena runolaulajana ja perinteentaitajana, mutta yhtään laulua ei Stepanie kertonut saaneensa häneltä. Parhaiten muistiin olivat tarttuneet sellaiset laulut, jotka sivusivat hänen omaa kohtaloaan.

1920-luvulla sulkeutunut raja esti Kuusamossa asuneen äidin ja aivan lähellä Oulangassa eläneen tyttären tapaamiset. Vasta vuonna 1960 he kohtasivat Leningradissa eräässä hotellissa, koska siihen aikaan ei tullut kysymykseenkään, että Marina olisi voinut matkustaa synnyinseudulleen. Tapaaminen ei heitä lähentänyt eivätkä he sen koommin nähneet toisiaan.

Stepanien pienenä ollessa mustalaisnainen ennusti ikävyyksiä hänen elämäntaipaleelleen – ja niitä hän kohtasi. Huoltajana toiminut isoisä kuoli pian ja nuorena tyttönä Stepanie joutui kovaan työhön erilaisissa tehtävissä kolhoosissa. 21-vuotiaana hänet määrättiin tukkitöihin sahaamaan puita ja kuljettamaan niitä hevospelillä. Stalinin vainojen aikaan vuonna 1937 setä vietiin ja Stepanie itsekin joutui moniin kuulusteluihin Suomessa asuvien vanhempiensa takia. Sodan aikana – jo kolmen lapsen äitinä – hän jatkoi raskaissa metsätöissä Arkangelin alueella evakuoituna. Mies kaatui Virossa sodan loppuvaiheessa. Kotiseudulleen palattuaan Stepanie avioitui uudestaan ja sai vielä viisi lasta. Vuonna 1947 hän astui sodanaikaiseen miinaan saaden vamman jalkaansa ja menettäen toisesta korvastaan kuulon.

Puolet lapsistaan ja miehensä Stepanie ehti saattaa hautaan ennen tuonilmaisiin siirtymistään. Lapsenlapsia hän kerkesi saada kymmeniä ja vielä muutaman lapsenlapsenlapsenkin.

Elämän raskaita varjoja Stepanie pakeni musiikkiin. Hän lauloi, tanssi ja osallistui näytelmiin kulttuuritalolla, esittäen – omasta pyynnöstään – yleensä äidin rooleja. 15-vuotiaana hänet oli houkuteltu ensimmäisen kerran naimisiin, mutta jo muutaman viikon yhteiselon jälkeen hän jätti joitakin vuosia vanhemman miehensä, koska tämä ei osannut eikä halunnut tanssia. Hän oli nuorena myös urheilija. Hän voitti useimmiten kilpailut, joihin osallistui, oli sitten kyse hiihdosta tai yleisurheilusta. Urheilu-ura loppui siihen, kun hän taas kerran oli voittanut 800 metrin juoksukilpailun, mutta tuupertui maaliin ja joutui sairaalaan. Hän oli viidettä kuukautta raskaana.

Vaikka Stepanien laulut olivat suruvoittoisia, hänen silmissään eli lämpö ja huumorin pilkahdus. Tuntui, että hän kykeni kanavoimaan lauluihinsa kaikki murheensa, sillä muutoin hän eli voimakkaasti nykyhetkeä poimien siitä kaiken irtiotettavissa olevan ilon. Eikä hän imenyt tuota iloa itseensä, vaan jakoi sitä auliisti ympärillä olevilleen, niin läheisilleen kuin muillekin, jotka ymmärsivät pysähtyä häntä kuuntelemaan.

Markku Nieminen

Levyn aineisto on tallennettu vuonna 1995 Stepanie Kemovan kodissa Kiestingissä. Julkaisija: Juminkeko.