Olen kuluneen talven mittaan istunut iltaisin työhuoneessani, lukenut kirjoja ja tutkimuksia, kirjoittanut tekemiäni haastatteluja ja soitellut valokuvien perään. Olen kulkenut yksinäisen miehen jäljessä – kaukaisille vaaroille ja houkutteleville kyläteille, Ateenan kujille ja Vienan korpiin, sanomalehtimiehen arkeen ja erakon majoihin, aikojen taakse.
Konrad Into Nyström. Into Konrad Inha. I. K. Inha.
Tuttu nimi valokuvien alalaidoista, kartastoista, käännöksistä, lehtikirjoituksista, matkakuvauksista… Siltä ajalta kun tästä yhdentyvästä maastamme vasta tehtiin Suomea. Kuuluisien taiteilijoiden ja tiedemiesten joukossa aina se pieni nimi: I. K. Inha.
Talven mittaan ja kevään tullen olen usein katsellut kuistiltani Majajärven yli etelään, Valkeajärvelle päin. Se on ihmeellinen maisema, joka vaihtaa järvensä ja vuortensa ja taivaansa värejä niin, ettei niitä koskaan väsy katselemasta.
Olen miettinyt sitä poikaa, joka syntyi tuolla Valkeajärvellä 125 vuotta sitten ja kasvoi Jäähdyspohjassa kymmenvuotiaaksi.
Minun on hyvä vertailla, kun itselläni on kaksi senikäistä nuorta miestä. Yhä nuo näyttävät kiipeävän Ronavuorelle ja Torisevalle, sukeltelevan kiviä Valkeajärven pohjasta, kokevan katiskoita Majajärvestä, soutelevan Jäähdyslahdella, pyöräilevän, lukevan ja tutkivan asioita… niin kuin muuan Into aikoinaan.
Minusta tuntuu, ettei pikkupoikien sielunelämä ole olennaisesti muuttunut reilussa sadassa vuodessa. Suurempi muutos on tapahtunut yhteiskunnassa: silloin saivat huolettomien kesäpäivien huviretkistä nauttia vain herrasväen lapset – muiden mukulat pantiin pellolle ja paimeneen ja muuhun leipätyöhön.
Katselen järvelle päin ja minusta on ihana kirjoittaa: tämä on edelleen hyvä kylä pikkupoikien asua.
Jäähdyspohjan maisemat ovat vielä suurimmaksi osaksi vanhaa kyläkulttuuria. Entä tulevaisuudessa?
Jos me kyläläiset jollakin tavalla haluaisimme kunnioittaa I. K. Inhan elämäntyötä, olisi luontevinta pitää kotikylä hänen arvoisenaan. Pihat siisteinä, pajut poissa pelloilta, kyläkuvaan liittyvät vanhat rakennukset kunnossa.
Monet muutkin ovat löytäneet Inhan kotikylän maisemat. Jäähdyspohja ei ole mikään rakennemuutoksen lyömä peräkylä, vaan elinvoimainen ja kasvava kyläyhteisö Virtain keskustan tuntumassa.
Kun kylään rakennetaan uutta, olisi hyvä muistaa Inhan ajatukset siitä, että ihmisen kädenjälki muokataan maisemaan sopivaksi.
Että voisimme vieraillemme sanoa tulevinakin vuosina: Näin kauniissa kylässä syntyi Into Konrad Inha, täällä kehittyi hänen kauneudentajunsa ja rakkautensa luontoon.
Jäähdyspohja-lehti ilmestyy tänä kesänä I. K. Inha -juhlanumerona. Se on yksi tapa muistaa kylässä syntynyttä kulttuuripersoonaa; erilaisiin lehtiinhän Inha kirjoitti ahkerasti vuosisadan molemmin puolin.
Kuulostakoon vain juhlalliselta, mutta haluaisin, että tämä lehtinen luettaisiin kylässä tarkkaan ja tallennettaisiin piironginlaatikoihin tulevillekin sukupolville.
Monelle olen kiitoksen velkaa. Olen saanut työssäni apua niin iäkkäiltä aikalaisilta kuin kiireisiltä tutkijoilta ja taiteilijoiltakin. Aikaa ja hyvää tahtoa on löytynyt, kiitos Inhan.
Jäähdyspohjan kylätoimikunta sai myös rahallista tukea lehden julkaisemiseksi. Kiitokset siis Uudelle Suomelle, kustannusyhtiö WSOY:lle, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, Virtain Seuralle ja Virtain Säästöpankille.
Koska tämä ei ole tieteellinen julkaisu, en ole halunnut kyllästyttää lukijoita lähdeviitteillä. Tiedot käytetystä lähdemateriaalista löytyvät toisaalta tästä lehdestä.
Mahdollisten epätarkkuuksien johdosta pyydän armoa. Kaikkea en ole millään ehtinyt enkä pystynyt sivutöinäni iltaisin ja viikonloppuisin seuloa tutkijan tarkkuudella.
Vasta viime vuosikymmenellä nousi Inhan elämäntyö suurempaan tietoisuuteen. Herrat Vuorenmaa ja Kajander julkaisivat teoksen valokuvaaja I. K. Inhasta; siitä olen saanut paljon perustietoa tähänkin lehteen. WSOY julkaisi komean Suomen maisemien kolmannen painoksen, joka valittiin vuoden 1988 kauneimmaksi kirjaksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta on tulossa tänä vuonna Vienan kuvien uusi laitos.
Paljon olisi vielä tehtävää. Kuka kirjoittaisi Inhan elämäkerran, kuka kokoaisi tiedot hänen valokuvistaan, kuka tutkisi hänen suomennoksensa ja toimituksensa?
Tämänkesäinen Jäähdyspohjan kylälehti on vain yksi lapionpisto siinä valtavassa kaivauksessa. Mutta tämä lehti kertoo, että Inhan kotikylässä yhä tehdään työtä innolla ja rakkaudella.
