Sitoutuminen–vapaus

Tässä pääluvussa tutkin, miten harrastajakirjoittavat sijoittuvat sitoutumisen ja vapauden akselille puhuessaan rakkaudesta. Ensin tutkin, miten novelleissa puhutaan avioliitosta, jonka voi katsoa edustavan sitoutumisen ihannetta vahvimmillaan. Seuraavaksi kiinnitän huomioni novelleihin, joissa kerrotaan tilapäisistä suhteista.

Tämä kahtia jaettu lähestymistapa rajaa käsittelyn ulkopuolelle osan novelleista, joissa konflikti syntyy sitoutumisen ja vapauden ristiriidasta, mutta ei kovin suurta osaa. Tiukahko rajaus tekee tutkimuksesta suoraviivaisemman ja vähentää toistoa. Olen lukenut myös pois jäävät novellit, eikä mitään työni kannalta ratkaisevan tärkeää asiaa jää mielestäni rajauksen takia käsittelemättä.

2.1. Avioliitto: vankila vai hyvän elämän perusta?

Sellaiset novellit, joiden henkilöt voivat olla yhtä hyvin avo- kuin avioliitossakin, olen tässä yhteydessä jättänyt käsittelemättä. Tutkittavaksi jäi kaikkiaan 29 novellia, joissa avioliitolla on tärkeä rooli, eli noin 14 prosenttia kaikista tiheistä novelleista. Tämä luku ei kerro vuosittaisesta keskiarvosta kovinkaan paljon, sillä vuodelta 1990 tiheitä novelleja on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmilta vuosilta.

Vuosien 1969 ja 1970 tiheistä novelleista seitsemän eli 23 % käsitteli avioliittoa, vuonna 1980 kymmenen eli jälleen 23 %. Näinä vuosina olen päässyt avioliittoa käsittelevien novellien lukumäärästä kutakuinkin samaan tulokseen kuin Yrjö Hosiaisluoma, joka tutki vuoden 1971 Nuorison Taidetapahtumaan osallistuneiden kirjoittajien tekstejä: ”Joka neljäs rakkaustarina kuvaa tilapäistä seurustelua ja saman verran on myös aviotarinoita, noin puolet kuvaa vakituista seurustelua.”¹

Mutta vuonna 1990 J. H. Erkon kirjoituskilpailun novelleissa tilanne on jo aivan toinen, sillä avioliittonovelleja on enää 12 eli vain 9 % kaikista tiheistä novelleista. Niiden suhteellinen määrä on siis romahtanut kymmenessä vuodessa. Mitä on tapahtunut? On syytä etsiä kontekstia avioliiton asemassa tapahtuneista yhteiskunnallisista muutoksista.

Tutkimusajanjakson aikana avioliiton asema ehti muuttua paljon. Avioitumisikä nousi huomattavasti vuosien 1969 ja 1990 välillä. Samaan aikaan yleistyi epävirallinen yhdessä asuminen, avoliitto, joka vielä vuonna 1969 oli hyvin harvinainen ilmiö. Käytännössä ensimmäisten liittojen solmimisajankohta pysyi kuitenkin melko lailla samana, sillä avoliitto otti avioliiton paikan. Vuonna 1969 oli tavallista mennä suoraan naimisiin, mutta vuonna 1990 suoraan naimisiin menevät poikkesivat normista.²

Samalla kun avoliitot yleistyivät ensimmäisinä liittoina, myös niiden merkitys muuttui. 1970-luvulla avoliittoa pidettiin yleisimmin avioliiton koeaikana, esiavioliittona, mutta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin suuri osa avoliitossa elävistä piti liittoaan pysyvänä liittona.³ Avoliitto sai siis monien ihmisten mielessä itsenäisen liiton aseman, jonka ei enää tarvinnut kumartaa avioliiton suuntaan. Suurista muutoksista huolimatta lapset synnytettiin vuonna 1990 ja synnytetään vielä tänäänkin useimmiten avioliitossa ⁴.

Harrastajakirjoittajat eivät ole naimisiinmenon suhteen mitään keskivertoyksilöitä. Hosiaisluoman mukaan kirjoittaminen on ennen kaikkea naimattomien harrastus. Hän toteaa, että vuonna 1971 varsinkin naimisissa olevat naiset osallistuivat kilpailuun passiivisesti: avioituminen tuntuu lopettavan paljon useamman naisen kuin miehen kirjoittamisharrastukset. Kirjoittajat olivat vuonna 1971 myös huomattavasti kouluakäyneempiä kuin nuoret keskimäärin ja heissä oli yliedustus koululaisia ja opiskelijoita.⁵ Muualla on todettu, että opiskelijat ovat muita haluttomampia pitkäaikaisiin sitoumuksiin ja he solmivat useammin avo- kuin avioliiton. Etenkin naiset tietävät, että perheen perustaminen voi olla kohtalokasta heidän opiskelutavoitteidensa kannalta.⁶

Vielä 1950- ja 1960-luvuilla rakastuminen tarkoitti usein varhaista avioliittoa. Tutkimusajanjakson aikana tilanne muuttui täysin. Puolison valintaan käytetty aika pidentyi huomattavasti, ja monille nuorille tästä ”deittailupelistä” tuli päämäärä sinänsä. Riitta Jallinoja kärjistää tilanteen muuttuneen niin, että kun aiemmin etsittiin tosissaan ”sitä oikeaa”, nykyään häntä parhaansa mukaan vältellään. Deittailukulttuurissa avioliitto ja liian varhainen sitoutuminen nähdään häkkinä.⁷

2.1.1. Ongelmia on, mutta niistä päästään yli

Tämä on kertomus Tuulasta ja Martista, he menevät naimisiin Presidentin luvalla. Tässä avioliitossa on iloa, surua ja karua todellisuutta, ei mitään liikoja rakkauden liverryksiä, vaan sellaista kuin arkinen naimisissa olo on.⁸

Olen jakanut avioliittoa käsittelevät novellit positiivisiin ja negatiivisiin. Käsittelen ensimmäiseksi positiiviset tarinat. Positiivisiksi tarinoiksi olen luokitellut sellaiset, joissa avioliitto pysyy elossa ja loppuratkaisu on jotakuinkin onnellinen.

Positiivisia tarinoita avioliitosta löysin aineistosta yhteensä kahdeksan, kaksi vuosilta 1969/1970 sekä kolme vuosilta 1980 ja 1990. Kun otetaan huomioon, että myöhempinä vuosina tiheiden novellien määrä oli huomattavasti suurempi, voidaan tehdä päätelmä, että positiiviset kirjoitukset avioliitosta ovat vähentyneet. Tosin näitä tarinoita on kaikilta vuosilta sen verran vähän, että sattuman vaikutusta ei voi kokonaan sulkea pois.

Useimmin toistuva tarinatyyppi positiivisissa novelleissa on tällainen: avioliitossa on ongelmia, joista kuitenkin lopulta päästään yli. Avioliitto esiintyy näissä tarinoissa hyvän elämän kivijalkana. Näitä tarinoita on neljä kappaletta, kaksi vuodelta 1969 ja yksi vuosilta 1980 ja 1990.

Marjuskan (nainen?) novellissa Eräs avioliitto vuodelta 1969 Martti saa vielä alaikäisen Tuulan raskaaksi, ja pari menee presidentin luvalla naimisiin. Perhe ja muut läheiset paheksuvat liian nuorta paria, mutta rakkauden tunne auttaa kestämään vaikeuksia. Kaikki sujuu alkuun hyvin, vaikka olot ovat köyhiä. Ensimmäinen riita syntyy, kun väsynyt vaimo ei suostu heräämään hoitamaan itkevää lastaan: Martti lyö. Riita sovitaan, ja avioliitto on kahden vuoden ajan onnellinen. Sitten Martti alkaa ryypätä ja pettää Tuulaa perhetutun, Sinikan, kanssa, silloinkin kun keskenmenon saanut Tuula eniten tarvitsisi miestänsä rinnalleen. Tuula ja tämän ystävä Raija järjestävät tapaamisen, johon kaikki osapuolet tulevat. Dramaattisen neuvottelun jälkeen Martti lupaa jättää Sinikan lopullisesti. Tuulalle syntyy lapsi, joka kuolee synnynnäiseen sydänvikaan. Kokemus lähentää Tuulaa ja Marttia. Syntyy taas lapsi, tällä kertaa terve, ja avioliitto näyttää jälleen toimivan oikein hyvin. Tarinan lopussa Tuula miettii, että jos hän olisi jättänyt Martin heti ensimmäisen erehdyksen jälkeen, lapsilla ei olisi nyt isää ja ihmiset olisivat saaneet ikävän puheenaiheen.⁹

Olen kirjoittanut Marjuskan novellista näin pitkälti, koska näen siinä sellaisia rakkauselämän arvoja, joiden yli aika oli 70-luvulla nopeasti ajamassa. Martti ja Tuula menevät naimisiin hyvin nuorena, kokeilematta ensin seurustelua muiden kanssa. Heidän avioliittonsa kestää vaikeuksista huolimatta, koska he kunnioittavat avioliiton siteitä ja sosiaalista painetta pysyä yhdessä. Romanttinen rakkaus on näiden rinnalla toisarvoista. On mielenkiintoista verrata Martin ja Tuulan liittoa seuraavaan katkelmaan kirjasta Seksin trendit:

Nuoret edellyttävät aviopuolisolta uskollisuutta enemmän kuin keski-ikäiset ja vanhemmat sen vuoksi, että he ovat itse solmineet rakkaussuhteet ja ovat hyvin perillä myös avioeron mahdollisuudesta. He eivät ole välttämättä solmineet avioliittoa koko elämän kestäväksi mutta pitävät tärkeänä, että niin kauan kuin aviosopimus on voimassa, puolisot ovat uskollisia toisilleen. Usein myös muista syistä kuin rakkaudesta – esimerkiksi raskauden, taloudellisten etujen tai tavan vuoksi – avioliittonsa solmineet keski-ikäiset ja ikääntyvät ihmiset ovat nuoruudessaan lähteneet siitä, että avioliitto kestää kuolemaan saakkaa. He saattavat pitää syrjähyppyjä jopa piristävinä ja joka tapauksessa parempana vaihtoehtona kuin avioeroa.¹⁰

Erään avioliiton Tuula ja Martti kuuluvat selvästi ennemmin vanhan kuin uuden moraalin piiriin. Tiettyinä aikoina Martti uskoo myös ”piristäviin syrjähyppyihin”, mutta Tuula ei niitä hyväksy.

Eräässä avioliitossa mies juopottelee, pettää ja on väkivaltainen. Nämä kaikki ovat yleisiä konfliktin syitä myös muissa tämän tyypin novelleissa. Varsinkin pettäminen on yleinen konfliktin syy. Itse asiassa kaikissa kategorian ”avioliitossa on ongelmia, joista päästään yli” novelleissa konflikti rakentuu osaltaan siitä, että jompikumpi osapuoli pettää toista, yleensä juuri mies.

Pirjetan (nainen?) novellin Höyrylaiva (1969) tyylilaji on tyystin erilainen, sillä novelli on kirjoitettu koomiseen sävyyn, mutta konflikti syntyy samasta asiasta: miehen pettämisestä. Maalaistalon Leevi ja Selma ovat onnellisesti naimisissa, mutta lapsia heillä ei ole. Eräänä sunnuntaina Leevi joutuu sattumalta höyrylaivaan, jossa hän ryypiskelee ja makaa kapteenin vaimon kanssa. Myöhemmin Elli ilmoittaa kirjeitse, että on saanut lapsen, ja jättää sen Leevin hoidettavaksi, koska laivassa lasta ei voi kasvattaa. Leevi selittelee asiaa vaimolleen: ”Olen raskaasti rikkonut sinua kohtaan, mutta en tehnyt sitä selvin päin, sillä olin kallistanut lasia koko päivän.” Selma suuttuu ensin, mutta antaa sitten Leeville anteeksi. He ottavan lapsen omakseen.¹¹

Myös Saapasjalkakissan (nainen) novellissa Kohtalon valinta (1980) on kyse pettämisestä, mutta tällä kertaa petollinen osapuoli on nainen. Soile pettää Ollia paikkakunnan kuulun taiteilijan, Jarkon kanssa. Hän rakastaa Jarkkoa, mutta avioero tuntuu liian lopulliselta ratkaisulta. Naisääni puhelimessa uhkaa paljastaa saastaisen suhteen. Myöhemmin tulee toinen soitto, sairaalasta: Jarkko on kuollut. Ollin sylissä Soile itkee ja on varma siitä, että Olli tietää mistä on kysymys. Olli sanoo, että he molemmat kyllä selviävät. Ja kun kevät tulee, on maailma taas onnellinen.¹²

Aineistossa on myös kaksi naisten kirjoittamaa novellia vuosilta 1980 ja 1990, jotka eivät sisällä avioliiton vaarantavaa konfliktia. Avioliiton esitystapa on kuitenkin hyvin lähellä edellisen kategorian novelleja, sillä avioliitto on näissäkin novelleissa hyvin arkista eikä mitään romanttisen rakkauden juhlaa. Rakkaudesta ei edes puhuta, vaan naimisissa ollaan käytännöllisistä syistä.

Novelli Tapahtumia elämänvarrelta vuodelta 1980 on kuvausta elämästä ja avioliitosta. Seurustelu on riitelyä ja sovittelua, toisista etsitään heikkouksia joista napista. Häätkään eivät ole erityisen romanttiset:

Naimisiinkin menimme ja pidettiin pienet sellaiset ei edes sukulaisia saanut olla läsnä, olin vielä sairaana kauheassa flunssassa joten ei sukulaisten läsnäolo varmasti olisi oikein huvittanut.¹³

Sitten syntyy lapsi, ja elämä asettuu arkisiin uomiinsa:

Hoidimme yhdessä poikaa ja ulkoilimme paljon, mukavalta tuntui kun oli tällainen kakkatehdas kotona sekoittamassa päivä järjestyksen kokonaan oli nyt elettävä hänen ehdoillaan tästä lähtien.¹⁴

Novellissa Minun vaimoni (1990) naiskirjoittaja asettuu miehen rooliin. Kertojan vaimossa ei ole muuta vikaa kuin häijy luonne ja se, että hän jättää perunankuoret tiskialtaaseen. Vaimolla on aate: työväenaate. Vaimo laittaa hyvää ruokaa, jonka voimalla mies jaksaa paremmin kovan työn. Naapurin nainen yrittää iskeä kertojaa, mutta tämä pitää enemmän pulleammasta vaimostaan, laihat ovat rumia. Vaimo on kasvattanut lapset suorapuheisesti, aatteella. Naimisiin he menivät lopulta taloudellisista syistä.¹⁵

Vaikka kaikki edellä mainitut novellit ottavat positiivisen kannan avioliittoa kohtaan, ei pilvilinnoja aineistosta löydy. Novelleissa avioliitto on arkista. Rakkaudesta ei edes puhuta, vaan perustelut avioliiton puolesta löytyvät muualta: käytännöllisyydestä, turvallisuudesta ja lapsien kasvattamisesta.

Positiivisia kuvauksia arkisesta avioliitosta kirjoittavat lähinnä naiset. Kaksi miehen kirjoittamaa novellia, joissa avioliittoon suhtaudutaan aidon positiivisesti, ovat täysin erilaisia kuin naisten novellit. Molemmat miehen kirjoittamat novellit kertovat hyvin poikkeuksellisesta avioliitosta, joten ne voi nähdä myös kritiikkinä perinteistä avioliittoa kohtaan, kannanottoina vapauden puolesta.

Nimimerkki 201:n novellissa Metsurin talviloma (1990) kuvataan uudentyyppistä ja ilmeisen onnellista avioliittoa, jossa avioliitto ei tarkoita seksuaalista sitoutumista yhteen ainoaan kumppaniin. Itse asiassa kertojan vaimo ja lapset eivät esiinny novellissa kuin lämpimissä muistoissa, ja romanttiset ja seksuaaliset kohtaamiset tapahtuvat muiden naisten kanssa.

Metsuri Lauri viettää joululomaa jatkuvan ryyppäämisen merkeissä. Ensimmäisen kerran hän päätyy sänkyyn vanhan tutun tytön kanssa, jonka hän tapaa baarissa. Samana yönä hän sopii vielä tapaninajelusta baarin kauniin tarjoilijattaren, Annelin, kanssa. Jouluna Lauri saa vaimoltaan mieluisan lahjan:

Kääröstä paljastui valokuva-albumi täynnä kuvia edellisestä kesästä. Lauri poikansa kanssa kalastamassa. […] Elokuisessa hämärtyvässä illassa syödään rapuja ja juodaan viiniä, vaimo istumassa Bemarin katolla. […] Lauri oli liikuttunut ja onnellinen. Hieno lahja jonka muistaisi aina. Se palauttaisi mieleen monia mukavia muistoja koska tahansa.¹⁶

Herkullisesti heti seuraavassa kohtauksessa Lauri on tapaninajelullaan Annelin kanssa:

– Mä olen kolmenkymmenen ja ammatiltani metsuri. Mä olen naimisissa ja vaimo opiskelee ja asuu Helsinkissä pojan kanssa. Silti, mä olen tavallaan poikamies. Häiritseekö että mä olen naimisissa? – Ei yhtään. Mä ymmärrän hyvin, sanoi Anneli. […] – Mennään mun serkun asunnolle. Mä laitan ruokaa. Sun taitaakin olla jo kamala nälkä. Sä saat tulla mun viereen yöksi kun olet niin mukava poika.¹⁷

Sitten loma loppuu ja Lauri aloittaa työt hirveässä krapulassa.

Myös nimimerkki Onnelan novelli Avioliitto (1990) on onnellinen tarina poikkeuksellisesta avioliitosta. Se on fantasiakertomus kahden naisen avioliitosta, kirjoitettu aikana, jolloin homoseksuaalit eivät vielä voineet virallistaa suhdettaan. Satumaisen kaupunki-idyllin keskellä Katja ja Sanna rakastuvat, rakastelevat, menevät naimisiin ja saavat kauniin poikalapsen.¹⁸

2.1.2. Helvetti, josta ei uskalla lähteä

Novelleja, joissa suhtaudutaan avioliittoon negatiivisesti, on aineistossani reippaasti enemmän kuin positiivisia. Jo suuremman määrän takia näistä novelleista on mahdollista tehdä syvällisempää analyysiä ja löytää paremmin ajassa tapahtuneita muutoksia.

Yhteensä löysin 21 tarinaa 17 kirjoittajalta, joissa avioliitto on kurjaa, eli yli kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin positiivisia novelleja. Olen jo johdannossa löytänyt useita selityksiä sille, että negatiivisia novelleja löytyy aineistosta positiivisia enemmän, joten analyysissa on syytä olla varovainen. Joka tapauksessa yksi syy negatiivisten novellien suureen määrään lienee se, että nuoret aikuiset todella olivat kriittisiä avioliittoa kohtaan. Tämän suhtautumistavan voi katsoa voimistuneen tutkimusajanjaksoni aikana. Palaan kysymykseen vielä myöhemmin.

Seuraavasta taulukosta selviää, miten negatiiviset novellit jakautuvat vuosittain ja sukupuolen mukaan. Ensinnäkin taulukossa on novellien absoluuttinen määrä eri vuosina. Sulkuihin olen merkinnyt novellien kirjoittajien määrän, ja prosenttiluku kertoo, kuinka suuren osan novellit muodostavat kyseisen vuoden tiheistä novelleista. Taulukossa on oma rivinsä vuosille 1969–1980, jotta vertailun tekeminen vuoden 1990 ja kaikkien aikaisempien vuosien välillä olisi helppoa. Seuraavissa luvuissa olevat taulukot noudattavat tätä samaa kaavaa.

Sekä negatiivisten novellien että niiden kirjoittajien suhteellinen määrä on pienentynyt tultaessa ajassa eteenpäin, aivan samoin kuin positiivistenkin novellien. Kaikkiaan naiset ja miehet kirjoittavat suurin piirtein yhtä usein negatiivisia novelleja avioliitosta; positiivisia novellejahan kirjoittivat lähinnä naiset.

Päättelisin trendin olevan seuraavanlainen: Vuonna 1969 avioliitto oli todellisuutta tai todennäköisin vaihtoehto kaikille kirjoittajille, joten siitä kirjoitettiin kohtuullisen paljon. Myöhempinä vuosina avioitumisikä on kohonnut, ja avioliiton rinnalle on tullut muita parisuhdevaihtoehtoja, joten omakohtaisuus ja sen mukana novellien määrä ovat vähentyneet. Mutta samaan aikaan myös kriittisyys avioliittoa kohtaan on lisääntynyt, joten negatiivisten novellien määrä on vähentynyt hieman hitaammin kuin positiivisten.

Novellien avioliittokritiikin taustalla voi nähdä yleistä jälkimoderniin elämäntapaan kuuluvaa auktoriteettien kyseenalaistamista.¹⁹ Mutta kritiikin syitä voi pohtia paljon syvemminkin.

Anthony Giddens väittää – ja olen hänen kanssaan samaa mieltä – että läntinen maailma on siirtymässä institutionalisoidun parisuhteen arvostamisesta puhtaan suhteen ihannointiin. Vaikka avioliitto näyttäisi pinnallisesti yhä pitävän sosiaalista järjestystä koossa, niin tosiasiassa se on muuttunut yhdeksi elämäntavaksi muiden joukossa. Ulkoiset paineet avioliiton koossa pitämiseen ovat vähentyneet, ja juuri parisuhde pitää nyt avioliittojakin koossa. Ihmiset puhuvatkin keskenään parisuhteista, eivät avioliitosta.²⁰ Katsoisin että novelleissa esiintyvä kritiikki kumpuaa suurelta osalta tästä puhtaaseen suhteeseen perustuvasta ajattelutavasta. Kirjoittajat eivät näe mieltä siinä, että avioliittoinstituutio pakottaa sellaisetkin ihmiset pysymään yhdessä, jotka eivät enää viihdy toistensa seurassa.

Tämä muutos näkyy myös kirjallisuudessa. Markku Soikkelin mukaan 1900-luvun lopun kirjallisuudessa parisuhteen moraalisesti velvoittavaksi perustaksi on tullut puhtaalle suhteelle perustuva ystävyys aikaisemman perheintimiteetin sijasta.²¹

Giddensin mukaan puhdas suhde ja ”virtaava rakkaus” sotivat romanttisen rakkauden peruskäsitteitä ”ikuinen” ja ”yksi ja ainoa” vastaan. Avioerojen yleistyminen johtuu juuri tästä.²²

Palaan takaisin J. H. Erkon kirjoituskilpailun novelleihin. Yleisin konfliktiasetelma avioliittoon negatiivisesti suhtautuvissa tarinoissa on: ”Avioliitto on tympeää, mutta instituutio sitoo kiinni liian vahvasti.” Vertailen seuraavaksi joitakin synopsiksia naisten kertomuksista. Neljä ensimmäistä on Kaarinan kirjoittamia vuodelta 1969, viides on Baskervillen novellista vuodelta 1990. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten novellit päättyvät.

1. Kaarinan avioliitto Veikon kanssa on pelkkää riitaa. Hän tietää Veikon pystyvän murhaamaan hänet, mutta pysyy silti liitossa. Avioliitot pysyvät kertojan mukaan koossa etupäässä vaikenemisen ja tunteettomuuden takia. Kaikki toisesta pitäminen on puhdasta teeskentelyä. Kaarina jatkaa teeskentelemistä.²³

2. Tuula on kyllästynyt aviomieheensä. Avioliitto tappaa rakkauden, jäljelle jää vain kyllästyneisyys, tympäännys, lievä tottumus ja kiintymys. Tuula ei koe, että Riston kiintymys on tukahduttavan läsnäolon tarpeen arvoista. Kertoja kaipaa turvallisuutta, mutta myös vapautta, eikä niitä voi yhdistää. Hän nousee keittämään kahvia.²⁴

3. Kertojan mies lähtee matkoille. Tämä ei osaa lähteä aiheuttamatta riitaa, koska hänet on opetettu että aviopuolisoon pitää olla jatkuvasti liimaantuneena. Kertoja kaipaa vapautta mennä edes joskus katsomaan sukulaisiaan tai ystäviään yksin. Mies palaa kännissä kotiin ja pakottaa väkivalloin kertojan seksiin. Kertoja haluaa erota, mutta ei uskalla; sietää.²⁵

4. Pari on menossa naimisiin, he vuokraavat asunnon. Nainen on raskaana, eikä hän haluaisi enää seksiä ennen häitä. Mies pakottaa naisen seksiin uhkaamalla, että ei naikaan tätä. Kertoja huomaa olevansa avuton, sikamaisen miehen armoilla. Nainen päättää sietää avioliittoa, kunnes lapsi on kasvanut isommaksi.²⁶

5. Perheenäidillä on aikaa miettiä yksin kotona. Hän on yksinäinen, ei saa töitä, vain iltaisin kotona on jotain elämää. ”Niin, se taas alkaa. Mistähän he nyt valittavat? Minä lähden joku päivä. Pakkaan laukkuni. Lähden. En palaa. Huudan sen julki. Koko kylä sen kuulee. Mutta minne minä menen? Kuka minut ottaisi? Ei minulla ole muuta paikkaa.”²⁷

Nämä kertomukset ovat kuin yhdestä muotista. Ensin kertoja valittaa kamalasta avioliitostaan, harkitsee eroa, mutta lopulta ei kuitenkaan uskalla toteuttaa aiettaan. Sosiaalinen pakko pysyä yhdessä on näiden tarinoiden avioliitoissa vielä ahdistavan voimakas.

Halusin rinnastaa nämä viisi novellia havainnollistaakseni, että eroaminen on aineistoni novelleissa kuitenkin varsin harvinaista. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että kertomusten naiset eivät selvästikään kuulu siihen uuteen seksuaalisukupolveen, joka helposti eroaa kumppanistaan rakkauden loputtua. Mutta toisaalta avioeron ajatteleminen on novelleissa erittäin yleistä. Mahdollisesti aikaisempina vuosikymmeninä ero ei ole välttämättä näyttäytynyt edes vaihtoehtona, mutta nyt se on jatkuvasti novellien päähenkilöiden mielessä.

Yhdessä vuoden 1990 novellissa nainen sentään lähtee, ja tyylikkäästi. Pakkasherran pojan (nainen) novellissa Häviäjä (1990) nainen on lopen kyllästynyt sovinistiseen ja petolliseen mieheensä ja päättää tehdä erikoisen ratkaisun:

”Saanko esittäytyä, olen miesystävänne vaimo”, kertoja sanoo oven avanneelle naiselle. Hän myöntää, että Tapani ei enää rakasta häntä, vaan tätä uutta naista.

”Saatte siis hänet aivan omaksenne ja kokonaan huollettavaksenne. Toivottavasti uranne ei tule kärsimään, mutta Tapani ei todellakaan ole mikään pikaruoan ystävä, vaan vaatii töistä kotiin tullessaan monipuolista kotiruokaa. Samoin hänellä on hyvin miehinen suhtautuminen kotitöiden jakoon. Tiskaus, ruuanlaitto, vessanpesu ja ruokaostosten tekeminen kuuluu naisen tehtäviin kuten muutkin kotityöt”, selvitin.

Kertoja jättää vielä lapsensakin miehen rakastajan huollettavaksi, sitten kävelee reippaasti ulos asunnosta. ”Kulkeissani mietin tätä elämää ja sen osasia, voittajia ja häviäjiä.”²⁸

Mutta novelli on tosiaankin harvinainen poikkeus säännöstä. Sen voi nähdä merkkinä siitä, että vuonna 1990 avioliitto ei ole kirjoittajille yhtä ikuinen kuin aiempina vuosikymmeninä, mutta yksistään se ei ole erityisen vahva signaali. Seuraavissa kolmessa naisten kirjoittamissa novelleissa, joista kaksi on vuodelta 1990, on taas samanlainen ilmapiiri kuin aiemmin referoimissani novelleissa: tympääntynyt ja kaikin puolin ankea. Suurin ero aiempiin on siinä, että nainen ei suoraan ilmaise eroaiettaan eikä kykenemättömyyttään päätöksen toteuttamiseen.

Naisen kirjoittamassa novellissa Perjantai-ilta (1980) Erja on tullut siihen tulokseen, että hän on aikoinaan tehnyt virheen mennessään naimisiin. Hän ei ollut ikinä kuvitellut, että kumpikaan osapuoli todella rakastaisi toisiaan – eikä häviävä tunne edes tuntunut hyvältä perustelulta avioliittoon menemiselle. Mutta he olivat tulleet hyvin toimeen. Nyt tilanne on muuttunut:

Kävi vain niin, että kun he olivat olleet puolisen vuotta naimisissa, Erjalle oli eräänä päivänä tullut samanlainen olo kuin ihmiselle, joka avaa saamansa lahjapaketin, eikä se sisälläkään mitään.

Nyt Erja on siirtänyt vuoteet erilleen. Hän sanoo miehelleen inhoavansa tätä. Mies toteaa, että ”Ei kai sille sitten mitään voi, […] – Voisit ees vähän sääliä.” Nainen tuntee tuskaa.²⁹

Baskervillen (nainen) novellia Minä elin (1990) käsittelen tarkemmin myöhemmässä luvussa. Novellissa nainen menee naimisiin ja tekee lapsiakin ympäristön painostuksen takia ja huomaa elämänsä muuttuneen tyhjäksi.³⁰

Seuraava katkelma on Redredin (nainen) novellista Lasipurkissa, myöskin vuodelta 1990:

He olivat oppineet ohittamaan sulavasti näiden kolmenkymmenen vuoden aikana, eivät hipaisseetkaan toisiaan, menivät vain ohi, ja se oli taito pienessä talossa, jossa huonekalutkin hankasivat toisiaan vasten päästäen nihkeitä ääniä.

Martan aviomies on syvästi masentunut. Martta yrittää piristää miestään, mutta tämä pysyy sulkeutuneena. Lopulta mies lakkaa puhumasta kokonaan.³¹

Miksi nämä naiset kirjoittavat kaameista avioliitoista, ja mistä novellien avioliittojen epäonnistuminen johtuu?

Lähden hakemaan kontekstia sosiologi Riitta Jallinojan teorioista. Jallinojan mukaan milloinkaan ennen ei ole tehty niin paljon töitä parisuhteen hyväksi kuin nyt. Ihmiset käyttävät yhä enemmän aikaa ”sen oikean” valitsemiseen, varmistuvat yhteensopivuudesta ja saavat tietoa monesta eri lähteestä siitä, millainen hyvän parisuhteen tulisi olla. Silti yhä useammat parisuhteet ja avioliitot päättyvät eroon. Miksi? Jallinojan mukaan se johtuu siitä, että aikakauden parisuhdetta koskevat normit ovat muuttuneet niin vaativiksi, että niitä on miltei mahdoton toteuttaa käytännössä. Sitä vastoin perheelle ei normeja ole enää ollenkaan. Lasten vanhemmille kyllä, mutta ei perheelle kokonaisuutena. Avioliitot eivät aikaisemminkaan olleet järin onnellisia, mutta ne jatkuivat, koska normit ja perinteet vaativat perheitä pysymään yhdessä.³²

Jallinojan perhettä koskeva tutkimus rakentuu ”kolmansien” varaan. ”Kolmas” on jokin sellainen asia, joka rakastumisvaiheen jälkeen tunkeutuu parisuhteeseen ja muuttaa sen luonteen. ”Kolmas” voi olla esimerkiksi työ, lapsi, alkoholismi, ystävät, rakastaja tai sairaus, mikä tahansa sellainen asia joka suuntaa rakastavaisten huomion toisaalle. Tämän jälkeen rakastumisen tunne ei enää yksin riitä pitämään suhdetta koossa, vaan sen ylläpitämiseen vaaditaan uudet, yhdessä sovitut säännöt, jotta kumpikin osapuoli voisi tuntea tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Aikakauden oikeudenmukaisuuskäsitykset vaikuttavat ihmisten odotuksiin, ja tällä hetkellä ihmiset odottavat parisuhteen noudattavan tasanjaon periaatetta. Mutta riittävän vastavuoroisuuden saavuttamisessa ei usein onnistuta.³³

Jallinojan mukaan yksi erittäin vaikutusvaltainen ”kolmas”, joka pääsee pilaamaan monia suhteita, on yhteiskunnan avioliittonormisto. Se piilottaa alleen sukupuolten välisen epätasa-arvon, joka arjen alkaessa nousee vähitellen esiin ja tulee esteeksi miehen ja naisen suhteen väliin. Usein lapsen syntymä vielä lisää työnjaon epätasa-arvoisuutta.³⁴

Selvästikin tämä epätasa-arvo on tärkeä tekijä naisten kirjoittamien avioliittonovellien ahdistuksen taustalla. Jotkut novellien naisista on vangittu kotiin tiskaamaan ja laittamaan ruokaa, kun mies on vapaa liikkumaan maailmassa, tekemään töitä ja tapaamaan ystäviään. Mutta tämä selitys ei yksin riitä.

Olen toistaiseksi puhunut lähinnä fyysisestä epätasa-arvosta, ennen kaikkea kotitalouden työnjaosta, mutta näkisin että vielä suurempi ongelmapesäke novellien avioliitoissa löytyy henkiseltä tasolta: miehen ja naisen välisestä kommunikaatiosta, tai pikemminkin sen puutteesta. Aviokumppanit puhuvat toistensa ohi tai eivät puhu ollenkaan. Joissakin tarinoissa mies pystyy kommunikoimaan ainoastaan uhkaamalla väkivallalla ja pakottamalla naisen seksiin. Toisissa novelleissa kaikki kommunikaatio on loppunut kauan sitten, vaikka nainen vieläkin jatkaa epätoivoisia yrityksiään. Mistä oikein on kyse?

Tuon avukseni feministisen tutkijan, Sari Näreen. Näreen mukaan kulttuurissamme hoivaaminen, ihmissuhteiden hoitaminen ja tunteista puhuminen on valtaosin naisten vastuulla. Parisuhteessakin näistä tehtävistä on tullut naisen kunniakysymys. Nainen joutuu usein tekemään suhteen emotionaalisen työn ilman, että hän saa vastineeksi mieheltä edes myönteistä palautetta. Parisuhteen sisäinen väkivalta ei usein tule ilmi sen takia, että nainen häpeää tunnustaa epäonnistuneensa tässä kunniatehtävässään.³⁵

Sukupuolitettu tunnetyön jakautuminen johtaa hoivavaltaan, joka on ”hoivan yksipuolisesta jakautumisesta kerääntyvää lähimmäisten tarpeisiin liittyvää valtaa”³⁶. Monet miehet kokevat hoivavallan uhaksi omalle identiteetilleen, ja he pakenevat liiallisen läheisyyden uhkaa erilaisin keinoin: vaikenemalla, vetäytymällä, häipymällä kavereiden seuraan tai vähättelemällä naisen tunteita ja hänen merkitystään. Naisten suuremmasta empatiakyvystä on toisaalta paljon hyötyä, mutta toisaalta se altistaa heidät hyväksikäytölle ja riippuvuussuhteisiin, kun he törmäävät tunnenälkänsä kieltäneisiin miehiin.³⁷

Vaikuttaa siltä, että yhdessä nämä kaksi, sukupuolten välinen ”fyysinen” epätasa-arvo ja toisaalta tunnetalouden epäsymmetria, aiheuttavat valtaosan novellien avioliittojen ongelmista. Jotkut naiskirjoittajat saattavat purkaa novelleja kirjoittamalla omaa pahaa oloaan, mutta ehkäpä useimmat kirjoittavat kapinoidakseen yhteiskunnan epätasa-arvoisia avioliittonormeja vastaan. Ja voi olla niin, että tämä tasapaino on ajan myötä kääntynyt yhä enemmän ulkokohtaisen kritiikin suuntaan: ainakaan tilastojen valossa kovin moni vuoden 1990 kirjoittajista ei ole naimisissa.

Tähän mennessä olen puhunut pelkästään naisten kirjoittamista negatiivisista novelleista. Olen säästellyt yllätystä: suuri osa miehistä kirjoittaa täsmälleen samanlaisia novelleja kuin naiset, ja myös heidän avioliittonovelleissaan on naisnäkökulma! Näissä novelleissa päähenkilönä on nainen, joka on naimisissa tunteettoman ja puhumattoman työnarkomaanin tai juopon kanssa.

Yleensä ottaen on harvinaista, että miehen kirjoittaman novellin päähenkilö on nainen. Paljon useammin on päinvastoin. Yrjö Hosiaisluoman tutkimuksessa 80 % tytöistä ja 87 % pojista kirjoitti samaa sukupuolta olevasta päähenkilöstä ³⁸. Siksi onkin erittäin mielenkiintoista, että miehet eläytyvät naisten rooliin näin usein nimenomaan kirjoittaessaan avioliittonovelleja.

Väitän, että nämä nuoret miehet ovat kriittisiä avioliittoinstituutiota kohtaan aivan samoista syistä kuin naisetkin. Myös heitä voi hyvällä syyllä kutsua feministeiksi. He näkevät, että avioliitoissa valta on jakautunut epäoikeudenmukaisesti, ja loukattu oikeudentunto saa heidät menemään mieluummin heikomman osapuolen puolelle. Tässä ovat ne neljä avioliittotarinaa, joissa mieskirjoittaja eläytyy naisen rooliin:

Novellissa Maljakko ilman kukkia (1980) Mari itkee itkenäisyyttään 30-vuotispäivänään. Marin mies on työnarkomaani ja silloin harvoin kun hän on kotona, hän näyttelee suurta herraa. Mari tietää että mies pettää häntä, mutta ei uskalla itse tehdä samaa, eikä uskalla yrittää avioeroakaan. Mari sairastuu psyykkisesti.³⁹

Jo tänä päivänä huomenna (1990) on novelli vuorineuvoksetar C:stä ja puutarhan puusta, joiden elämäntarinoita seurataan rinnakkain. Vuorineuvos Jorma on aina poissa ja C on niin surullinen. Nainen ajattelee, että puu ei ikinä siirtyisi paikaltaan, mutta hän lähtisi jo huomenna.⁴⁰

Saunasta löydetyn (mies) novellissa Muori (1980) ”muorin” nuorin tytär menee naimisiin naapurin pojan kanssa. Heille syntyy lapsi, ja aluksi nuoren parin elämässä on paljon lämpöä ja rakkautta. Sitten mies rupeaa juopottelemaan.

Vasta aamupuoleen yötä aviomies tuli kotiin ja lemusi, pahalle lemusi koko mies. Siinä särkyi kukkamaljakkokin, ennen kuin maailman sankari huomasi väsyneensä ja kömpi kengät jalassa nukkumaan. Siinä särkyi myös tytön, odottavan äidin sydän samalla.

Elämä eheytyy vähäksi aikaa, mutta sitten syntyy toinen lapsi ja mies ryyppää taas. Muori auttaa tytärtään vaikeuksissa. Mutta kun aviomies sitten pettää häntä vieraan naisen kanssa, nuori äiti ei enää jaksa, vaan sairastuu ja kuolee. Lapset jäävät muorin vastuulle. Myöhemmin vanhin tytöistä menee naimisiin ja saa lapsia; muori hoitaa näitäkin lapsia usein.⁴¹

Atso Perunan novellissa Tilipäivänä (1990) vaimo odottelee Tapania kotona, mutta eihän tätä ikinä tilipäivinä kotiin kuulu, hän on taas ryyppäämässä. He ovat olleet naimisissa 26 vuotta. Alkuun Tapani oli kiltti ja huomaavainen. Nuori pari sai yllättäen lapsen ja heidän oli pakko muuttaa yhteen. Poikaa Teemua ei valmistumisen jälkeen ole paljon näkynyt. Rahaa heillä on aina liian vähän, ja nykyään Tapani on aina väsynyt. Vaimo kiihottuu television rakastelukohtauksesta odotellessaan miestään. Hän nukkuu jo, kun Tapani tulee kännissä kotiin.⁴²

Kännissä kotiin palaava mies on novelleissa usein varioitu teema, ja se toistuu tässäkin novellissa. Tässä novellissa miehen kotiinpaluu sujuu hieman paremmissa tunnelmissa kuin edellisessä katkelmassa:

Vaimo säpsähti, kun mies laittoi vahvan kouransa hänen uumalleen ja veti itseään liki. Hän makasi liikkumattomana miehen voimakkaassa syleilyssä. Miehen raskas hengitys paljasti tämän vaipuneen uneen. Kuu loi varjoja ikkunaan. Vaimo pani kätensä miehen uurteisen kämmenen päälle, ja koetti nähdä samaa unta.

Toisessa ryhmässä miesten avioliittonovelleja päähenkilönä on mies. Näistä novelleista on hieman vaikeampi löytää yhteisiä nimittäjiä. Yksi selkeästi esiin nouseva ajatus on kuitenkin se, että avioliitossa mies menettää vapautensa seikkailla ja samalla jotakin hyvin olennaista itsestään, ehkäpä ”poikamaisuutensa”.

Kahdessa novellissa tehdään rajanvetoa naimattoman ja naimisissa olevan miehen välillä. Toinen niistä on Jerzyn novelli Toiselta puolelta (1970). Novellissa Pekka menee tyttöystävänsä kanssa katsomaan Jonesta, ystäväänsä, jota ei ole nähnyt kolmeen vuoteen. Jones on yllättäen naimisissa, ja hänellä on lapsiakin. Pekka hermostuu. Pekan mielestä Jones on aivan erilainen nyt, kankea ja tylsä. Vanne kiristää Pekan päätä. Myöhemmin Pekka joutuu sairaalaan.⁴³

Mutta onko novelli sittenkään kritiikkiä avioliittoa kohtaan? Sen voi tulkita toisinkin. Esimerkiksi seuraavassa katkelmassa ”akoittunut” Jones esitetään mielestäni paljon positiivisemmassa valossa kuin naimaton Pekka. Voisiko Pekka sittenkin olla salaa kateellinen ystävälleen, jonka elämä on täynnä sisältöä?

– Oleksä jotenkin yllättynyt siitä että mä olen akottunu? – Kuule, mun täytyy sanoa että mä olin odottanut kaikkea muuta mutta en sitä. – Perkele ei se niin ihmeellistä ole. Mistäs teet ehkäisy- vehkeet joihin voi täydellisesti luottaa. Siitä vaan ja kimma tiineenä, ei siihen muuta tarvita, kato vaan ettei oo sama edessäs. – Mullako? Älä kuule jumalauta luule, mua ei kukaan kuseta niin raskaasti. – Perkele onks se kusetusta että kimma murjasee sellasen pienen ihmisen? – Onks sulla sitten kakara? Tajusin sen vasta silloin mutta silti odotin että hän olisi kieltänyt sen. – On kuule ja komee onkin. Se on nyt Aijan mutsin luona, kuule melkein kolmevuotias jöltikkä… helvetisti mun näköseni kuule vaikka itte sanon. Tämä Jones oli minulle täysin uusi. Rohkenen sanoa että olin kovin järkyttynyt kuullessani ennen niin riehakkaan ja itsenäisen ystäväni puhuvan lapsesta kuin se olisi ollut tärkeäkin seikka.

Miehinen itsenäisyys on vaarassa myös novellissa Tavallinen tarina (1990). Novellin päähenkilö, ylioppilasmerkonomi Timo Laine on kaikin puolin kunnollinen ja tyytyväinen mies. Hän asustelee vuokrakaksiossaan Elina Mäkelän kanssa. Heidän seurusteluaikansa oli onnellinen. Elina puhelee sängyssä lapsen teosta, mutta Timo haluaa saada talouden ensin kuntoon. Ilmeisesti keskustelu järkyttää Timoa pahasti, sillä yöllä ”aivosolut päättävät muuttaa miestä”, ja seuraavana päivänä alkaa outo seikkailu. Timo menee aivan sekaisin muutamaksi kuukaudeksi, ryyppää ja juhlii. Hän herää oudosta paikasta:

Missähän sitä oikein ollaan, tuumi Laine. Ja mikähän päivä mahtaa olla. Hän pyörähti vasemmalle, ja käteen ilmestyi jotakin pehmyttä. Silmät jälleen hitaasti auki. Kahdenkymmenenkolmen senttimetrin päässä hymyilevä vaaleaverikkö katseli kuinka Laineen koura piti hänen rinnastaan kiinni. Käännös toiseen suuntaan – vastassa rehevä, tumma pitkähiuksinen kaunotar. – Huomenta tiikeri, kuului vasemmalta. – Jokos tiikeri ryhtyy saalistamaan, tulee oikealta.

Timo palaa kotiin ja kosii Elinaa, joka vastaa myöntävästi. Timon mieli on järkkynyt pahasti, mutta hän saa apua psykologilta. Häissä Timo sekoaa jälleen pahasti ja hänen ajatuksensa menevät taas rätä tätä.⁴⁴

Tavallisen tarinan Pekka pelkää menettävänsä vapautensa, jos hän tekee lapsia ja menee naimisiin Elinan kanssa. Hän ei itsekään tietoisesti tajua mistä on kyse, mutta levottomuus saa hänet ottamaan elämästä kaiken irti vielä kun voi. Pekka tuntuu pelkäävän erityisen paljon seksuaalisuutensa rajoittamista.

Myös S. Airaspään novellissa Johtaja Pampun pikkupaheet (1990) teemana on se, että naimisissa oleva mies ei pääse toteuttamaan itseään seksuaalisesti. Johtaja Pamppu on ollut onnellisesti naimisissa 30 vuotta, mutta viime aikoina avioparin välille on kasvanut kuilu, koska vaimo ei halua seksiä. Pamppu ei ole vihainen, sillä hän tietää, että luoja on antanut miehelle suuremman sukupuolivietin. Pamppu on kehittänyt uuden tavan tyydyttää halunsa: hän pukee naisen vaatteet päällensä ja ihailee itseään peilistä, runkkaa ja nuolee käytettyjä alusvaatteita. Siemensyöksy tulee ja mies näkee kauhistuneen vaimonsa ovensuussa juuri ennen kuin menettää tajuntansa.⁴⁵

Aiemmin väitin, että avioliittonovellien omakohtaisuus on vähentynyt tultaessa ajassa eteenpäin. Väitteen puolesta puhuu se, että vuodelta 1990 löytyy kaksi avioliittonovellia, joiden konfliktit on haettu kaukaa arkielämän tuolta puolen, kauhugenrestä. Mutta myös näiden novellien raakojen murhien taustalta löytyy sama peruskuvio kuin arkisemmista novelleista: avioliitossa miehestä tulee puhumaton ja kylmä. Toinen novelleista on naisen kirjoittama, toinen miehen, ja jälleen myös mies eläytyy novellissa naisen rooliin.

Novelleissa Kaikki kaatuu ja Silhuetti on aivan samanlainen juoni. Naispuolinen kertoja on mennyt naimisiin mukavalta tuntuvan miehen kanssa, mutta häiden jälkeen mies muuttuu sulkeutuneeksi ja äärimmäisen omistushaluiseksi. Mies on mustasukkainen lapsellekin. Molemmat novellit sisältävät verisen murhenäytelmän, kun mies sekoaa lopullisesti. Tosin Silhuetissa kauhua herätellään myös kertojan vainoharhojen avulla: oliko murhaaja sittenkin hän itse?⁴⁶

Aineistosta löytyy myös novelleja, jotka eivät oikein sovi aiempiin lokeroihin. Ensimmäinen novelleista, Hyysikän räihäyttäjä (1990), on miehen kirjoittama. Tulkintani mukaan se on rankan huumorin keinoin esitettyä kritiikkiä avioliittoa kohtaan, ja taas nimenomaan mies esitetään huonossa valossa. Novelli kieltämättä päättyy onnellisesti, mutta loppuratkaisu lienee vain jonkinlainen vitsi, sillä tarinan avioliitto on yhtä helvettiä.

Novellissa Erkki ryyppää naapurin pariskunnan kanssa ja pettää vaimoaan Huldan kanssa. Seksi on mahtavaa. Erkki palaa kotiin, vaikka pelkääkin ”pirttihirmun” vastaanottoa. Syntyy riita. Erkki hakkaa vaimoaan vyöllä ja uhkailee aseellakin, mutta Ida onnistuu pakenemaan. Mies luulee että nainen meni ulkovessaan ja räjäyttää sen dynamiitilla. Myöhemmin aviopari tekee sovinnon ja he jatkavat elämäänsä rauhassa.⁴⁷

Miehen kirjoittama novelli Muna, joka särkyi (1980) on jälleen yksi kertomus surkeasta avioliitosta. Novellissa Aki ja Kristiina heräävät ankeaan sunnuntaiaamuun. Kristiina ei muista, koska viimeksi olisi ollut sängyssä selvän miehen kanssa. ”Hänestä oli tuntunut jo kauan siltä, että olikin mennyt naimisiin kaksion eikä Akin kanssa.” Kristiina on hirveän ärsyyntynyt Akille, hän haluaisi huutaa. Aki toivoo, että Kristiina saisi työpaikkansa takaisin, ja heidän välinsä paranisivat.⁴⁸ Novelli on poikkeuksellinen siinä suhteessa, että avioliiton ongelmiin haetaan syytä molemmista sukupuolista, ei yksistään miehestä.

Myös nimimerkki Onnelan (mies) novelli Hiekoitus (1990) on tarina epäonnistuneesta avioliitosta, ja tällä kertaa miestä ei syytellä ollenkaan, vaan häntä ymmärretään. Tarinan mies on syvästi masentunut ja avuton. Hänen vaimonsa on ilmeisesti avioitunut pelkästään miehen rikkaan perheen takia ja käyttää nyt miestä kylmästi hyväkseen.⁴⁹

Nämä viimeiset novellit ovat tosiaan poikkeuksia, jotka eivät onnistu heilauttamaan novelleista syntynyttä yleiskuvaa. Negatiivisten avioliittonovellien kirjoittajilla on vahva yhteisymmärrys siitä, että avioliittoinstituution ongelmat johtuvat epäoikeudenmukaisista sukupuolirooleista, ja mies on ongelmiin suurin syypää.

2.2. Tilapäisten suhteiden moraalista arviointia

Hän käveli huoneessa edestakaisin. Häntä ahdisti. Aamulla aikaisin hän oli herännyt tytön vierestä, eikä ollut saanut unta. Tytön nimi oli Maria tai Maarit tai jotain sinne päin.

Yhteensä novelleja, joissa tilapäiset suhteet ovat tärkeässä roolissa, on aineistossani 36, eli enemmän kuin avioliittonovelleja, joita on 29. Suurempi määrä johtuu siitä, että vuonna 1990 avioliittonovellien suosio romahti, mutta tilapäisistä suhteista kirjoitettiin jotakuinkin yhtä usein kuin ennenkin. Tilapäisistä suhteista kertovia novelleja kirjoitettiin eri vuosina seuraavasti:

En aseta suurta merkitystä sille, että vuonna 1980 tilapäisistä suhteista kertovia novelleja oli vain noin 12 prosenttia: väittäisin kuopan johtuvan satunnaisvaihtelusta. Kun vuosien 1969, 1970 ja 1980 novellit lasketaan yhteen, näinä vuosina avioliittonovelleja oli yhteensä joitakin kappaleita enemmän kuin tilapäisistä suhteista kertovia. Nämä tarinatyypit olivat siis tutkimusajanjaksoni alkupuoliskon ajan suurin piirtein yhtä yleisiä. Vuonna 1990 avioliittonovellien määrä romahti yhdeksään prosenttiin, mutta tilapäisistä suhteista kertovien novellien määrä pysyi suurena, yli 16:ssa prosentissa.

Vuoden 1969 kilpailun osanottajat kuuluvat seksuaalisen vallankumouksen sukupolveen. Kontulan ja Haavio-Mannilan seksuaalielämäkerta­tutkimuksen mukaan suurimmat muutokset verrattuna aikaisempaan pidättyvyyden polveen olivat nopeasti vaihtuvat satunnaissuhteet etenkin opiskeluaikana ja seksin nousu julkisen keskustelun kohteeksi. Pidättyvyyden polvelle seksi oli ollut olemassa lähinnä avioliiton ehdoilla, ja etenkin nuorille ja naisille seksi esitettiin uhkaavana asiana.⁵⁰ ”Vapaa rakkaus” oli siis seksuaalivallankumouksen sukupolvelle uusi ja jännittävä asia, ja ehkäpä juuri siksi niin moni vuoden 1969 kilpailun osallistuja koki tärkeäksi kirjoittaa tarinan tilapäisistä suhteista. Kun uutuudenviehätys tilapäisten suhteiden ympäriltä katosi, kirjoitettiin niistä seuraavina vuosikymmeninä hieman vähemmän.

Kuitenkin tilapäiset suhteet yleistyivät Suomessa koko ajan vuosien 1969 ja 1990 välisenä aikana, ja samalla asenteetkin muuttuivat yhä sallivammiksi. Kontula ja Haavio-Mannila toteavatkin, että vasta tasa-arvoistumisen sukupolvi pääsi käytännössä toteuttamaan niitä ihanteita, joiden puolesta vallankumouksen sukupolvi liikehti.⁵¹

Miehet olivat jo pitkään harrastaneet irtosuhteita. Seksielämäkerroissaan hieman yli puolet miehistä, seksuaalisukupolvestaan riippumatta, ovat kertoneet tilapäisistä sukupuolisuhteista ennen 35 vuoden ikää. Sen sijaan naisilla sukupolvimuutokset ovat olleet suuria. Vain kymmenesosa pidättyvyyden polven naisista kertoi satunnaissuhteista ennen 35 vuoden ikää, keskipolven naisista kolmasosa, ja nuoresta polvessa yli puolet. Varsinkin nuoren polven elämäntyyliin kuului se, että ennen vakiintumista avo- tai avioliittoon ihmisillä oli melko pitkä kausi, jolloin solmittiin erilaisia satunnaisia tai vakituisia sukupuolisuhteita. Nuoressa polvessa naisilla oli jo yhtä paljon seikkailuja ja irtosuhteita kuin miehilläkin. Molempien sukupuolten tarinoihin liittyivät suhteiden nopea ja melko vaivattoman tuntuinen vaihtuminen sekä alkoholin käyttö. Nuoren polven naiset uskalsivat ilmaista seksuaalista haluaan avoimesti, ja monien seksielämäkerroissa kerrottiin upeista seksikokemuksista.⁵²

Myös asenteet ovat tutkimusajanjaksoni aikana muuttuneet paljon. Vuonna 1971 oli 42 % naisista ja 63 % miehistä sitä mieltä, että täysin tilapäinen sukupuolisuhde voi olla onnellinen ja tyydyttävä. Vuonna 1992 tätä mieltä olevia naisia oli jo 66 % ja miehiä 74 %. Sen sijaan vanhan polven naisista vain kolmasosa vastasi kysymykseen myöntävästi.⁵³

Miehet kirjoittavat novelleja tilapäisistä suhteista selvästi useammin kuin naiset, päinvastoin kuin avioliittonovelleissa. Myös Hosiaisluoma huomasi vuoden 1973 tutkimuksessaan, että pojat kirjoittavat tilapäisistä suhteista huomattavasti useammin kuin tytöt, joilla aviotarinat ovat yleisempiä.⁵⁴ Tämä sääntö pätee omassa tutkimuksessani etenkin vuosien 1969, 1970 ja 1980 novelleihin. Näyttäisi kuitenkin siltä, että ero on kaventumassa, sillä vuonna 1990 jo noin 43 % tilapäisistä suhteista kertovista novelleista oli naisen kirjoittamia. Aiempina vuosina luku on ollut pienempi.

Selitys naisten pienemmälle innolle kirjoittaa tilapäisistä suhteista löytynee kulttuurissa vallitsevasta kaksinaismoraalista. Jo monet pidättyvyyden polven miehet harrastivat mahdollisuuksiensa mukaan irtoseksiä ”anteliaiden” naisten kanssa, mutta useimpien naisten seksuaalinen mielenkiinto onnistuttiin pitkälti tukahduttamaan. Seksi esitettiin uhkaavana asiana, mikä oli puutteellisen ehkäisyn oloissa osin järkisyilläkin perusteltavissa, sillä aviottoman lapsen synnyttäminen aiheutti naiselle vaikeuksia ja häpeää. Naiset ovat siirtäneet pidättyvyyden moraalia sukupolvelta toiselle. Tyttöjen huomio on kiinnitetty seksin sijasta perheeseen ja rakkauteen. Sen sijaan miesten keskuudessa seksuaaliperinteet, esimerkiksi seksitarinat, ovat olleet elinvoimaisia. ”Pihtaaminen” on ollut tyttöjen vastuulla, joten poikia ei ole tarvinnutkaan opettaa. Kun naisten yhteiskunnallinen asema on parantunut ja ehkäisy tehostunut, on pidättyvyyden normikin päässyt jonkin verran löystymään. Monet äidit opettavat kuitenkin yhä tyttäriään nuorena oppimiensa periaatteiden mukaisesti, ja esimerkiksi kouluopetuksessa seksistä puhutaan enemmän uhkana kuin mahdollisuutena.⁵⁵

Monessa tutkimuksessa korostetaan sitä vääryyttä, että tytön hyvässä maineessa juuri seksuaalisuus on keskeinen tekijä toisin kuin pojan maineessa. Tyttöjen seksuaalikasvatuksessa yritetään uhkailemalla ja varoittelemalla ennaltaehkäistä maineen menetys, huoran leima. Tytön mainetta uhkaa nimenomaan sellainen seksi, joka ei kuulu rakkauden ja parisuhteen piiriin. Maineen käsite luo tytöille suuria itsekontrollin paineita. Poikien kuuluu olla seksuaalisesti aloitteellisia, ja tyttöjen tehtävä on toimia portinvartijoina ja huolehtia seksin moraalista. Koska tyttöjen seksuaalinen tieto koostuu ennen kaikkea varoituksista, eivät monet tytöt osaa liittää seksuaalisuuteen kovin paljon mielihyvän odotuksia.⁵⁶

Voidaankin sanoa, että kulttuurissamme vallitsee kaksinaismoraali, jossa tyttöön sovelletaan rakkauseetosta ja poikaan viettieetosta. Tytöt sosiaalistetaan riippuvuuteen ja rakkauteen, pojat enemmän riippumattomuuteen ja saavutuksiin. Tästä seuraa, että naisen identiteetti rakentuu enemmän parisuhteen varaan kuin miehen, ja vakituisen suhteen löytäminen on naisille tärkeämpi asia kuin miehille.⁵⁷

Saarikosken mukaan tytöt perehtyvät romanttisen rakkauden tuntemiseen ja ilmaisemiseen monien ryhmäperinteiden välityksellä, mutta sen sijaan naisen seksuaalisen halun ilmaisemista rajoitetaan kulttuurissamme voimakkaasti. Romanttisen rakkauden ideologia tuomitsee tilapäiset suhteet luonnonvastaisina, ja varsinkin tytöt opetetaan tuntemaan ne vähintäänkin tyhjiksi. Poikien hyvää mainetta irtosuhteet eivät uhkaa, mutta opetuksen mukaan ”huoruuteen” suistunut tyttö ei enää kelpaa romanttisen rakkauden kohteeksi. Kaksinaismoralistisen käsityksen mukaan irtosuhteet ovat pojille vaarattomampia ja luonteenomaisempia kuin tytöille.⁵⁸ Käsittääkseni nämä käsitykset ovat erittäin vanhoja ja alunperin uskonnolliseen moraaliin kuuluvia – Suomessa siis kristillistä alkuperää – mutta sittemmin paljolti irtautuneet uskonnosta ja alkaneet elää omaa elämäänsä.⁵⁹

Onko enää ihme, että pojat kirjoittivat vuosina 1969, 1970 ja 1980 niin paljon enemmän novelleja tilapäisistä suhteista? Vuoden 1990 selvästi muuttuneesta tilanteesta kerron hieman tuonnempana.

Avioliittotarinat oli varsin helppo luokitella joko positiivisiksi tai negatiivisiksi. Tilapäisistä suhteista kertovien novellien luokittelu on hankalampaa. Ensinnäkään suuri osa novelleista ei ota selkeää kantaa puoleen tai toiseen, vaan asettuu harmaalle alueelle. Olenkin jakanut novellit kolmeen luokkaan sen mukaan, miten niissä arvotetaan tilapäisiä suhteita: positiivisiin, ambivalentteihin ja negatiivisiin.

Kaikkiaan aineistossa on jotakuinkin yhtä monta positiivista, ambivalenttia ja negatiivista tarinaa (10, 10 ja 13). Suurin tutkimusajanjakson aikana tapahtunut muutos on se, että kun vuosilta 1969–1980 löysin yhteensä kaksi selkeästi negatiivisen asenteen ottavaa novellia, niin vuonna 1990 niitä oli 11 kappaletta, eli yli puolet tilapäisiä suhteita käsittelevistä novelleista! Samalla yksiselitteisesti positiivisten novellien osuus on vähentynyt noin puolesta alle viidesosaan. Tämä asettaa aiemmin referoimieni seksitutkimusten huomiot nuoren polven seksuaalimoraalin löystymisestä hieman kyseenalaiseen valoon. Aineistoni novellien perusteella nuorten aikuisten seksuaalimoraali ei selvästikään ole kulkenut kaikissa asioissa vapaamielisempään suuntaan, vaan paljon liikettä on täytynyt tapahtunut myös vastavirtaan. Pohdin asiaa tarkemmin novellien yhteydessä.

Kaikkien vuosien novellien perusteella naiset kirjoittavat useammin ambivalentteja novelleja tilapäisistä suhteista, kun taas miesten novellit sijoittuvat useammin jompaan kumpaan ääripäähän. Vuosina 1969/1970 ja 1980 valtaosa miesten novelleista suhtautuu tilapäisiin suhteisiin positiivisesti, kun taas naisten novellit eivät ota selvää kantaa puoleen tai toiseen. Tämän päätelmän luotettavuus on jonkin verran kyseenalainen, sillä varsinkin naisten novelleja on kyseisiltä vuosilta varsin vähän.

Vuonna 1990 tilanne on joka tapauksessa muuttunut. Miesten ja naisten novellit ovat tulleet paljon lähemmäksi toisiaan, eikä suhtautumistapaa kuvaavissa suhdeluvuissa enää ole paljonkaan eroa. Molemmat sukupuolet kirjoittavat eniten negatiivisia novelleja, seuraavaksi eniten ambivalentteja ja vähiten positiivisia novelleja (naisten osalta ambivalentit ja positiiviset novellit menevät tasan). Kun muistetaan, että naiset saavuttivat miehiä myös tilapäisistä suhteista kertovien novellien määrässä vuonna 1990, voidaan todeta, että eri sukupuolta olevat harrastajakirjoittajat ovat lähentyneet toisiaan valtavasti.

Saman lähentymisen ovat huomanneet myös Kontula ja Haavio-Mannila. Seksielämäkerroissa lähentyminen on tapahtunut siten, että miesten tyyppikertomus on pysynyt melko lailla ennallaan, mutta naisten kertomus on alkanut muistuttaa miesten kertomusta. Pidättyvyyden polvessa tyyppikertomukset ovat kaukana toisistaan, seksuaalisen vallankumouksen polvella ne lähestyvät toisiaan ja tasa-arvoistumisen polvessa ne ovat jo melko samanlaiset. Seksuaalielämäkertojen nuoret naiset opettelevat ”pätemään seksissä” samoin kuin miehet ovat tehneet jo aikaisemmin.⁶⁰ Samalla neitsyydestä on tullut taakka tytöillekin, kun aiemmin normina oli nuoruuden pidättyvyys.⁶¹ Monet seksuaalielämäkertoja kirjoittaneet nuoren polven naiset kertovat seksikokemuksien etsinnästä ennen vakituisen suhteen solmimista, eivätkä välttämättä puhu rakastumisesta satunnaissuhteiden yhteydessä.⁶²

Kontula ja Haavio-Mannila väittävät perustellusti, että tulkinta naisen seksuaalisesta roolista on uudistumassa: etäännymme hyveellisestä ja seksuaalisesti passiivisesta naisihanteesta.⁶³ Epäilemättä näin onkin, ainakin osittain, vaikka totuus ei ole aivan näin yksinkertainen.

Yllä olen puhunut lähinnä vain seksuaalivallankumouksen positiivisista seurauksista, mutta novelleja analysoidessani paneudun myös kriittisempien tutkijoiden puheenvuoroihin. Seksielämän vapautuminen on tuonut mukanaan myös monenlaista ahdistusta.

Toisin kuin avioliittotarinoissa, tilapäisistä suhteista kertovissa novelleissa miehet eivät intoudu ottamaan naisen roolia. Vuonna 1990 kolmen nais- ja yhden mieskirjoittajan päähenkilö on vastakkaista sukupuolta.

2.2.1. Positiivinen suhtautuminen

Ennen vuotta 1990 miehet kirjoittivat positiivisia novelleja varsin paljon, yhteensä kuusi kappaletta, kun vastaavia naisten novelleja löysin aineistosta vain yhden. Katsoisin eron johtuvan yhteiskunnassa vallitsevasta kaksinaismoraalista. Vuonna 1990 tilanne on kuitenkin muuttunut sikäli, että nyt kumpikin sukupuoli kirjoittaa aivan yhtä vähän positiivia novelleja tilapäissuhteista.

Ainoa naisen (?) kirjoittama novelli ennen vuotta 1990, jossa tilapäisiin suhteisiin suhtaudutaan positiivisesti, on Meninan novelli Hyvästit vuodelta 1970. Tarinassa kertoja kohtaa etelänmatkallaan miehen, joka rakastuu häneen. Kertoja ei tunne samoin ja pitää mieheen tietyn välimatkan, eikä mitään syvempää romanssia pääse syntymään. Sitten loma jo loppuukin, ja nainen jättää miehen katsomatta taakseen.⁶⁴ Tarinassa ei harrasteta seksiä eikä edes suudella. Miehen kohtaaminen kuvataan kuitenkin miellyttäväksi. Ehkäpä vuoden 1970 naiskirjoittaja ei ole uskaltanut mennä seksuaalisesti tämän pitemmälle kirjoittaessaan matkaromanssia?

Myös miehet kirjoittavat matkaromansseja, mutta niissä suhteet etenevät paljon pitemmälle kuin Meninan novellissa. Tunnelmaltaan novellit ovat idyllisiä, aivan kuin Meninankin novelli – kaikissa tarinoissa aurinko paistaa, yöt ovat lämpimiä, ja elämä huolettoman nautinnollista. Luonnon kauneus yhdistyy novelleissa romanttisiin ajatuksiin ja eroottiseen nautintoon.

Kaikki tuntui olevan täällä jotenkin alkuperäistä ja jakamatonta: Seijan takamus oli kauneuden arkkityyppi, alastomuus kuin Aatamilla ja Eevalla, ainainen auringon läsnäolo, meri, tuo alkulähde, köyhyys, ihmisten aitous, länsimainen sivistys, joka oli joskus lähtenyt täältä, juuri täältä. Ja Akropolis. Ainoa. A niin kuin Ateena.

Köyhän mutta vapaan (mies) novellissa Naura Giorgios (1980) viitataan kevyesti päähenkilön biseksuaalisuuteen, mikä ei ole novelleissa kovin yleistä. Tarinassa Juhanilla ja Seijalla on vahvasti seksuaalinen matkaromanssi Ateenassa. Seija oli älykäs ja kaunis, mutta Juhanin makuun liian pikkutarkka, ja joskus se vielä rikkoisi suhteen. Aiemmin matkallaan Juhani oli tavannut Jounin. Heillä oli ollut keskenään erittäin hauskaa, ja Juhani oli epäillyt Jounia homoksi. Jouni oli hieronut Juhanin selkään balsamia. Erotessaan he eivät ehtineet hyvästellä kunnolla, mistä jäi Juhanille paha mieli. Seija hyväilee Juhania tämän kerrottua tarinansa, ja: ”Giorgios nauroi taas. Ja katsoi eteenpäin – ei taakse.”⁶⁵

Miespäähenkilöt vaihtavat lomaihastuksiaan helpon tuntuisesti. Novelleissa kerrotaan myös eron hetkistä, mutta ne eivät tunnu todella satuttavan tarinoiden miehiä. Luultavasti he eivät ole olleet todella rakastuneita. Ehkäpä tarinoiden romanttiset miehet ovat vain tyytyväisiä, kun heillä on joku, josta haaveilla.

Nyt laiva tulee ja jonkun on lähdettävä mukana. Hyvästi. Minä jäänkin tänne. Yksinäisyyteen. Seuraavat kaksi päivää olen yksinäinen. Sitten pisamasi unohtuvat. Voi Birgitta. Että kesää on vielä jäljellä.

Edellinen katkelma on Romko, Onni A.:n (mies?) novellista Ja askeleet johtivat itsenäisyyteen vuodelta 1969. Siinä kertoja viettää kesää Ahvenanmaalla. Hän muistelee menneitä rakkaitaan ja käy romanttisten kohtaamisten tapahtumapaikoilla. Huomiota herättää ihastusten suuri määrä. Kertoja muistelee Birgittaa, Stinaa ja Kikkaa, mutta yhä uudelleen ajatukset palaavat Eleonoraan. Tulee syksy ja kertoja lähtee; sinne unohtuu Eleonora, ja ajatukset karkaavat yön yksinäiseen harmauteen.

Matkaromansseista kertovien novellien yleisyys tutkimusajanjaksoni alkupäässä johtunee osaltaan siitä, että tuohon aikaan aihe oli pinnalla julkisessa keskustelussa. Varsinaisesta massaturismista voidaan puhua 1970-luvun vaihteesta lähtien ja varsinkin etelänmatkat alettiin ymmärtää ”aikuisten leikkikentäksi”. Miesten seksiseikkailuihin ja juopotteluun suhtauduttiin lehdissä ymmärtäväisesti, mutta naisten seksuaalimoraalista turistimatkoilla oltiin erittäin huolestuneita.⁶⁶ Hannu Salmen mukaan myös turistimatkailusta kertovat iskelmät olivat vahvasti sukupuolittuneita. Miehille kirjoitetuissa lauluissa ryypättiin ja harrastettiin seksiä, kun taas naisille kirjoitettiin nostalgisia ja haaveellisia kappaleita, joissa seksuaalisuutta ei käsitelty avoimesti vaan romanttisesti.⁶⁷

Edellä käsittelemissäni novelleissa näkyy sama kahtiajako, vaikkakaan ei yhtä jyrkästi, sillä itse asiassa kaikki novellit on kirjoitettu romanttiseen tyyliin. Miesten novelleissa seksuaalisuus on kuitenkin paljon näkyvämmin esillä kuin ainoassa naisen kirjoittamassa novellissa, jossa ei päästä edes suudelmaan asti.

Löysin aineistosta neljä miesten kirjoittamaa novellia, joissa kerrotaan juhlimisesta, ryyppäämisestä ja onnistuneesta irtoseksistä. Metsurin talvilomaa (1980) käsittelin jo edellisessä luvussa ⁶⁸.

Moonin (mies) humoristiseen sävyyn kirjoitetussa novellissa Perjantaina ei ainuttakaan ruutanaa (1980) psykologimies seikkailee kaupungilla. Novellin puolivälin paikkeilla hän kohtaa baarissa kiinnostavan naisen, Hannelen. Heidän keskustelunsa on sujuvan älyllistä ja tanssikin onnistuu. Hannele kieltäytyy yökutsusta poikaystävänsä takia. He päättävät kuitenkin mennä pelaamaan shakkia miehen luokse, mutta sitten päätyvätkin rakastelemaan mielikuvituksellisissa asennoissa. Aamulla he ovat väsyneitä, mutta tyytyväisiä.⁶⁹

Myös Dectabin (mies) novelli Perjantai-ilta (1990) on tunnelmaltaan humoristinen. ”Tsabu, Pera ja mä” ryyppäävät festareilla ja löytävät kaverikseen nuoria tyttöjä:

Pera oli odotetusti ensimmäinen sammuja. Siinä vaiheessa Tsabu ja minä olimme tyttöjen kanssa jo kuin vanhoja kavereita. Onneksi oli tullut otettua kortonkeja mukaan. Suudellessani vieressäni istuvaa tyttöä hän kuitenkin nukahti kesken kaiken. Tuntui tylsältä vetää kätensä housuista ja katsella kun Tsabu ja toinen tyttö – Rosewitha – imivät toistensa kauloja.

Kertoja ja Pera lähtevät etsimään pillua ja lisää viinaa kaupungilta, mutta kumpikaan tavoite ei onnistu. Novellin ilmapiiri on kuitenkin loppuun asti hyväntuulinen. Novelli päättyy sanoihin: ”Mutta sehän oli ennen kuin tutustuin sinuun, rakas, jossain.”⁷⁰

Xerox 1200/9:n (mies) novellissa Lauantai (1990) tunnelma on hieman vakavampi, mutta siinäkin irtosuhteisiin suhtaudutaan ehdottoman positiivisessa valossa. Kertoja tapaa baarissa kiinnostavan tytön:

Hän oli älykäs. Hän tiesi. Hän oli elänyt. Ja hän eli. Kuten minäkin. Hän oli itserakas, kuten minäkin. Olin humalassa, kuten hänkin. Halusin häntä ja hän halusi minua. Yksinkertaista, kaunista, tunteetonta, onko sillä jotain väliä? ”Lähdetään.”

Kertoja herää tytön asunnossa:

Valokuvia kirjahyllyssä. Mies, kundikaveri, veli. Onko sillä jotain väliä? Menen parvekkeelle. Aurinko on jo korkealla, mutta kaupunki on hiljaa. Nojaan kaiteeseen ja mittailen matkaa alas maahan. Annan pallon lämmittää alastonta vartaloani. Naurahdan. Koko asetelma on klassinen, kuin ranskalaisesta elokuvasta. Sytytän savukkeen ja loppumusiikki nousee taustalta. Kamera panoroi onnea pursuavaan maisemaan.⁷¹

Monessa tilapäissuhdetarinassa on alkoholilla iso rooli, niin myös näissä kolmessa novellissa.

Myös tutkimuskirjallisuudessa puhutaan alkoholin ja satunnaissuhteiden yhteydestä paljon. Alkoholi kuuluu olennaisena osana seksuaalisesti aktiiviseen ja nautinnolliseen elämäntapaan. Nuoressa polvessa humala liittyy varsinkin naisten satunnaissuhteisiin yleisemmin kuin aikaisemmin. Mielenkiintoisesti juominen ja seksuaaliset aktiviteetit kasautuvat samoille henkilöille naisilla voimakkaammin kuin miehillä.⁷² Omassa tutkimuksessani kuitenkin lähinnä miehet kirjoittivat ehdottoman positiivisia tarinoita viinasta ja seksistä, johtuen varmaan siitä, että molemmat ovat miehille sallitumpia nautintoja kuin naisille. Naisten juhlimistarinat ovat enimmäkseen ambivalentteja tai negatiivisia.

On mielenkiintoista, että kahdessa edellä referoimassani tarinassa päähenkilö ei suo tilapäissuhteensa poikaystävälle montaa ajatusta. Poikaystävän olemassaolo tuntuu jopa lisäävän seikkailun jännittävyyttä. Tarinoiden miehet eivät siis anna juurikaan arvoa sitoutumisen moraalille. Nämä tarinat sijoittuvat sitoutumisen–vapauden akselilla vapauden äärimmäiseen laitaan. Metsurin talvilomassa vapauden henki näyttäytyy toisessa olomuodossa, sillä siinä sitoutuminen tulkitaan aivan uudenlaisella tavalla. Novellissa nainen on ilmeisesti tietoinen aviomiehensä lukuisista irtosuhteista ja hyväksyy ne.

Myös novelli Nainen vaiti vuodelta 1969 on miehen kirjoittama novelli satunnaisseksistä. Novellissa kertoja kohtaa Luciana-nimisen naisen ja he päätyvät harrastamaan seksiä, joka on ilmeisen nautinnollista.⁷³

Löysin aineistosta myös kaksi naisen kirjoittamaa tarinaa, joissa irtosuhteet ovat keskeisessä roolissa ja seksistä kirjoitetaan avoimesti, jopa ronskisti. Molemmat novellit ovat vuodelta 1990 ja jokseenkin omituisia verrattuna miesten suoraviivaisiin juhlimiskuvauksiin. Vaikka näen tarinoissa paljon yhteistä, niin toisaalta ne ovat keskenään aivan erilaisia.

Inga Ordin Merimiestarina on äärimmäisen epäromanttinen satunnaissuhdenovelli. Novellin kertoja ja hänen kaverinsa Heli tapaavat baarissa laivastossa palvelevan sotamiehen. Tämä haluaa viedä tytöt mökille. He ryyppäävät, ja merimies tulee kaatokänniin. Kertoja menee miehen kanssa sänkyyn, mutta tällä ei seiso enää. Merimies sammuu. Tytöt varastavat pojan rahat ja kietovat vielä nakkiketjun tämän kalun ympärille ennen kuin lähtevät.⁷⁴

Sen sijaan Varpun goottigenreen kuuluva novelli Papitar (1990) on erittäin romanttinen, sillä siinä kuoleman läsnäolo romantisoi seksin klassisella tavalla ⁷⁵. Novellin kertoja pitää itseään kuun papittarena. Hän etsii kaupungilta nuoria poikia, ”lapsirakastajia”, ja hoivaa heitä seksuaalisesti:

Istahdimme märän aluskasvillisuuden sekaan. Suloinen lapsirakastajani suuteli minua jälleen. […] Laskin käteni hänen pullottavalle housunetumukselleen. Sen alla tunsin jotain kovaa ja sykkivää. Hänellä täytyi olla melkoinen… voi luoja; ajatus ja näky yhdessä saivat minut kuumenemaan. Rakkaani oli vasta lapsi, mutta päätellen hänen housunetumuksensa ahtaudesta hänellä täytyi olla miehen elin. Halusin hänet sisääni. […] Naidessaan hän suuteli minua ja sanoi minua rakkaakseen. Säälin häntä, sillä hän näytti todella pitävän minusta.⁷⁶

Öisin kertoja näkee kaameita painajaisia Noutajasta ja eroottisia unia erittäin kauniista miehestä. Kertojan piina päättyy, kun tämä mystinen mies tulee käymään naisen luona. Seksi heidän välillään on taivaallista. Sitten saapuu Noutajakin. Tyttö seuraa punaisiin kaapuihin pukeutunutta miestä palvontapaikalle ja uhraa itsensä kuulle iskemällä itseään tikarilla vaginaan.⁷⁷

Minun täytynee perustella, miksi olen sijoittanut novellit ”positiivisten” ryhmään. Varpun novellissa seksuaalisuus yhdistyy väkivaltaan ja kuolemaan, Inga Ordin novellissa jonkinmoiseen miesvihaan. Miksi siis väitän, että nämä novellit suhtautuvat positiivisesti irtosuhteisiin? Siksi että molempien tarinoiden naiset ovat aktiivisia toimijoita, jotka kokevat, että heillä on oikeus myös irtoseksiin. Varsinkin Varpun novellissa seksiä kuvataan upeaksi kokemukseksi, ja myös Merimiestarinan tyttö tietää, mitä haluaa, vaikka tarinan pojalta hän ei sitä saakaan. Merimiestarinassa tunnelma pysyy positiivisena loppuun saakka, sillä kerronnassa keskitytään enemmän tyttöjen väliseen ystävyyteen ja heidän seikkailuunsa kuin epäonnistuneeseen seksiin. Novellit ovat fantasiakerrontaa, niissä rikotaan naiseuteen liittyviä rajoja ja irrotellaan seksuaalisesti.

Anthony Giddens väittää, että seksuaalisuudesta on tullut länsimaisessa kulttuurissa luonnollisen olotilan sijaan jotain sellaista, mitä me voimme muokata, osa elämäntyyliämme. Hän puhuu muovailtavasta seksuaalisuudesta, josta kerroin lyhyesti jo johdannossa.⁷⁸ Oman seksuaalisuuden löytäminen vaatii nykyään ihmisiltä aktiivista psyykkistä työtä. Novellit ovat nuorille kirjoittajille turvallinen tila, jossa tätä työtä voi tehdä, ja tabujakin pystyy rikkomaan ilman vaaraa.

Olettaisin, että nuorille naisille oman seksuaalisuuden etsiskely on jonkin verran tärkeämpää kuin miehille.

Tyttöjen erityisenä ongelmana on nimittäin se, että kulttuurista puuttuu myönteinen, aktiivisesti omaa seksuaalisuuttaan toteuttavan naisen malli. Saarikosken mukaan tyttö- ja naiskulttuurissa on tavoitteena luoda tällainen kolmas naisen seksuaalisuuden kategoria huoran ja siveellisen madonnan väliin. Tämä kahtiajako on kuitenkin niin voimakas ajattelua ohjaava kulttuurinen malli, että tyttöjen seksuaalifantasioissakin nousee esiin helposti huoran rooli.⁷⁹

Mielestäni samaa tapahtuu myös tutkimissani nuorten naisten novelleissa, muissakin kuin vain kahdessa edellä mainitussa. Novelleissa tytöt valtaavat itselleen seksuaalista tilaa kapinoimalla siveellistä naisihannetta vastaan. Mutta koska seksuaalisuudestaan nauttiva nainen leimataan kulttuurissamme helposti huoraksi, tulee myös tarinoiden sankareista usein jonkinlaisia antisankareita, kuten näiden kahden novellin päähenkilöistä. Mutta kyllä antisankaristakin kertovalla tarinalla voi olla positiivista voimaa. Tarinoissa huoran käsite glorifioidaan ja sen negatiivinen arvolataus yritetään kiistää.

On mielenkiintoista, että ainoissa naisten kirjoittamissa positiivisissa tarinoissa irtoseksistä sankareina on tällaisia ”pahoja tyttöjä”. Saarikoski kirjoittaa, että kulttuurissamme naisen seksuaalisuuden toteuttamiselle ei ole hyväksyttyä väylää parisuhteen ulkopuolella ⁸⁰. Mahdollisesti juuri tästä syystä seksistä täysin siemauksin nauttivat naiset ovat novelleissa usein kapinallisia muissakin asioissa.

Teen vielä yhden huomion kaikista tässä luvussa käsittelemistäni novelleista: niissä puhutaan hyvin harvoin rakkaudesta. Tässä voi olla suurin syy siihen, miksi nämä irtosuhteista kertovat tarinat ovat tunnelmaltaan positiivisia. Seksuaalielämäkerta­tutkimuksessakin huomattiin, että ilman rakkauttakin ihmisillä voi olla hyvää seksiä, mutta irtosuhteisiin liittyvät yksipuoliset kiintymyksen tunteet aiheuttavat usein tuskaa ⁸¹.

Tutkimuksen mukaan naisilla irtosuhteisiin liittyy enemmän ihastuksia ja rakkauden tunteita, kun taas miehet ovat elämäkerroissaan usein jopa erikseen kieltäneet tällaisten tunteiden olemassaolon.⁸² Tässä voi olla yksi syy siihen, että naiset ovat kirjoittaneet niin vähän yksiselitteisen positiivisia tarinoita irtosuhteista.

2.2.2. Ambivalentti suhtautuminen

Sellaisia tilapäisistä suhteista kertovia tarinoita, joista ei voi löytää selvää asennetta puolesta tai vastaan, on varsin paljon, kun taas avioliitosta kertovia ambivalentteja tarinoita en löytänyt aineistosta kovin montaa. Selitys voi löytyä siitä, että tilapäisten suhteiden yleisyys on kulttuurissamme varsin tuore asia, ja niitä koskeva moraalinen arviointi on paraikaa käynnissä. Monet diskurssit ottavat kantaa tilapäisiin suhteisiin. Toisessa ääripäässä on 60-luvulla käynnistynyt vapaan rakkauden puhetyyli, joka saa helposti kannattajia hedonistisessa ja yksilökeskeisessä kulttuurissamme. Toisella laidalla on romanttisen rakkauden diskurssi, joka on liittoutunut uskonnollisten käsitysten kanssa. Feministinen diskurssi – tai diskurssit – toisaalta korostavat naisen oikeutta tilapäiseenkin seksiin, toisaalta esittävät kriittisiä kannanottoja seksin vapautumista vastaan. Miten diskurssien kamppailu näkyy novelleissa?

Molemmat sukupuolet ovat kirjoittaneet ambivalentteja novelleja tilapäisistä suhteista suunnilleen yhtä usein, kuten seuraavasta taulukosta selviää:

Eri sukupuolten kirjoittamissa tyypillisissä tarinoissa on eroja. Ensimmäiseksi käsittelen sellaisia naiskirjoittajien novelleja eri vuosikymmeniltä, joissa juhlitaan ja harrastetaan irtosuhteita. Useimpien novellien juhlintaan kuuluvat ilman muuta alkoholi tai muut huumausaineet. Novelleissa on melankolinen sävy, ja niihin sisältyy melko syvällistä pohdiskelua ihmissuhteista. Kaikissa novelleissa puhutaan rakkaudesta ja ainakin jollain tasolla myös etsitään rakkautta.

Pikku linnun novellissa Elokuun 17.–23.68. satamakaupunki (1969) kertoja löytääkin rakkauden, mutta sitten myös menettää sen. Hän tapaa kaksi ulkomaista anarkistia ja rakastuu toiseen, hollantilaiseen Lioniin. He viettävät makeaa elämää, johon kuuluu huumeita, kaalikeittoa ja mielenosoituksia. Anarkistinen rakkaus on kertojan mukaan poroporvarismin vastamyrkky:

haluan rakastaa sinua. teen sinulle runon. puhun sen kautta pelostani betonisia kaiteita kohtaan. VAPAUTA MINUT! täytyykö minun mennä siihen kirottuun yliopistoon? älä anna sen tapahtua. siunaa minut vapautesi plasmalla, riippumattomuutesi spermalla, varjele minua poroporvarillisuudesta. käännä kasvosi minun puoleeni ja ota minut mukaasi tekemään vapautta, sillä sinun on voima, minä olen sinun tänä elokuun kahdentena­kymmenentenä päivänä. amen.⁸³

Sitten Lion joutuu matkustamaan oikeusjuttua varten Hollantiin ja porukan vallankumousinto katoaa. Lion sanoo matkustavansa aina yksin, sillä anarkistia ei voi vangita. Kertoja kohtaa harmaan arjen ja masentuu.⁸⁴

Kolmessa seuraavassa novellissa kertoja ryhtyy irtosuhteeseen elämänvaiheessa, jossa hänen pitkäaikainen suhteensa on juuri päättynyt tai päättymässä.

Kontulan ja Haavio-Mannilan mukaan irtosuhteisiin heittäytyminen vakituisen suhteen päättymisen jälkeen onkin keski- ja nuoren polven ihmisille tyypillistä, mutta: ”Irtosuhteet eivät anna syvää tyydytystä ja kertojat tuntevat niistä syyllisyyttä. Tilapäissuhteiden pahoittelu ja itsensä paheksuminen niiden vuoksi kuvastaa yhteiskunnassa vallitsevaa satunnaissuhteet tuomitsevan seksuaalikulttuurin sisäistämistä, vaikka niihin olisi heittäydytty seksuaalivapauden nimissä.”⁸⁵ Sama ilmiö tapahtuu mielestäni myös seuraavissa kolmessa novellissa.

Jannan novellissa Yli kesän (1969) kertoja viettää kesää Ruotsissa, jossa hänen miessuhteensa eivät kestä hetkeä pidempää. Suomessa kertojalla oli Jan, jota hän rakasti ja ehkä rakastaa vieläkin. Kertoja tuntee elävänsä varjojen maailmassa eikä tahdo tulla vedetyksi valoon. Hän tuntee syvää samanhenkisyyttä masentuneeseen ja erittäin sulkeutuneeseen Leifiin.

Leifin lämmin iho omaani vasten. Leifin hiukset kasvoillani. Mieletön Janin palvonta oli päättynyt. Tuomittu Leif. Kenenkään toisen läheisyys ei ollut tuntunut yhtä hyvältä.⁸⁶

Lopulta kertoja palaa Suomeen tietäen, ettei osaisi kirjoittaa Leifille. Hän miettii taas suomalaista rakastettuaan Jania.⁸⁷

–>

Satu Kallion novellissa Ankkalinnaa (1990) kertoja on juhlissa, mutta hän on masentunut eikä jaksa kiinnostua ihmisistä. Hän seurustelee Samin kanssa: ensimmäisen ihmisen, joka oli luvannut viedä hänet pois tylsästä maailmasta. Eräs Roope yrittää saada kontaktia etäiseen kertojaan ja onnistuukin lopulta. He rakastelevat. Myöhemmin vanha porukka hajoaa, eikä kertoja välitä pitää yhteyttä. Erityisesti hän välttelee Roopea, mistä Roope on suruissaan. Myöhemmin elämässään kertoja törmää toiseen mieheen, joka haluaa viettää kertojan kanssa koko elämänsä.⁸⁸

H:n novellissa Homman nimi (1990) kertoja Ellu juopottelee kavereidensa kanssa mökillä. Hän seurusteli ennen Japin kanssa, ja nyt Japi on mustasukkainen jollekin toiselle pojalle. Kertojalla on huono olo, mutta hän päätyy kuitenkin rakastelemaan Japin kanssa. Myöhemmin kertoja jää Lassen kanssa kahden ja menee sänkyyn tämänkin kanssa. ”Lassella oli paremmannäköset hiukset ku Japilla mutta Japilla tummemmat silmät.” Ellu herää ja menee ulos oksentamaan ja itkemään auringonnousua.⁸⁹ Novelli loppuu yllättävästi:

Ja tapasin Sakun. Mää näin kuuskytykstuhatta sävyy vihreetä kun se rakasteli mut kasteisella mustikkamättäällä, oli ympärillämme vain naavoittuneen kuusimetsän helisevien haapojen sensuellit huokaisut.⁹⁰

Kaikissa näissä novelleissa kuvataan nautinnollista rakastelua. Esimerkiksi novellissa Ankkalinnaa kirjoitetaan yhden illan suhteen huipentumasta näin:

– Kysymys yksi: rakastellaanko heti, vai myöhemmin. Vastasin, että heti. Ehkäpä me rakasteltiinkin, siinä, sammumispisteessä olevan kynttilän kajossa, lumihiutaleitten peittäessä jalanjäljet armeliaasti. Voi olla, että se otti minut parin tyynyn ja ison punaisen matkahuovan piiloissa nopeasti, nälkäisesti, kipeästikin. En muista, en halua tietää, koska ei siinä kuitenkaan olisi ollut mitään järkeä. Varhain aamuyöstä minä heräsin sen kainalosta, ja puhuin sille kaiken, kaiken.⁹¹

Tämän hienon kohtaamisen jälkeen kertojan melankolinen tunnelma kuitenkin palaa. Sama kaava tuntuu toistuvan kaikissa edellä referoimissani novelleissa. Tilapäinen seksi, vaikka siinä olisi mukana hellyyttä ja aitoa välittämistä, ei tyydytä tarinoiden tyttöjä kaikilla tasoilla, se ei tee heitä onnellisemmiksi. Mielestäni Kontulan ja Haavio-Mannilan seksielämäkerta­tutkimuksessa tekemä huomio sopii melko hyvin kuvaamaan novellien tyttöjen tunnelmia: ”Merkittävää on, että vaikka ihmiset olisivat kokeneet tilapäissuhteensa hyvinkin tyydyttävinä, he usein häpeilevät tai vähättelevät niitä myöhemmin. Koska niitä ei ole ”sopinut” kulttuurissa arvostaa, on oma kokemuskin jouduttu usein asettamaan kyseenalaiseksi.”⁹² Olen kursivoinut edellisestä novellikatkelmasta kohdan, jossa kertoja mitätöi seksikokemuksensa arvon.

Pysyvä parisuhde ja vakituisen kumppanin löytäminen ovat kulttuurissamme äärimmäisen tärkeitä asioita, eikä niitä ilman eläminen ole helppoa kummallekaan sukupuolelle.⁹³ Mutta varsinkin naisille pysyvä parisuhde on tärkeä asia.

Saarikosken mukaan nykykulttuuri asettaa tytöille ristiriitaisia vaatimuksia: toisaalta kannustetaan hankkimaan seksuaalisia kokemuksia ja näyttämään haluttavalta, mutta toisaalta valtaapitävä romanttisen rakkauden ideologia julistaa, että tilapäiset suhteet ovat varsinkin naisille luonnonvastaisia. Tilapäiset seksisuhteet uhkaavat tytön mainetta, ja tytöt opetetaan tuntemaan ne ”tyhjiksi”. ”Huoruuteen” suistuneiden tyttöjen ajatellaan olevan kelvottomia romanttisen rakkauden kohteeksi. Poikien mainetta irtosuhteiden tyhjyys ei uhkaa, vaan rakkaudettoman seksin ajatellaan olevan miehelle luonteenomaisempaa ja vaarattomampaa kuin naiselle.⁹⁴

Myös Giddens puhuu samasta asiasta. Hänen mukaansa sellaiset naiset, jotka käyttäytyvät seksuaalisesti seikkailevan miehen tapaan, tuomitaan normatiivisesti, ja he tuntevat elämänsä helposti jotenkin epäautenttiseksi.⁹⁵ Väittäisin varovasti, että edellisten novellien melankolisuus johtuu osaksi juuri näistä normatiivisista opetuksista, jotka tuomitsevat seksuaalisesti aktiivisten sinkkunaisten elämäntyylin. Tämä päätelmä on joka tapauksessa vain osaselitys. Melankolisuus on etenkin vuodesta 1980 lähtien novelleissa niin yleinen piirre, että se ei voi johtua vain yhdestä tekijästä. Olen omistanut koko seuraavan pääluvun rakkaustarinoiden psyykkisten ongelmien tutkimiseen ja pyrin siellä tuomaan lisää valoa myös tähän kysymykseen.

Ehkä tässä välissä on syytä korostaa, että edellämainitut neljä novellia eivät ole kokonaisuudessaan synkkiä, vaan niissä on myös onnea, rakkautta ja nautinnollista rakastelua. Irtosuhteita ei niissä tuomita, vaan päähenkilöt katsovat, että heillä on niihin oikeus. Juuri siksi olenkin sijoittanut novellit ”ambivalenttien” luokkaan, en negatiivisiin.

Kontula ja Haavio-Mannila väittävät, että miehet eivät juutu tilapäisten suhteiden inhottavuuteen ja niihin pettymiseen yhtä paljon kuin naiset.⁹⁶ Saman asian ehdin itsekin huomata jo edellisessä alaluvussa, tutkiessani tilapäissuhteista kertovia positiivisia novelleja joista valtaosa oli miehen kirjoittamia.

Myöskään kahdessa seuraavassa miehen novellissa, jotka ovat tutkimusajanjaksoni alkupuolelta, ahdistus ei johdu satunnaisen seksin inhottavuudesta. Päinvastoin: molemmissa tarinoissa miespäähenkilö haluaisi saada seksiä, mutta ei lopulta saakaan, joten touhusta jää hienoisen paha maku suuhun. Tilapäissuhteita ei paheksuta vaan niihin suhtaudutaan positiivisesti, mutta näiden tarinoiden seksisuhteet eivät etene alkua pidemmälle.

Sakari Takamäen novellissa Takaajat (1969) opiskelijapoika on kotiseudullaan perhetuttavien luona juhlissa, tarkoituksenaan pyytää nimi johonkin takauspaperiin. Juhlissa puhutaan smalltalkia, juopotellaan ja tanssitaan kiihkeästi. Poika päätyy perheen sukulaistytön Pirren huoneeseen, jossa he suutelevat. Poika kähmii, mutta Pirre ei halua seksiä. Poika menee kotiin ja tyydyttää itsensä ennen nukkumaanmenoa. Takauspaperiin hän sai nimen.⁹⁷

Erkin novellissa Edustaja (1970) Anssi matkustaa junassa. Samassa hytissä matkustava pornotuotteiden myyntiedustaja luulee häntä sattuman oikusta homoksi, juottaa hänelle viskiä ja yrittää iskeä. He katselevat pornokortteja ja edustaja käy käsiksi, mutta kertoja onnistuu pakenemaan. Ravintolavaunussa kertoja iskee naisen ja vie tämän hyttiinsä. Edustaja herää ja tarjoaa naiselle rahaa, ja yllättäen nainen kömpiikin yläsänkyyn. Ilman seksiä jääminen kiukuttaa Anssia:

Jos menisi ja nokittaisi kympillä? Ei saatana, ei siitä mitään hyötyä olisi, edustaja pystyisi varmaan nokittamaan minut suohon. Ja sitä paitsi luonnolle pani vastaan ruveta maksamaan naisesta, on sitä ennenkin ilman saatu. Mutta jotain tässä täytyy tehdä, ei tätä tälleen voi jättää, ei perkele. Vaikkei noita enää milloinkaan näkisi, niin kuitenkin, ei kai sitä nyt sentään tällä tavalla voi potkia päähän, aikuista miestä, helvetti sentään.⁹⁸

Myös positiivisten novellien yhteydessä oli kaksi tarinaa, joissa päähenkilö jäi ilman seksiä, kun kumppani ehti sammua ennen sitä: miehen kirjoittama Perjantai-ilta ja naisen Merimiestarina. Niissä kummassakin korostui kuitenkin enemmän hyvien ystävien kanssa jaettu seikkailu, ei pettymys seksin suhteen kuten näissä kahdessa. Näyttäisi siltä, että miesten novelleissa ilman seksiä jääminen on ongelma paljon useammin kuin naisten novelleissa.

Voisin kärjistäen sanoa, että miesten novelleissa päähenkilön katkeruus johtuu naisten novelleja useammin huonosta seksistä tai seksin puutteesta, naisten novelleissa epäonnistuneesta rakkaudesta tai rakkauden kaipuusta. Tämä huomio ei liene erityisen yllätyksellinen siinä valossa, mitä tutkijat ovat miesten ja naisten rakkaustyylien eroista kirjoittaneet.

Seksin puutteestahan mieskirjoittajat rakentelivat konfliktia myös muutamassa negatiivisessa avioliittotarinassa. Toisaalta miehet halusivat enemmän seksiä, mutta vaimon pettäminen olisi ollut väärin. Tästä sitoutumisen ja vapauden ristiriidasta rakennetaan konflikti myös muutamassa satunnaissuhteista kertovassa novellissa.

Nimimerkki Kausuksen novellin Yhdessä yössä (1990) käsittelemisen olen säästänyt tähän lukuun, koska siinä tarinan juoni seurailee satunnaissuhteen kehittymistä, ja avioliitto jää vain maininnan asteelle. Tarinan jännite syntyy siitä, että mies kiinnostuu ravintolassa tapaamastaan naisesta seksuaalisesti, mutta hyvä tilaisuus pääsee melkein karkaamaan käsistä. Novellissa suorapuheinen nainen ehdottaa tapaamispaikaksi hotellia, mutta häntä ei sitten löydykään sieltä. Myös tyttö hotellin tiskin takana ehdottaa seksiä, mutta mies suuttuu.⁹⁹

Hän menisikin kotiin, missä Maija ja lapset odottaisivat. Huokaisi helpotuksesta ja ajatteli miten hyvin asiat sittenkin hänellä olivat. Eikä vaimossakaan mitään vikaa oikeastaan ollut. Hän itse vain olisi halunnut useammin. Ja lapset, ne olivat jo kasvuiässä. Pian jo nuoria ihmisiä.¹⁰⁰

Mutta baarissa kertoja törmääkin vielä novellin alussa tapaamansa naiseen: ”Älä kuvittele että tämä tarina niin, vain päättyy.”¹⁰¹ Tarinassa paheksutaan vaimon pettämistä, mutta varsin laimeasti. Mielestäni siinä ei tehdä lopullista moraalista tuomiota tilapäissuhteen hyväksyttävyydestä puoleen tai toiseen.

Samalla tavalla myös H:n (nainen) novellissa Filmitähti asetetaan vastakkain satunnaissuhteiden jännittävyys ja se, että vakituisen kumppanin pettäminen on moraalisesti väärin.

Novellin kertoja istuu baarissa ja kuuntelee salaa koulukaverinsa Tanjan juttelua viereisessä pöydässä. Tanja kertoilee monista miessuhteistaan. Hän seurustelee aina kauniiden tai menestyvien miesten kanssa, mutta pettää heitä, jos tulee hyvä tilaisuus. Tanjan mielestä hyvä poikaystävä ansaitsee hyvin ja on kaikin puolin tunnollinen, mutta häntä voi sitten pettää jännittävämpien tyyppien kanssa.¹⁰² Tulkintani mukaan novellin kertoja tuomitsee Tanjan miesseikkailut. Paheksuntaa ei sanota suoraan, mutta se näkyy esimerkiksi siinä, että kertoja ei missään vaiheessa mene puhumaan vanhalle koulutoverilleen, vaan häipyy tilanteesta sanomatta sanaakaan.

Monet miesten kirjoittamat novellit vuodelta 1990 antavat viitteitä siihen suuntaan, että miesten suhtautuminen tilapäissuhteisiin on muuttumassa. Suuri osa tässä ja edellisessä alaluvussa käsittelemistäni novelleista, joissa konflikti syntyi nimenomaan seksin metsästämisestä, ovat tutkimusajanjaksoni alusta tai keskeltä. Sen sijaan vuonna 1990 miehet ovat kirjoittaneet myös useita sellaisia tarinoita, joissa päähenkilö on pettynyt tilapäisiin suhteisiinsa ja kaipaisi elämäänsä pysyvämpää ihmissuhdetta.

Kaksi seuraavaa novellia ovat esimerkkejä siitä, että mieskirjoittajakin voi kokea tilapäiset suhteet tyhjiksi. Toisessa novelleista päähenkilönä on nainen.

TÄSSÄ ALKU

M. S.:n novellissa Vieras (1990) kertoja herää yöllä vieraan tytön, yhden illaan suhteen, huoneessa.

Hän mietti mitä sanoisi tytölle, kun tämä heräisi. Mistä he keskustelisivat. Hänelle ei ollut mitään sanottavaa. Olisiko tyttö hieman pettynyt. He puhuisivat yhdentekeviä, olisivat vaiti ja taas puhuisivat. Koko ajan häntä vihloisi rinnasta sietämätön paine ja levottomuus. ¹⁰³

Kertoja päättää lähteä, mutta tytön käsi koskettaa hänen olkapäätään: ”– Et lähtisi noin.” Aamulla tyttö laittaa ruokaa ja kertojan mielestä hän on kaunis. Syödessään he katsovat toisiaan. He menevät sänkyyn, ja tyttö tuntuu lämpimältä.¹⁰⁴

Osmo Kuikan novellissa Niin kaunis on maa (1990) ”kokenut nainen” löytää taas itselleen seuraa ravintolasta. Hän tanssii komean miehen kanssa, Tuomo Könösen, eikä kerro miehelle kuin etunimensä. Nainen ei suostu tulemaan miehen asunnolle, joten he rakastelevat päällystakin päällä nurmella.¹⁰⁵ Myöhemmin nainen muistelee Tuomoa makoillessaan aviomiehensä (?) vieressä:

Missähän sekin nyt on? Liekö raukka siinä uskossa että otan yhteyttä. […] Se vaan oli nyt hyvä. Parempi kuin… koskaan. […] Mitäpä turhia, onhan ollut hyviä ennenkin.¹⁰⁶

Samoin Tuomo muistelee toisaalla suurenmoista naista. Molemmat päättävät unohtaa, tuleehan näitä uusia.¹⁰⁷

Oikeastaan näissä kahdessa novellissa puhutaan pysyvämmän rakkauden kaipuusta suoremmin sanoin kuin missään muussa tämän luvun novelleissa. Mahdollisesti vuoden 1990 mieskirjoittajille tilapäissuhteet tosiaan olivat hieman ristiriitaisempia kokemuksia, kuin mitä ne olivat miehille vuonna 1969, seksuaalivallankumouksen aattona, kun vapaa rakkaus oli vielä uusi ja ihmeellinen asia. Jatkan tämän asian tutkimista seuraavassa alaluvussa.

Kaikissa tässä luvussa käsitellyissä novelleissa konfliktin voi sanoa syntyvän sitoutumisen ja vapauden ideaalien törmäyksestä. Juuri näissä ambivalenteissa novelleissa tulevat useimmiten esiin kolikon molemmat puolet. Pikku linnun novellin kertoja nauttii anarkistista rakkautta, ”poroporvarismin vastamyrkkyä”, täyden kupillisen, mutta sitten kokee hylätyksi tulemisen tylsyyden. Osmo Kuikan ”kokeneen naisen” tilapäisiä suhteita täynnä oleva elämäntyyli on elegantti, jännittävä ja kiihottava, mutta siitä puuttuu jotain olennaista: pysyvä rakkaussuhde. Sitoutumisen ja vapauden ristiriita mietityttää kirjoittajia sukupuolesta riippumatta.

2.2.3. Negatiivinen suhtautuminen

Hän sanoo, että on parempi jos emme enää pidä yhteyttä toisiimme. Sattumalta tietenkin saatamme joskus tavata vaikka Hong Kongissa. – Epätodennäköistä, innostun. Hän ei pidä pitkistä jäähyväisistä ja lähtee pois. Jään istumaan pöytään, katselen hänen etääntymistään: en edes sanonut että näin ei ole minusta hyvä.¹⁰⁸

Vuonna 1990 on kirjoitettu aikaisempaan verrattuna valtava määrä novelleja, joissa irtosuhteet esitetään negatiivisessa valossa. Tällaisten novellien suhteellinen määrä on yhtäkkiä kolminkertainen verrattuna vuosien 1969–1980 novellisatoon. Miehet kirjoittavat jonkin verran enemmän negatiivisia novelleja kuin naiset.

Mitä johtopäätöksiä negatiivisten novellien määrän kasvusta kannattaisi vetää? Ensimmäiseksi on hyvä huomata, että vuosina 1980 ja 1990 olivat synkkyys ja melankolia ”muodissa” muissakin kuin tilapäisistä suhteista kertovissa novelleissa. Pääsen perehtymään tähän ilmiöön tarkemmin seuraavassa pääluvussa, jossa tutkin psyykkisten ongelmien esiintymistä rakkaustarinoissa.

Mutta tilapäissuhteista kertovien novellien synkkyyteen löytyy täsmällisempikin syy: niissä etsitään rakkautta tai rakastutaan oikeasti ja sitten petytään satunnaissuhteeseen.

Positiivisten tilapäissuhdetarinoiden yhteydessä huomasin, että niissä ei paljonkaan puhuttu rakkaudesta. Tässä onkin keskeisin ero positiivisten ja ambivalenttien/negatiivisten novellien välillä. Positiivisissa novelleissa päähenkilöt etsivät nimenomaan tilapäistä suhdetta, kun taas muissa novelleissa tilapäissuhteet ovat vain epäonnisia yrityksiä löytää pysyvämpi ihmissuhde. Tämä sääntö ei päde kaikkiin novelleihin, mutta suureen osaan.

Tilapäissuhteisiin negatiivisesti suhtautuvat novellit oli helppo jakaa alakategorioihin. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat novellit, joissa konflikti syntyy onnettomasta, yksipuolisesta rakastumisesta satunnaissuhteen yhteydessä. Ensimmäiset kolme tarinaa ovat varsin suoraviivaisia.

Irtolaisen (nainen) novellissa Valheita (1990) kertoja odottaa ravintolassa miestä, mutta tätä ei kuulu. Nainen ei voi myöntää itselleen olevansa rakastunut. Mies oli vietellyt hänet ensimmäisenä yönä, mutta sen jälkeen hänestä oli lämpö kadonnut. Mies saapuu sittenkin ravintolaan ja sanoo naiselle eleettömät hyvästit.¹⁰⁹

Markuksen (mies) novellissa Näköharha (1990) kertoja on aiemmin mennyt sänkyyn kaverinsa tyttöystävän, Hannan kanssa. Nyt hän löytää Hannan bileistä uuden pojan kanssa. Kertojan ajatukset ovat täynnä ahdistusta ja väkivaltaisia seksihaaveita, ja hän melkein itkee. Kertojalta kysytään: ”– mitä sä oot menny nussimaan sen kanssa, onksult menny järki? – On.”¹¹⁰

Kausuksen (mies) novellissa Vetoa (1990) kertoja lukee entisen rakastajattarensa päiväkirjaa. Nainen asuu yhä samassa kaupungissa, mutta kertoja ei halua nähdä häntä enää. Miehet olivat naiselle vain ”välimerkkejä”. ”Yleensäkin hän oli kiinnostunut toisista vain siinä määrin kuin nämä kelpasivat hänelle lehtiöittensä tuleviksi aiheiksi.”¹¹¹ Nainen ei ollut halunnut edes kuulla puhuttavan rakkaudesta:

Tuskin hän edes purskahtaisi ällistyneeseen nauruun jos kertoisin miten totisesti ehdin olla erään käytetyn verbin puristukseen kutistunut, erääseen toiseen käytettyyn, ja samansukuiseen substantiiviin tavuttunut tapaus. Itsehän hän oli tuominnut koko sanan ääntiöineen päivineen pannaan ja peittänyt omilla skeptisillä teeseillään myös kaikki sen häikäisevät johdannaiset, joista hän ei itse ollut ilmeisesti koskaan saanut kuulla mitään omakohtaisen uskon rakennusaineiksi kelvollista todistusta.¹¹²

Neljäs novelli, miehen kirjoittama Automatka vuodelta 1980, on paljon monimutkaisempi tapaus, ja siinä konfliktia haetaan muualtakin kuin pelkästä yksipuolisesta rakastumisesta. Joka tapauksessa novelli kuuluu kolmen edellisen novellin kanssa samaan ryhmään.

Novellissa nuori, väkivaltaisia kotioloja paennut Lars tutustuu Ruthiin, kauniiseen ja kunnianhimoiseen bisnesnaiseen. Ruth ”pakottaa” Larsin sänkyyn kanssaan ja opettaa kokemattomalle pojalle seksiä. Lars on iloinen kokemuksestaan, mutta Ruthille hän on vain jälleen yksi mies, jota hän käyttää hyväkseen.¹¹³ Myöhemmin hän kertoo totuuden myös Larsille:

– […] Ja mitä tulee yksinäisyyteen – siihen olen jo aika päiviä sitten keksinyt lääkkeen. Olen nimittäin kutsunut luokseni miltei joka ilta aina uuden miesystävän ja pitänyt hauskaa. Harmi vain, että tälläisiä vapaailtoja suodaan minulle niin raivostuttavan vähän. […] Ruth oli huora ja sen hän tunnusti julkisesti.¹¹⁴

Lars loukkaantuu ensin, mutta novellin edetessä Lars ja Ruth ystävystyvät yllättävien tapahtumien ansiosta oikeasti. Novellin lopussa Ruth avautuu ja kertoo karmeita asioita elämästään. Hän kertoo, kuinka hän vihasi synnyttämäänsä lasta ja lopulta tappoi sen. Lars ja Ruth harrastavat seksiä vielä viimeisen kerran, ja aamulla Lars huomaa, että Ruth on tappanut itsensä.¹¹⁵ Tässäkin novellissa seksistä avoimesti nauttiva nainen on äärimmäinen kapinallinen ja lisäksi vielä hirviöäiti: siis ”huora”.

– Miksi et yksinkertaisesti lopettanut tuota iljettävää tapaasi nauttia elämästä? – Koska olen auttamaton seksihurjastelija. […] Olen moraalisesti rappeutunut, ja sen huomasi [entinen aviomies] Peterkin. En tuntenut koskaan minkäänlaisia omantunnontuskia petettyäni Peteriä hänen tietämättään. Olen kuitenkin menetellyt väärin ja nyt saan kantaa kaikki seuraamukset päälläni.¹¹⁶

On merkillepantavaa, että näin monet miehet kirjoittavat novelleja yksipuolisista rakastumisista. Miesten kirjoittamat novellit tukevat hypoteesiani siitä, että vuonna 1990 nuoret miehet eivät suhtaudu irtoseksiin enää yhtä kevyesti kuin vuoden 1969 miehet, joille vapaa seksi oli useammin itseisarvo. Osittain sama ilmiö pätee varmasti myös naisiin, mutta naiset eivät minään vuonna ole kirjoittaneet kovin montaa positiivista novellia tilapäissuhteista, toisin kuin aikaisempien vuosien miehet. Vuonna 1990 monet miehetkin pohtivat novelleissaan seksin moraalia ja kirjoittavat tarinoita, joissa petytään satunnaissuhteisiin.

Ehkä negatiivisten novellien suurempi määrä vuonna 1990 johtuu siitä, että nuori polvi kaipaa rakkautta kipeämmin kuin aikaisemmat sukupolvet. Joidenkin tutkijoiden huomiot viittaisivat siihen suuntaan. Esimerkiksi Hardy väittää, että rakkaus ja parisuhde ovat tulleet ihmisille entistä tärkeämmäksi, koska ihmiset ovat länsimaisessa elämänmuodossa entistä irrallisempia toisistaan: esimerkiksi yhteydet sukuun ja lapsuuden ystäviin ovat yhä satunnaisempia ¹¹⁷. Pelkät satunnaiset seksisuhteet eivät varmaankaan riitä täyttämään tätä sosiaalista tyhjiötä, vaan ihmiset haluavat enemmän.

Tutkimusajanjaksoni aikana ja jo sitä aikaisemminkin nuorten seurustelukumppanien määrä on jatkuvasti lisääntynyt ja puolisoehdokkaan etsimiseen käytetty aika kasvanut.¹¹⁸ Läntisessä maailmassa yleistyneet satunnaissuhteet voi nähdä myös siitä näkökulmasta, että ihmiset yrittävät yhä kiivaammin ja epätoivoisemmin löytää ”sitä oikeaa”. Aiheeseen liittyen siteeraan Haavio-Mannilaa ja Roosia: ”Jatkuvasta etsinnästä kertova rakkaustarina saattaa olla uusi kulttuurinen ihanne: ihmiset etsivät tietoisesti sopivaa kumppania eivätkä ole tyytyväisiä elleivät sitten lopulta löydä sitä oikeaa.”¹¹⁹

Tämä ”jatkuvan etsinnän ihanne” yhdessä nuorten aikuisten juurettomuuden kanssa selittävät tämän ja edellisen luvun novellien melankolista tunnelmaa varsin hyvin – lukuun ottamatta niitä ambivalentteja miesten novelleja, joissa epäonnistuttiin seksin metsästämisessä.

Olen näkevinäni vuoden 1990 tilapäissuhteista kertovissa novelleissa myös merkkejä ”uudesta moraalista”, jossa seksi ja rakkaus liitetään aikaisempaa tiukemmin yhteen. Satunnaissuhteista ei kirjoiteta yksiselitteisen positiivisia tarinoita yhtä helposti kuin ennen. Novelleissa halutaan entistä useammin pohtia esimerkiksi moraalisen ja moraalittoman seksin eroja.

Jaana Lähteenmaa on havainnut merkkejä tällaisesta muutoksesta. Hän käyttää hyväkseen Kontulan vuoden 1991 yliopisto-opiskelijoiden seksuaalikäyttäytymistä koskevan tutkimuksen tuloksia, joiden mukaan ”yhden yön suhteita” koskevat asenteet ovat muuttuneet vuodesta 1973 vuoteen 1983 vähemmän salliviksi; seksi sidotaan mieluummin parisuhteisiin kuin 1960-luvulla ihannoituun ”vapaan seksin” eetokseen. Lähteenmaa tulkitsee tulosta näin:

Kaiken kaikkiaan nuorten seksuaalikäyttäytymisessä ei tulkintani mukaan näy uhmakasta aikuisauktoriteettien vastustamista 1960-luvun ylenpalttisen ”vapaata seksiä, vaikka ryhmäsellaista” -uhon tapaan. Tästä ”seksuaalisesta vapautumisesta” monet, ainakin naiset, kokivat saaneensa lopulta lähinnä vammoja sielulleen […] Se, että etenkin nykytytöt korostavat seksin ja rakkauden kuulumista yhteen […] ei kerro mielestäni tyttöjen ”konservatiivisuudesta” […] Nähdäkseni sen voi katsoa kertovan pikemminkin tyttöjen, ehkä kasvaneesta, rohkeudesta kuunnella omia tunteitaan.¹²⁰

En tiedä, voiko opiskelijoiden keskuudessa tehtyjä tuloksia yleistää koskemaan muuta väestöä. Kontulan ja Haavio-Mannilan tuoreemmat koko väestölle tekemät seksikyselyt antavat hieman erilaisia tuloksia nuorten arvomaailmasta. Mutta siltikin Lähteenmaan tulkinnoissa on mielestäni järkeä. Koska ihmiset laativat nykyään suhteidensa säännöt enimmäkseen ilman ulkopuolisten instituutioiden apua, haluavat he myös kunnioittaa näitä sopimuksia aiempaa tarkemmin.

Avioliittoinstituution heikkeneminen on johtanut siihen, että ihmissuhdeasioiden pohdiskelu on jäänyt entistä enemmän ihmisten omalle vastuulle. Tämäkin lienee yksi syy siihen, että vuoden 1990 novelleissa rakkautta ja seksiä koskevia kysymyksiä käsitellään aiempaa syvällisemmin ja puhtaan hedonistiset seksihurjastelut ovat jääneet vähemmälle.

Etenen seuraavaan tarinatyyppiin, jossa ”luuserimiesten” elämä on juopottelua, irtosuhteita ja syvää tyhjyyden tunnetta. Käsittelen ensin kahta miehen kirjoittamaa novellia.

Mortuksen novelli Simo (1970) kertoo opiskelijasta, jolla on paljon velkaa. Hän ryyppää jatkuvasti ja pummaa rahaa ja ruokaa kavereiltaan, myös Soilelta, entiseltä tyttöystävältään. Ryyppyreissullaan hän yrittää saada naisia suostumaan seksiin. Hän päätyy sänkyyn Inkun kanssa, jolta joku oli kuulemma saanut tippurin. He harrastavat seksiä, ja Inkku itkee. Kertoja on täysin kyllästynyt elämäänsä, hän ei jaksa edes hoitaa munuaisvikaansa; mitä sitten vaikka hän kuolisikin, pääsisipä eroon veloista. Aamulla postista saapuva palkka piristää kertojaa hieman. Hän matkustaa kotiseudulleen ja päättää bussissa, että vielä hän tartuttaisi tippuriin Soileenkin.¹²¹

M. S.:n novellin Yritys hyvä, kymmenen pointsia (1990) kertoja kirjoittaa krapulassa näytelmää ”teatterikoululaisten arjesta”. Näytelmä on kertomus kertomuksen sisällä ja vie valtaosan novellin tekstimäärästä. Näytelmä kertoo nuorten älykköjen rappiosta; siinä on paljon seksiä ilman rakkautta ja syvää masentuneisuutta. Yöllä novellin kertoja herää valtavaan ahdistukseen, mutta onneksi hänen tyttöystävänsä on vieressä lohduttamassa. Yhtäkkiä kertojan onkin hyvä olla.¹²²

”Näytelmän” tunnelma on melko lailla samanlainen kuin nimimerkki Mortuksen novellissa. Molemmat tarinat ovat täynnä lohdutonta juopottelua ja tilapäistä seksiä, joka tuo parhaimmillaankin vain hetken vapautuksen arjesta. Molemmissa novelleissa tilapäisseksiin sekoittuu vihan ja halveksunnan tunteita.

– Älä oo tommonen – Pertti matkii Tuirea maireasti […] – Mä tiedän sun ideas, eikä ne lopu sulta koskaan – Tuire vastaa. Vai tiedät – Pertti sanoo – Tässä on sulle vähän ideaa – Pertti sujauttaa nyt jo kovettuneen kyrpänsä suoraan Tuiren suoleen. – Hei älä! – huutaa Tuire – se tekee kipeää! – Niin sen pitääkin – Pertti vastaa.¹²³

Novellien loppuratkaisut ovat kuitenkin erilaiset. Selviää, että Yritys hyvä, kymmenen pointsia -novellin kertojalla onkin todellisessa elämässä rakastava tyttöystävä, joka auttaa pääsemään eroon ahdistuksesta. Simo sen sijaan haluaa novellin lopussakin vain kostaa entiselle tyttöystävälleen.

Giddensin mukaan tilapäissuhteet ovat usein keino välttää liian intiimiä läheisyyttä. Hän väittää, että nykypäivän naistenmiehet ovat fossiileja menneeltä ajalta. Heille on merkitystä vain ”valloituksella”, mutta naisten seksuaalisuuden vapauduttua valloittamisesta on tullut liiankin helppoa, se on muuttunut tyhjäksi voitoksi. Naistenmies on riippuvainen naisista, mutta koska hän ei pysty kohtaamaan heitä vertaisinaan vaan sisimmässään halveksii heitä, hän voi lähestyä heitä vain seksuaalisena valloittajana. Seksi on hänelle addiktio, ja hylättyään yhden naisen hän tarvitsee pian jonkun uuden.¹²⁴ Nämä huomiot pätevät hyvin edellä käsiteltyjen novellien miehiin.

Erittäin mielenkiintoista on, että myös kolme naista on kirjoittanut monella tapaa samantyyppisiä novelleja luuserimiehistä kuin miehet itse. Kaikki naisten novellit ovat vuodelta 1990. Käsittelen kolmatta novellia hieman myöhemmin, sillä se eroaa selvästi kahdesta ensimmäisestä.

Lehmäntatin novellissa Landepaukku maalaispoika muuttaa kaupunkiin, jossa elämä on tyhjää. Tyttöystävä Kirsti jättää kertojan, samoin tekee jonkinlainen ystävä Marju, jota kertoja yrittää iskeä. Kertoja lähtee lomalle Kreikkaan, jossa hänellä on lyhyt suhde suomalaiseen Irmaan, perheelliseen naiseen. Myöhemmin kertojalla on nopeita suhteita myös Suomessa. Hän juopottelee rankasti ja menee joka päivä krapulassa töihin. Kaikki on kertojan elämässä huonosti, ja hän tappaa itsensä.¹²⁵

Tipin novellissa Ulkona Jaska lähtee lauantaina kavereineen tanssipaikalle katsomaan naisia, niin kuin usein ennenkin. Hän yrittää saada tyttöjä lähtemään autolleen. Ensimmäinen ei suostu. Eräs Kata tulee autolle asti, mutta sitten Jaskan kaveri ”varastaa” tytön itselleen. Jaska menee metsään oksentamaan. ”Tää elämä on sitte päätön juttu. Kuka mut huolis. Kuka mua nyt suutelis.” Porukkaa lähtee pois. Jaskalla on tyhjä olo ja häntä pelottaa. Jaska saa kuulla, että luokkakaveri Matti on tehnyt itsarin. Omassa huoneessaan, tuttujen tavaroiden keskellä, Jaska yrittää nukahtaa.¹²⁶

Samaa naisten ja miesten kirjoittamissa tarinoissa on ainakin se, että tilapäiset suhteet eivät tuo novellien miesten ankeaan elämään mitään helpotusta. Ryyppääminen on suuressa roolissa kaikissa novellissa; se on samanlainen addiktio kuin irtosuhteetkin, yritys paeta pahaa maailmaa edes hetkeksi.

Näissä kahdessa naisen kirjoittamassa novellissa päähenkilöt ovat kaiken lisäksi epävarmoja naisten suhteen, eivätkä saa solmittua edes irtosuhteita kovin usein. Tässä suhteessa novellit eroavat miesten kirjoittamista tarinoista.

On mielenkiintoista, että suurimmassa osassa naisten negatiivisista irtosuhdenovelleista päähenkilönä on luuserimies. Tässä on sattuvasti päinvastainen tilanne kuin avioliittonovellien kohdalla, joissa monet miehet eläytyivät naisen rooliin. Ehkäpä onneton, masentunut ja alkoholisoitunut mies, joka ei löydä rakkautta vaan harhailee irtosuhteesta toiseen, on tyypillinen maskuliininen tarina siinä, missä nainen kurjan avioliiton vankina on arkkityyppinen feminiininen tarina? Voi olla hedelmällistä tutkia näitä tarinatyyppejä rinnakkain.

Mikä saa näiden novellien kirjoittajat eläytymään vastakkaisen sukupuolen rooliin? Mahdollisesti he pystyvät sillä tavalla kertomaan toisenlaisia tarinoita kuin samaa sukupuolta olevan päähenkilön kautta. Sekä ankeissa avioliittonovelleissa että luuserimiesten satunnaissuhdetarinoissa päähenkilöt ovat heikkoja, häviäjiä, jotka eivät kykene muuttamaan elämäänsä. Mutta maskuliinisen ja feminiinisen tarinan päähenkilöt ovat heikkoja eri tavoin:

Tulkitsisin luuserimiesten suurimmaksi heikkoudeksi kyvyttömyyden kommunikoida, varsinkaan puhua tunteistaan, jonka seurauksena he vieraantuvat ympäristöstään ja keräävät kaiken tuskan sisäänsä. Kärsivien vaimojen suurin heikkous taas lienee epäitsenäisyys, taloudellinenkin riippuvuus miehestä. – Nämä kuvaukset kuulostavat varsin tutuilta: novelleissa toistetaan kulttuurisesti jaettuja käsityksiä mies- ja naissukupuolen heikkouksista. Kirjoittajien on vaikeampaa kuvitella miestä, joka on vaimonsa armoilla tai naista, joka ei osaa puhua tunteistaan, tai ehkä tällaiset hahmot eivät olisi yhtä uskottavia päähenkilöitä. Olen aiemmassa luvussa puhunut avioliittotarinoista, joten nyt keskityn luuserimiesten tarinoihin.

Yritys hyvä, kymmenen pointsia -novellin ”näytelmän” rappioituneet miehet ovat tyypillisiä puhumattomia miehiä, mutta näytelmän kirjoittaja pystyy loppuratkaisussa rikkomaan puhumattomuuden muurin: hän kertoo ahdistuksestaan tyttöystävälleen ja olo helpottuu. Muiden novellien päähenkilöt tuntuvat istuvan varsin hyvin tähän ”mies, joka ei osaa puhua tunteistaan ja siksi syrjäytyy” -muottiin.

Duncombe ja Marsden, jotka ovat kirjoittaneet osuvasti nimetyn artikkelin Can Men Love?, toteavat että monissa lähteissä väitetään länsimaalaisten miesten pelkäävän hellien tunteiden näyttämistä ja välttelevän sitoutumista, koska he pelkäävät jäävänsä tunteellisten naisten ansaan.¹²⁷ Giddensin mukaan tunteiden näyttäminen on nykyään entistä tärkeämpää. Puhtaassa suhteessa luottamuksella ei ole ulkoisia tukirakenteita (kuten avioliittoinstituutiota), joten se pitää rakentaa intiimin läheisyyden varaan. Puhdas suhde kehittyy kommunikaation ehdoilla: siinä täytyy uskaltaa näyttää myös heikkoutensa ja tarjota toiselle jonkinlaisia takeita sitoutumisesta.¹²⁸ Kyky tunteiden näyttämiseen on siis vielä paljon tärkeämpää nyt, kun avioliittoinstituution ja muiden ulkoisten siteiden voima on heikentynyt. Puhtaan suhteen maailmassa tunteitaan pelkäävät miehet jäävät yksin ja syrjäytyvät entistä helpommin.

Joillakin tavoin nämä syrjäytyneistä miehistä kertovat novellit ovat samanlaisia kuin ne naisten kirjoittamat ambivalentit novellit, joissa kuvattiin melankolista juhlaelämää. Merkittävin ero on ehkä se, että naispäähenkilöt tuntuvat tietävän miehiä paremmin, mitä he etsivät: rakkautta. Naisten ambivalenttien novellien seksikokemuksiin liittyy vahvoja intiimin läheisyyden kokemuksia. Luuserimiehistä kertovissa novelleissa tällaisia on vähemmän, useammin seksikohtauksiin liittyy aggressiota ja naisvihaa.

Myös Irtolaisen novelli Välimatka on kertomus luuserimiehestä, mutta se on monella tapaa erilainen kuin aiemmat novellit. Novellin päähenkilö Pasi on toivottoman rakastunut Tuijaan, joka ei halua Pasilta muuta kuin satunnaista seksiä. Pasi on täysin Tuijan armoilla kaikissa järjestelyissä. Tuijalla on poikakaverikin, jonka luona hän asuu ne muutamat viikot, jotka hän vuosittain viettää Suomessa.¹²⁹

Ainoa mitä hän halusi Tuijalta, oli edes pieni hetki välittämistä, rakastamista. Antautumista muutenkin kuin sängyssä. Pieni vihje siitä, ettei hän ihan turhaan ollut sekaisin. ¹³⁰

Pasi lähtee Leningradiin ryyppyreissulle ja miettii siellä koko ajan Tuijaa. Lohduttautuakseen hän menee kanadalaisen Lizin kanssa sänkyyn.

Jälkeenpäin Pasi aikoi kertoa Liz-jutun Tuijalle, vaikka ei oikein tiennyt itsekään miksi. Tuijaa oli joka tapauksessa mahdoton tehdä mustasukkaiseksi. […] Oikeastaan Pasi oli jo kyllä monta kertaa päättänyt ettei enää koskaan haluaisi nähdä sitä naista. Joka ei ymmärtänyt rakkaudesta mitään. Näinkään ei voisi jatkua; näkihän sen Tuijasta ettei se halunnut antaa itsestään yhtään mitään, koska se pelkäsi sitoutumista.¹³¹

Myöhemmin Liz itkee, kun Pasi kylmästi hylkää hänet. Pasi palaa Suomeen, jossa hän saa kuulla, ettei Tuija ehdi nähdä häntä ollenkaan tämänkertaisella Suomen-vierailullaan.¹³²

Pasi siis haluaisi pitkäaikaista suhdetta, mutta tässä novellissa nainen on se sitoutumista pelkäävä osapuoli. Pasi osaa myös puhua ongelmistaan eikä kätke niitä sisäänsä, joten tässä hän eroaa monien muiden novellien miehistä. Mutta samalla tavalla kuin muutkin luuserimiehet, myös Pasi etsii helpotusta ongelmiinsa viinasta ja tilapäissuhteista. Hän osaa myös kohdella naisia julmasti.

Jätän luuserimiehistä kertovat tarinat toistaiseksi, mutta psyykkisiä ongelmia käsittelevässä pääluvussa palaan pohtimaan novellien luuserimiesten olemusta vielä toisesta näkökulmasta.

Sellaiset novellit, joissa puolisoa petetään toisen kanssa, ovat jakautuneet tasaisesti tämän pääluvun eri alalukuihin.¹³³ Vuosina 1969–1980 yli puolet novellien pettämisistä kuvataan suhteellisen myönteisessä valossa. Sen sijaan vuonna 1990 reilu enemmistö novelleista suhtautuu pettämiseen tuomitsevasti vähintäänkin siinä mielessä, että pettäminen kuvataan osana synkkää ja yksinäistä elämäntyyliä. Seuraava miehen novelli, jonka selkeä moraalinen opetus on se, että pettäminen ei kannata, on siis hyvä esimerkki vuoden 1990 pettämistarinoista.

Sebastianin novellin Hätähousu (1990) päähenkilö on Polle, opiskelija, jonka elämä on tyttöystävästäkin huolimatta jotenkin tyhjää. Luentosalissa hän kohtaa Johannan, ainoan tytön, jonka tuntee yliopistolla, ja ilahtuu. Hän pitää tytölle puheen elämän lyhyydestä, kuinka siitä pitäisi ottaa kaikki irti. He menevät tytön asuntoon ja harrastavat nautinnollista seksiä. Kotona Leea täynnä hellyyttä. Myöhemmin Pollen ja Johannan välit viilenevät, mikä saa Pollen pohtimaan rakkauselämän moraalikysymyksiä:

Polle rakasti Leeaa; hän oli kerran hiljaisuudessa tunnustanut sen itselleen. Koska asia oli näin, olisiko hänen mitänyt mukisematta omaksua Leean moraali, vai toimia oman moraalinsa, Leean näkökulmasta moraalittomuuden, mukaisesti? Lisäksi kuviossa oli mukana vielä Johannan jonkinsorttinen moraali.¹³⁴

Novellin lopussa Leea kertoo odottavansa lasta. Polle innostuu, mutta sitten Leea kertoo ottavansa abortin ja pistävänsä suhteen poikki, koska Polle ei selvästikään enää välitä hänestä. Hän on saanut tietää Pollen ja Johannan suhteesta.¹³⁵

Kontulan ja Haavio-Mannilan seksitutkimuksien mukaan nuorten asenteet pettämistä kohtaan ovat kiristyneet tutkimusajanjaksoni aikana, vaikka samaan aikaan rinnakkaissuhteet ovatkin Suomessa lisääntyneet. Asenteiden kiristyminen liittyy sopimusmoraalin vahvistumiseen. Parisuhteiden solmiminen on entistä enemmän yksilöiden itsensä vastuulla nyt, kun instituutiot ovat heikentyneet. Ihmiset ilmeisesti kunnioittavat itse solmimiaan sopimuksia enemmän kuin ylhäältäpäin annettuja sääntöjä. Haavio-Mannila ja Kontula ovat kanssani samaa mieltä myös siitä, että tasa-arvoistuvan polven miehet miettivät seksuaalimoraalin kysymyksiä syvällisemmin kuin seksuaalivallankumouksen polven miehet.¹³⁶

Viimeisessä kolmen novellin ryhmässä tarinoissa on sama juoniydin: sankari ei pysty suojelemaan naista pahan miehen seksuaalisuudelta, ja lopussa nainen murhataan.

Atso Perunan (mies) novellissa Pimeätie kertoja Putte on armeijassa, jossa häntä nynnynä kiusataan aina. Torakka on kiusaajista pahin. Putte joutuu suostumaan pojille juoppokuskiksi. Baarissa Torakka yrittää iskeä itselleen tyttöä, mutta tämä ei lämpene. Torakka haukkuu tyttöä huoraksi ja rupeaa väkivaltaiseksi; pojat joutuvat lähtemään. Vähän myöhemmin he ottavat tien vierestä kyytiin itkuisen tytön, jonka poikaystävä on juuri pettänyt tätä. Torakka ja tyttö suutelevat takapenkillä. Torakka käskee tyttöä ottamaan suihin, mutta tämä ei suostu.¹³⁷

Torakka painoi tytön pään housuihinsa. – Jos sä et saa sitä nouseen, Torakka kuiskasi, mä tapan sut. Tyttö nyyhkytti ja koetti rimpuilla. – Ime, saatana, Torakka komensi. Pidätin hengitystäni ja pelkäsin. Toivoin, että olisi jo aamu. Äkkiä Torakka riuhtaisi tyttöä hiuksista. Tyttö kirkui. Sydämeni hakkasi vauhkona. Nyrkki läjähti tytön kasvoihin. Torakka painoi tytön penkkiä vasten ja tarttui tätä kaksin käsin kurkusta. – Saatanan huora, saatanan huora, se hoki ja kuristi tyttöä.¹³⁸

Torakka kuristaa tytön kuoliaaksi. Pojat palaavat kasarmille, ja Torakka näyttää selviävän rikoksestaan ilman rangaistusta.¹³⁹

Läsmö Pällösen (mies) Kapasiteetti (1990) on kyberpunk-novelli. Homoseksuaali toimittaja Vaas saa lehtensä päätoimittajalta käskyn selvittää, mikä on miljonääri Albert Litzin salainen pahe. Hän päätyy CapaCityyn, valtavaan huvittelukeskukseen ja bordelliin.

Olet ensimmäistä kertaa CapaCityssä? Saat tottua tähän. Tilastojen mukaan täällä saadaan orkkuja joka kolmas sekunti. Tervetuloa paratiisiin, Vaas.¹⁴⁰

Saadakseen ihmisiltä tietoja Vaas joutuu useaan otteeseen harrastamaan seksiä, vaikka ei haluaisi. Jo novellin alussa hän pettää poikaystäväänsä, josta hän ei enää paljon välitä. ”Homoseksuaalisuuteni on aina ollut pelkkää panemista. Ei mitään tunnetta.” Vaasin homoseksuaalisuus johtuu siitä, että hän on pettynyt tilapäisiin suhteisiin naisten kanssa:

Milloin muka kiinnostuin miehistä? En minä niistä kiinnostunut. Se kaikki on pelkkää pettymysten tulosta – ne lyhytaikaiset suhteet. Joka kerta kokenut tyttö ja nuori, hellyydenkipeä poika. Lupauksia, älytöntä kietoutumista, sitten paskaa silmille. […] Se katkeruus piti purkaa. Kostaa? Raiskatuista naisista tulee lesboja. Raakatuista miehistä homoja.¹⁴¹

CapaCityssä Vaas kokee suuret määrät rakkaudetonta seksiä ja yllättäen nauttii heteroseksistä. Myöhemmin hän turtuu CapaCityn kylmään ja kaupalliseen seksiin, jolle mikään tabu ei ole vieras. Kaikki seksiin liittyvä alkaa ahdistaa, se tuntuu pelkästään likaiselta. Sitten Vaas yllättäen rakastuu ilotyttöön, Miaan, joka haluaisi aloittaa kunnon elämän. Rakkaus tuntuu puhtaalta ja aidolta. Novellin lopussa Albert Litz työntää piikkikyrpänsä Mian henkitorveen, ja nainen kuolee.¹⁴²

Vielä kolmannessakin tarinassa on sama juoniydin. Bandiitin novellin Päivieni varjot (1990) päähenkilö on maankiertäjä-Johnny. Tarinan alussa Johnny harrastaa irtoseksiä liftari-Catin kanssa. Aamulla Johnny huomaa, että Cati on varastanut hänen rahansa (paitsi tonnin saappaassa).¹⁴³ Tulkitsen juonenkäänteen kannanotoksi satunnaissuhteita vastaan.

Johnnyn tyttöystävä on monta vuotta sitten kuollut moottoripyörä-onnettomuudessa. Johnny palaa kotiseudulleen, jossa hän tutustuu läheisesti kuolleen tyttöystävänsä siskoon, Kristiinaan. Kristiinan entinen poikaystävä Sami on mustasukkainen ja uhkaa tappaa Johnnyn. Johnny pakenee tilannetta ja lähtee taas kiertämään maailmaa. Huoltoasemalla hän lukee lehdestä, että Sami on raiskannut ja pahoinpidellyt Kristiinan. Kristiina on sairaalassa ja voi jäädä 6-vuotiaan tasolle. Johnny päättää kostaa.¹⁴⁴

Johnny pyörähti ympäri. Rajusti huutaen hän ampui kaksin käsin Samia keskelle rintaa. Tämä lensi selälleen katuojaan. Johnny laukoi lippaan tyhjäksi. Luoja, kuinka hän rakasti sitä tyttöä!¹⁴⁵

Johnny tarpoo lumessa poliiseja karkuun, näkee tyttönsä harhakuvan meressä ja hukuttautuu tämän syleilyyn.¹⁴⁶

Näissä novelleissa tilapäinen seksi osoittautuu likaiseksi ja vaaralliseksi. Kapasiteetissa seksi on kietoutunut tiukasti yhteen myös rahan kanssa ja muuttunut entistä saastaisemmaksi. Novellien antagonistit ovat pohjimmiltaan melko samanlaisia: sadistisia machomiehiä, jotka ottavat seksiä väkipakolla ja ovat valmiita vaikka tappamaan saadakseen nautintonsa. Kapasiteetissa ja Päivieni varjoissa pahojen miesten vastapainoksi löytyy sankarimies, joka ei hänkään ole aivan puhtoinen, mutta novellin loppupuolella hän rakastuu ja on valmis puolustamaan tyttöään, vaikka ei siinä onnistukaan. Pimeätien Putte ei uskalla edes aloittaa taistelua, vaan on machomiehen armoilla heti alusta lähtien.

Synopsiksessani en maininnut sitä, että Putte kantaa mukanaan kuvaa ensirakkaudestaan.

Hän toi mieleeni tyttöni kotoa, Kaisan. Vaikka eihän Kaisa minun tyttöni ollut… Kerran käytiin venenäyttelyssä kaksistaan. Mutta minulla oli silti hänen kuvansa aina lompakossani.¹⁴⁷

Valokuvan voi nähdä puhtaan rakkauden vertauskuvana miehen sadistisen seksuaalisuuden rinnalla. Kaikissa kolmessa novellissa romanttinen rakkaus – joka ei perustu seksiin ja jota sankari ainakin tarinan loppupuolella edustaa – asetetaan vastakkain miehen sadistisen seksuaalisen himon kanssa. Seuraavassa katkelmassa Kapasiteetin Vaas keskustelee Mian kanssa:

Tyttö arvasi ajatukseni ja jatkoi: ”Kyllä, aivan oikein. Minä haluaisin lopettaa tämän. Ei vain ole tilaisuutta. Tuumin että tästä keikasta saisin tarpeeksi rahaa. Voisin lähteä pois.” Katsoimme toisiamme peilin kautta ja meluava sali tuntui katoavan. Aloitin kakistellen, ”Vielä viikko sitten minä luulin tietäväni mitä minä olen. Sitten täällä… tämän kaiken keskellä tuli joku muutos. Onko ihmisissä rakkautta? Kaikki seksi tuntuu tyhjältä. En halua enää mitään. Tyhjä olo.” Ojensin neilikan Mialle. ”Ole hyvä.” Hän antoi suukon poskelleni.¹⁴⁸

Kaikissa yhteenotoissa julma himo voittaa romanttisen rakkauden, mikä on ehkä merkki siitä, että kirjoittajat uskovat maailman olevan pohjimmiltaan epäoikeudenmukainen paikka. Tulkitsen novellien hirviötarinat kannanotoiksi yhteiskunnassa laajemminkin näkyvää seksuaalista väkivaltaa ja tulehtuneita sukupuolirooleja vastaan.

Kulttuurissamme miehen kuuluu olla seksuaalisesti aktiivinen ja naisen toimia portinvartijana suojellakseen mainettaan. Miesten ja naisten välille syntyy näissä olosuhteissa helposti sukupuolisen väkivallan jännite, kun pojan roolina on olla muurinsärkijä. Sukupuolinen ahdistelu saattaa joissakin tilanteissa määrittyä aivan normaaliksi maskuliiniseksi käytökseksi. Kulttuurinen väkivalta näkyy myös seksuaalisen väkivallan näkymätöntämisessä: esimerkiksi raiskauksien yhteydessä puhutaan monenlaisista lieventävistä asianhaaroista ja usein syyllistetään myös nainen. On olemassa myös myyttisiä käsityksiä ”sankariraiskaajasta”.¹⁴⁹

Nämä novellit ovat yksi lisätodiste siitä, että vuonna 1990 seksuaalisuuteen ja rakkauteen liittyviä käsityksiä pohditaan syvemmin ja kyseenalaistetaan useammin kuin aiempina vuosina. Näissä novelleissa seksuaalisuuteen ja sukupuolisuhteisiin liittyvät ongelmat tuodaan näkyville provosoivalla tavalla.

Instituutioiden heikentyessä sukupuolten välinen epätasa-arvo on mahdollisesti tullut paremmin esiin. Samalla tavalla kuin avioliittonovelleissa, myös näissä novelleissa kiinnitetään lukijan huomiota miehen ja naisen suhteen ongelmakohtiin. Rakkauselämän vallankumous tarvitsee kumppanikseen sukupuolten välisen tasa-arvon.

Mikko Lehtinen
Mikko toteuttaa mahtavia nettisivuja toiminimellään Mihku.fi