1. Mihku.fi
  2. I. K. Inha

Aamuhohteiset ajat Valkeajärven tilalla

Into Konrad Inha kuvaili aikamiehenä lapsuutensa maisemia Virroilla 1870-luvulla, kun Tampereen laivat pysähtyivät Visuvedelle ja matkustajat jatkoivat kyytihevosella pohjoista kohti. Monikin tuli pysähtyneeksi Jäähdyskylän kohdalla, joka oli ensimmäinen Virtain pitäjää ja samalla Vaasan lääniä.

Näin jatkuu Kansanvalistusseuran kalenterissa vuonna 1916 julkaistu teksti: ”Ehkä hän jo hetkisen seisautti rajalla, sillä paitsi vaakunapatsaitten liutaa näki hän siinä huomiota herättävän kauniin maiseman, tämän kirjoittajan kotitalon, kahden järven välisellä mäellä, korkeat vuorijonot taustana, joka puolella lehtoja ja hakoja, yläviä vainiopöytämiä ja niistä syviin notkoihin viettäviä vihantia kukkapenkkoja…”

Kun Inha itse palasi myöhemmin Jäähdyskylän maisemiin, hän kertoo muistaneensa lapsuutensa aamuhohteiset ajat herkkine iloineen ja orastavine ymmärryksineen.

Tuo lapsuus kului suuressa sisarusparvessa. Nyströmeillä oli tapana antaa lapsille sekä syntymäpäiväksi osunut kalenterinimi että suomalainen nimi.

Näin katraaseen kuuluivat Ilma, Saima Albertina, Julian Toivo, Aina Johanna, Aleksander Väinö, Kanutus Onni, Sakris Usko, Inha Luciina, Konrad Into, Helma Abrahamina, Urban Solmu ja Impi Margareta. Myöhemmin J. A. Nyströmin toisesta avioliitosta Hannan kanssa syntyi vielä Tyyni Maria.

Inhan sanotaan perineen äitinsä taiteilijalahjakkuuden ja kiintyneen isäänsä riippuvuuteen saakka.

Valkeajärven talossa harrastettiin jäähdyskyläläisittäin erikoisia asioita. Isä soitti pianoa, viulua ja huilua, luki historiaa ja maantiedettä käsitteleviä teoksia, maalasi ja otti valokuvia, avusti kirjoituksillaan Dagbladetia, metsästi ja kalasti. Äiti oli kotonaan saanut oppia pianonsoitossa ja ranskan kielessä.

Isä ja äiti sekä vanhemmat sisarukset puhuivat keskenään ruotsia, nuorempien kuten Into-pojankin, puhekielenä oli suomi.

Huviretket olivat suosittuja säätyläisten piireissä. Niitä tehtiin tietenkin läheisille Toriseville; siellä keitettiin kahvit, nautittiin virvoitusjuomia, syötiin appelsiineja ja laulettiin.

Mukana oli usein myös kesävieraita. Vakavasti keskusteltiin siitä, eivätkö Virtain Torisevat sentään olleet kauniimmat kuin ruoveteläisten Koverojärvi. Kesäisen kahvikestin ääressä vedettiin armotta esiin Runeberg, joka heinäkuun viidennen päivän runossaan on antanut virtolaisille oivan valtin: ”Kuin jalot täällä Virtain veet…”

Ruoveden Helvetinkolu. Kuva: I. K. Inha. (Aamu Nyströmin kokoelmat / Jäähdyspohjan kyläyhdistys.)
Ruoveden Helvetinkolu. Kuva: I. K. Inha. (Aamu Nyströmin kokoelmat / Jäähdyspohjan kyläyhdistys.)

Torisevalla käytiin Inhan mukaan myös haaveilemassa, vaikkei kotipitäjän nuoriso yleensä niin romanttista ollutkaan. Toki huviretkiä tehtiin myös Ruoveden Helvetinkolulle.

Inha oli mukana herraskaisen nuorison retkillä, mutta vaelteli usein myös yksinään.

Valkeajärven puutarhaan oli isä-Nyström hankkinut ulkomaisia puulajeja; hänen istuttamansa sembramännyt kasvavat Karsasjärven rannalla vielä nykyäänkin. Marjapensaiden erikoislaji oli vihreä viinimarja.

Puitten siimekseen olivat lapset rakentaneet istumapaikkoja, majoja joilla oli runolliset nimet: Suloisuus, Salaisuus ja alimpana rannassa Kaipaus.

Tutkimusmatkailijain kuvaukset saivat Inton mielikuvituksen liikkeelle, ja kotikylä sai esittää kaukaisia paikkoja. Into rakensi itselleen Austraalian alkuasukkaiden kaatumattoman veneen. Kotinsa lähelle pojat rakensivat kerran paalumajan neljän koivun varaan, mutta tuuli repi alkuasukkaiden rakennuksen kohta alas.

Myös Pohjola kiinnosti nuorukaista. Hartaasti pojat kuuntelivat, kun vanha metsänhoitaja totilasien ja pöllyäväin piippujen piirissä talvi-iltoina jutteli Lapin luonnosta, elämästä ja porolla ajamisesta.

Into kulki Jäähdyskylän metsissä milloin raskaan kameran, milloin kynän, vesivärin ja piirustuspaperin, milloin pyssyn kanssa.

Kirjassaan Suomen maisemia hän kertoo, miten hän Jäähdyskylässä solmi varhaisen tuttavuutensa luonnon kanssa, kierrellen kesällä paimenpoikain keralla tilan laajoja maita ja tutustuen niiden joka soppeen. Varhain pääsivät pienetkin pojat miehisen nuorison kanssa metsälle.

”Kun itsekin sain pyssyn, kuljin vielä useammin ja vielä laajemmalta, vaikken niinkään riistan vuoksi kuin saadakseni soudella näillä vienoilla vesillä ja tutustuakseni yhä uusiin syrjäisiin kulmiin, joiden puronvarret vehmaine niittyineen, ahovesakot, vuoret hongikoineen, korvet, yökuutamot autereineen ja kaikki säät ja valaistukset kutoivat mieleeni runoutta.”

Rimmin torppa, josta lähtee polku Helvetinkolulle. Kuva: I. K. Inha. (Aamu Nyströmin kokoelmat / Jäähdyspohjan kyläyhdistys.)
Rimmin torppa, josta lähtee polku Helvetinkolulle. Kuva: I. K. Inha. (Aamu Nyströmin kokoelmat / Jäähdyspohjan kyläyhdistys.)