1. Mihku.fi
  2. I. K. Inha

Pienoinen opas avarassa maailmassa

Inha käytti usein sisariaan tulitikkuaskeina tuomaan maiseman mittasuhteita esiin. Kuvassa Tyyni-sisko Torisevalla. Kuva: I. K. Inha. (Aamu Nyströmin kokoelma / Jäähdyspohjan kyläyhdistys.)
Inha käytti usein sisariaan tulitikkuaskeina tuomaan maiseman mittasuhteita esiin. Kuvassa Tyyni-sisko Torisevalla. Kuva: I. K. Inha. (Aamu Nyströmin kokoelma / Jäähdyspohjan kyläyhdistys.)

Inhan tuotannon laajimmin tunnettu teos lienee Kansakoulun karttakirja, jonka ensimmäinen painos ilmestyi Kansanopettajain Osakeyhtiön Valistuksen kustantamana vuonna 1908. Sen viimeisin, 32. painos, otettiin vuonna 1960.

Karttakirjan neljännen painoksen alkulauseessa vuonna 1912 kustantaja toteaa: ”Kansakoulun karttakirjamme, joka maantieteellisenä kirjailijana yleisesti tunnetun hra I. K. Inhan toimittamana ja piirtämänä valmistui v. 1908, ollen ensimmäinen alkuperäinen suomalainen tuote alallaan, saavutti kohta alussa varsin ilahduttavan suosion, mikä sittemmin on laimentumatta jatkunut.”

Uudistetussa neljännessä painoksessa oli peruspiirteet säilytetty ennallaan, koska ”herra I. K. Inhan suunnitelma niin hyvin aineenvalinnan kuin tekotavan puolesta on kaikissa pääkohdissaan osoittautunut kansakoulun maantiedon opetuksen vaatimuksia täysin vastaavaksi.”

Uudistuksista näkyvin on Inhan kirjoittama opastus kartan käyttämiseen: ”Saadessasi, nuori lukija, käsiisi tämmöisen kirjan, jossa on niin paljon ihmeellisiä viivoja ja värejä, ja seassa aina höysteeksi nimiäkin, ajattelet varmaankin ensi alussa ahdistuksen tunteella, että mitenkähän tuonkin kaiken perille pääsee ja mikä tuo oikeastaan on. Tavallista ”pränttiä” se ei ole, sen heti älyän, mutta ei se kuvakirjakaan ole.”

”Niinkö luulet? Erehdys. Kuvakirja tämä juuri on, vaikka ei aivan tavallinen. Tähän on kuvattu kotisi, kotipitäjäsi ja kotimaasi, sellaisena kuin se näyttäisi hyvin korkealta ilmasta katsottuna. On tähän kuvattu vielä enemmänkin, on kuvattu kaikki naapurimaat, koko maanosa, jossa asut, ja muut maanosat, koko maapallo, vieläpä aurinkokunta, josta maapallo on vain pieni osa.”

Inhan kahdeksansivuinen opastus tutustuttaa nuoret lukijat leppoisalla tyylillä kartan väreihin, mittakaavaan ja asteverkkoon; ensimmäisen kotimaisen kartaston käyttämiseeen.

Ja sen alaotsikko hurmaa yli sadan vuoden päästäkin: Pienoinen opas avarassa maailmassa.