Uskalin erakko

Ihmettele

Lapsuuden aamuhohteiset ajat olivat kaukana takanapäin, kun I. K. Inha palasi synnyinpitäjänsä maisemiin keski-ikäisenä miehenä, maailmansodan vuonna 1914.

Inha asui Virroilla kolmessa paikassa: Äijännevalla, Vaskivedellä ja Nuuttikylässä. Hän rakennutti kaksikin huvilaa, Kimalteita molemmat, muttei kyennyt asettumaan aloilleen.

Talven 1914–15 Inha vietti ystävänsä professori Onni Tarjanteen kesäasunnossa Uskalissa, Äijännevalla.

Miehet olivat tunteneet toisensa jo lapsuudesta lähtien. Samaan aikaan kun Inhan isä, henkikirjoittaja J. A. Nyström vaikutti Virroilla, oli Tarjanteen isä Karl Gustaf Törnqvist itsenäisen kappeliseurakunnan pitkäaikaisena paimenena. Molemmat osallistuivat voimakkaasti pitäjän kaikinpuoliseen kehittämiseen.

Arkkitehti, professori Onni Tarjanne oli vuonna 1904 ostanut Äijännevalta Uskalin talon ja siirtänyt sen nykyiselle paikalleen Rantakunnalle. Hän antoi sille oman arkkitehtoonisen leimansa: korotti sitä, teetti taitekaton, lisäsi yksityiskohtia. Tuohon kesäpaikkaan saapui I. K. Inha asumaan syksyllä 1914.

Kunnioitettu vieras

Uskali on edelleen suvun hallussa, ja professorin tytär, 93-vuotias Soina Tarjanne viettää siellä yhä kesänsä. Talo on hiljattain saanut uuden punaisen ulkomaalin, sisäpuolelta se on vuosikymmenten takaisessa asussaan.

Soina Tarjanne muistaa hyvin taiteilija I. K. Inhan vierailut perheessä 1910-luvulla.

”Ei hän kovin usein nähty vieras ollut, mutta sitäkin kunnioitetumpi etenkin meidän nuorten mielestä.”

Soina Tarjanne muistaa, miten hän kerran piti serkkutyttönsä kanssa Inhalle seuraa koko päivän. Tytöt olivat kuulleet, ettei Inha välittänyt naisista, ja suhtautuivat häneen ujon kunnioittavasti. Tytöt olivat nurkkahuoneessa, kun oven takaa alkoi kuulua jotakin kummallista: Inha siellä veteli haitarista outoja ääniä. Tyttöjen ujoudesta huolimatta päivä kului mukavasti.

”Inha ystävystyi veljeni Toivo Tarjanteen kanssa, sillä hänkin oli innostunut valokuvaamisesta ja rakenteli suurennuskoneita. He tutkivat yhdessä kojeita ja keskustelivat teknillisistä asioista. Muistan veljeni ihailleen Inhan tietorikkautta.”

”Kävin myöhemmin Lohjanjärvellä Ilona Jalavan luona Peitsalossa, ja menimme yhdessä tervehtimään Inhaa, jolla oli talo lähistöllä. Erakko otti meidät vastaan, mutta puhui koko ajan vain Eddasta, muinaisesta eepoksesta.”

Soina Tarjanne kertoo, että talvi 1914 oli kovin kylmä. Inha paleli Uskalissa ja oli rakennuttanut itselleen jonkinlaisen puulaatikon, jossa lämmitteli jalkojaan.

Kummallinen kuvaaja

Aune Ylimys oli nuoruudessaan Tarjanteilla piikana ja näki usein Inhan kulkevan kuvausretkillään. Aune Ylimys asunnossaan Äijännevan koululla kevättalvella 1990. Kuva: Maija Myllykangas.
Aune Ylimys oli nuoruudessaan Tarjanteilla piikana ja näki usein Inhan kulkevan kuvausretkillään. Aune Ylimys asunnossaan Äijännevan koululla kevättalvella 1990. Kuva: Maija Myllykangas.

Äijännevalainen 86-vuotias Aune Ylimys näki Inhan talvella 1914 monta kertaa kulkevan kameransa kanssa maastossa. Aune oli pitkään Tarjanteiden passarina, hätäpiikana, auttamassa siivoamisessa ja keittiötöissäkin. Kun Tarjanteet olivat tulossa Helsingistä käymään, ilmoitettiin Aunelle, että taloa piti ruveta lämmittämään.

”Joskus kävivät talvellakin, ja huoneita piti lämmittää viikkokaupalla. Tarjanteet olivat hienoja, mukavia ja ystävällisiä ihmisiä.”

Inhaa Aune ei tuona talvena palvellut, mutta katseli tämän elämistä Uskalissa kyläläisen näkökulmasta.

”Kyllähän jotkut ensi alkuun meinasivat, ettei se ole järjellään, kun niin toisista ittensä erillään piti, paljon käveli ja kulki ja otti talvellakin kuvia. Ensin pidettiin kummallisena, mutta sitten se muuttu, kun ei Inha mitään häiriötä koskaan kenellekään halunnut tehdä. Ei sitä tarvinnut pelätä.”

Uskalissa asuessaan Inha oli 49-vuotias, syrjään vetäytyvä erakko. Äijännevan soinen seutu ei ilahduttanut, kuten hän itse Suomen maisemissa kirjoitti:

”En olisi luullut sitä kummaa tapahtuvan, että minä tulisin vuoden viettämään kotipitäjäni kaikkein kolkoimmalla nälkäperällä, jossa ei ole järviä, ei laaksoja, ei muuta kuin soita ja kankaita ja varsinkin soita, samaa lakeata jo kuin tuo synkeä Metsä-Pohjanmaa, jonka läpi matkustaja koettaa päästä niin pian kuin suinkin.”

Toivottomuudessa oli ainoana lohtuna puro, jota Inha tarkkaili myöhään syksyllä, talven tultua ja jälleen keväällä. Uskalin ajalta on peräisin Inhan monta valokuvatutkielmaa lohduttajastaan.

Kevään tulo karulle seudulle tuntui suloiselta: ”Purokin alkoi jälleen tuntua kinosten alta lumen kasaantuessa ja jänikset hyppelivät senkin seitsemät purpurit sen äyräillä. Minä ajattelin: nythän professorin pitäisi olla täällä…”

Mutta kun professori perheineen keväällä muutti maalle, oli Inha jo niin erakoitunut, että karkasi Vaskivedelle pois ihmisten seurasta.

Juttusarja: Jäähdyspohja-lehden Inha-numero 1990

  1. Jäähdyspohja-lehden I. K. Inha -numero nettiin
  2. Inhan maisemissa
  3. Into Konrad Inha 12.11.1865–3.4.1930
  4. Tallennus vanhasta Suomesta (Erno Paasilinna)
  5. Inha oli Vienan kuvaajien ykkönen (Pertti Virtaranta)
  6. Tosioloista ja monineuvoista kieltä (Tuomas Anhava)
  7. Inha oli auteur, tekijä (Vuorenmaa)
  8. Lehtimiehenä Kreikassa
  9. Töitä kansan valistamiseksi
  10. Löytöretkillä
  11. Pienoinen opas avarassa maailmassa
  12. Aamuhohteiset ajat Valkeajärven tilalla
  13. Jäähdyskylän Nyströmit
  14. Uskalin erakko
  15. Virtain kaksi Kimalletta
  16. Valkeajärven myöhempiä vaiheita
  17. Lähteet

Osta Maijan runokirja Hyviä hyssyköitä, maailman ihanin joululahja!

Kaipaatko lisää lukemista? Mene Ihmettele-lehden etusivulle! Voit myös lukea lisää kirjoittajalta Maija Myllykangas tai aiheesta .

Jätä kommentti