Inha oli Vienan kuvaajien ykkönen (Pertti Virtaranta)

Kun professori Pertti Virtaranta vuonna 1968 haastatteli jyvöälahtelaisia Vienan Karjalassa, oli hänellä tärkeänä apuvälineenään I. K. Inhan kirja Kalevalan laulumailta. Sen kuvat innostivat vanhoja ihmisiä muistelemaan kylän entistä elämää. Inha teki maineikkaan Vienan matkansa K. F. Karjalaisen kanssa vuonna 1894.

”Luulen, että siinä suopeudessa ja ennakkoluulottomuudessa, millä haastateltavani ottivat minut vastaan 74 vuotta Inhan ja Karjalaisen käynnin jälkeen, vielä heijastuivat mieluisat muistot ammoisista edeltäjistäni”, sanoo Virtaranta.

Kun pyydän Virtarantaa sijoittamaan Inhan Vienan-kävijöiden joukossa, hänellä on varma vastaus:

”Inha oli Vienan kuvaajien ykkönen.”

Tapaan professori Pertti Virtarannan, tuoreen akateemikon, Jyväskylässä huhtikuussa 1990. Siellä pidettiin vienankarjalaisen Karjalan Sivistysseuran vuosikokous.

Virtaranta oli hiljattain palannut Aunuksesta, missä oli avattu hänen ja vaimonsa Helmi Virtarannan valokuvanäyttely. Virtaranta on tehnyt Neuvosto-Karjalaan yhteensä 18 matkaa ja käynyt kuusi kertaa Tverin karjalaisten luona Moskovan pohjoispuolella.

Istuessamme heimomurkinalla meilläkin on edessämme Inhan teos Kalevalan laulumailta. Kun itsekin olen vienankarjalaista sukua, tunnen päässeeni tiedon lähteille akateemikkoa kuunnellessa. Mutta ei siinä kyllin.

”Katsopa, tuolla on Heikki Kyyrönen, jonka äiti Moarie tiesi aikanaan kertoa Inhan ja Karjalaisen käynnistä kotitalossaan Venehjärven Niskalassa. Inha oli valmistanut kuviaan Niskalan pimeässä riihessä. Tulehan Heikki tänne, pyytää Virtaranta.

Jatkosodan aikana Suomeen tullut, nykyisin Lapualla asuva Heikki Kyyrönen saapuu pöytäämme. Muistellaan vanhan Moarien kertoneen, että Niskalan talon peltoa oli käynyt kuokkimassa myös Varahvontta Lesonen, joka oli Inhan ja Karjalaisen oppaana ja kielimestarina kuululla Vienan retkellä 1894.

”Kuule Heikki, tämä Varahvontta on pikkuisen sukua sulle, Venehjärven Lesosia”, tietää Virtaranta. Jutellessa huomaamme, että Kyyrönen ja minä olemme sukulaisia – eli siis toimittajakin saa Varahvontan sukulaisekseen. Uppoamme hetkeksi vienankarjalaiseen riemuun.

Virtaranta kertoo, että edellisenä iltana on tarinoimassa ollut myös Jyväskylässä asuva Maija Reiju. Hänen äitinsä puolestaan piti Jyvöälahdessa sitä kestikievaria, jota Inha ja Karjalainen pitivät tukikohtanaan lähes viisi kuukautta. Romanaisen talossa kävi myöhemmin myös Ilmari Kianto.

Inha ja Karjalainen viipyivät Vienassa huhtikuusta elokuuhun 1894. He kulkivat Lönnrotin jälkiä ja saivat tuomisikseen 213 Inhan ottamaa valokuvaa ja 10 000 Karjalaisen kirjoittamaa sanalippua sekä noin 50 muinaisrunoa.

Klassikko nimeltä I. K. Inha

Ennen Inhaa olivat Vienassa Lönnrotin lisäksi käyneet muun muassa A. J. Sjögren, J. Fellman, M. A. Castrén, A. V. Ervasti ja L. Sparre. Boreniuksen, Bernerin ja Genetzin matkoilta 1870-luvun alussa on tallella muutama Bernerin valokuva.

”Ennen Inhaa ei Vienasta valokuvia juuri saatu. Hän on uranuurtaja, klassikko nimeltä I. K. Inha. Olen katsellut ja katsellut Inhan kuvia: ne ovat tieteellisiä tutkimuksia ja myöhempää tutkimusta edistäviä kauttaaltaan”, sanoo akateemikko Virtaranta.

Hänen pitkäaikaisena haaveenaan on ollut Inhan Vienan-kuvien uusi laadukas julkaisu, jossa olisi täyteläisemmät kuvatekstit. Inha itse tekstitti kuvansa suhteellisen ylimalkaisesti: kuvien alla saattaa lukea vaikkapa ”Miehenalkuja Uhtuesta” tai ”Kiestingin mies”. Virtarannan mukaan vielä olisi mahdollista saada hyvinkin tarkat tiedot kuvatuista taloista ja ihmisistä.

”Siihen aikaan oli melkeinpä tapana, että perinteentutkijat ja kulttuurimatkailijat eivät kiinnittäneet huomiota kovin paljon asianomaiseen henkilöön, vaan siihen mitä hän tiesi ja taisi. Jo Lönnrot menetteli näin; ei tiedetä läheskään kaikkia hänen haastattelemiaan ihmisiä nimeltä.”

Inhan kuvien uudesta laitoksesta Virtaranta ei jättäisi pois yhtään kuvaa. Vuonna 1911 ilmestyneessä Kalevalan laulumailta -teoksessa on matkan runsaasta kahdesta sadasta kuvasta mukana 174 kappaletta.

”Inha oli loistava valokuvaaja ja erinomainen, eläytyvä kirjoittaja ja hän tiesi, tiesi kauhean paljon Karjalan asioista, kun hänellä ei kuitenkaan ollut mitään kansatieteilijän, folkloristin tai kielentutkijan koulutusta. Senkin hän sanoo kirjassa; se on hyvin rehdisti kirjoitettu.”

”Inhalla oli silmää ja eläytymistä ja tietysti hän myös hallitsi senaikaisen valokuvaustekniikan. Kielen ja kulttuurin tuntija Kusti Karjalainen oli hänelle varmasti suureksi avuksi.”

Paljon on puhuttu karelianisteista, yltiöromanttisista kaukomatkaajista, jotka vuosisadan molemmin puolin suuntasivat kulkunsa Vienan korpiin. Virtarannan mielestä tuota romanttisuutta on tähdennetty liikaa.

”Jokaisella, joka Karjalan mailla liikkuu, on oltava jossain määrin romanttista henkeä – tai sanoisin: intoa pitää olla. Muuten siellä ei kerta kaikkiaan jaksa, sillä se on raskasta sekä henkisesti että fyysisesti. Inhahan oli nuori mies ja hyväkuntoisena jaksoi kuljettaa valokuvaustarpeistoakin, hän oli utelias ja osasi suhtautua kansaan oikealla tavalla.”

Sekä Inhan että Virtarannan matkoilla on vaivana ollut virkavaltaisuus. Inhaa epäiltiin vihollisen valokuvaajaksi, ja hän joutui väliin todistamaan matkansa tarkoitusta Arkangelin kuvernöörin suositus- ja matkakirjeillä. Virtaranta kertoo neuvostovallan aikana törmänneensä ”momentteihin, jotka eivät ole niin kauhean sympaattisia”.

Akateemikko on kesällä lähdössä Vuokkiniemelle Lönnrotin kierrokselle, ja mieli palaisi myös lähteä katsomaan, milaista on perestroika Tverin kylissä.

Leikkihäät ja helmenpyytäjät

Inha ja Karjalainen järjestivät Jyvöälahdessa leikkihäät, koska he eivät vaivalloisella valokuvaamisella halunneet häiritä oikeita häämenoja. Inhan mukaan rahvas älykkäästi käsitti leikkihäiden tarkoituksen ja oli sitä kohtaan kaikin puolin suosiollinen. Vielä Virtarannan käydessä Jyvöälahdessa 1968 muistivat kyläläiset ”ylioppilahien” puuhat. Inhan leikkihäitä on joskus myöhemmin arvosteltu lavastamisesta.

”Se ei merkitse yhtään mitään hääkuvien aitouden kannalta. Nimittäin juuri sillä tavalla 1800-luvun karjalaiset häät vietettiin.”

”Inhan teos on realistinen kuvaus, mitään höpötystä siinä ei ole. Tietenkin silloin kun hän kuvaa luontoa, hän on taitelija, kirjailija.”

Pyydän akateemikkoa nimeämään joitakin Inhan kuvia, jotka ovat hänelle erityisen tärkeitä. Hän selaa kirjaa ja luettelee: hääkuvasarja, Luvajärven kalmiston ristit, Usmanankoski jota ei enää ole, helmenpyytäjät, kyläkuvat…

”Ja myös henkilökuvat, ihmiskasvot.”

Keskustelumme heimomurkinan aikana alkaa olla lopuillaan. Virtaranta puhuu perestroikan myötä virinneestä yhteistyöstä rajan molemmin puolin sekä karjalaisten kansallisesta heräämisestä puolustamaan kieltään ja kulttuuriaan ja elvyttämään Vienan kyliä.

Tapaamme vastaperustetun kulttuurijärjestön, Karjalan Rahvahan Liiton puheenjohtajan, kielentutkija Pekka Zaikovin, joka myös on vienalaisia. Hän on syntyisin Kiestingistä ja asuu Petroskoissa. Kysyn Zaikovilta, tunnetaanko Inhan työ Neuvosto-Karjalassa.

”Kansatieteilijät, folkloristit ja kielitieteilijät tuntevat oikein hyvin. Mikäli julkaistaan alan kirjallisuutta ja tarvitaan kuvitusta, ei ole olemassa muita niin vanhoja kuvia kuin Inhan ottamat.”

”Olen monta kertaa itse selaillut Inhan teosta Kalevalan laulumailta ja näyttänyt sitä myös vanhemmilleni ja sukulaisille – mielellään he katsovat ja tunnistavat paikkoja”, kertoo Zaikov.

Akateemikko Virtaranta kertoo kesäkuun lopulla tehtävästä uudesta matkakokeilusta, jossa seurataan Lönnrotin jalanjälkiä rajan molemmin puolin, mennään aina Vuokkiniemen laulumaille saakka.

”Aikaa myöten siitä voi tulla suosittu matkakohde – ja silloin olisi Inhan teos oivallisena matkaoppaana.”