Tässä kaksi oman elämäni esimerkkiä internet-tiedonhausta.
Esimerkeissä hyödynnetään Google-hakujen edistyneempiä tekniikoita, joita opettaa mm. Ylen Digitreenien artikkeli. Katso myös tämän kurssin edellinen artikkeli Google-hakujen perusteista.
Radio-ohjelma Rooman Ostia-satamakaupungista
Tampereen Vapriikissa oli mahtava näyttely muinaisen Rooman Ostia-satamakaupungista. Satuin eräänä aamuna kuulemaan näyttelystä kertovan radio-ohjelman. Seuraavalla viikolla päätimme mennä kurssilaisteni kanssa yhdessä Ostia-näyttelyyn ja minulle tuli tarve löytää kyseinen Ylen radio-ohjelma.
Miten tiedonhaku eteni?
Ensin menin Yle Areenan nettisivuille ja kirjoitin sivuston omaan hakupalkkiin ”ostia”. Tulos oli tällainen:
Joo, kyllähän noissa on osumia! Yksi tv-ohjelma ja yksi radio-ohjelma. Suurin osa tuloksista ei kuitenkaan liity mitenkään Ostiaan, eikä juuri etsimäni radio-ohjelma löytynyt tällä tavalla.
Googlaamalla löytyi paremmin! Kokeilin tällaisia Google-hakuja:
ostia tampere radio → Tällä yksinkertaisella haulla löytyi Ylen ohjelmia jo aika hyvin! Säädin vielä osuvuutta asettamalla haun aikaväliksi ”viimeinen viikko”. Toiminto löytyy Googlen Työkalut-valikosta; vaihda Milloin tahansa johonkin toiseen ajanjaksoon.
ostia site:areena.yle.fi → Tämä erikoinen haku hakee tuloksia pelkästään Yle Areenan sivuilta! Katsopa itse hakutulokset. Tällä tavalla Yleltä löytyy paljon enemmän Ostiasta kertovia radio- ja TV-ohjelmia kuin Yle Areenan omalla haulla! Näin löytyi lopulta myös etsimäni radio-ohjelma, jonka otsikko ”Hankalalla hetkellä EKP:n pääjohtajaksi” ei viitannut Ostiaan ollenkaan, vaan saman ohjelman toiseen aiheeseen.
”ostia” site:areena.yle.fi → Ostian laittaminen lainausmerkkeihin tarkoittaa, että haluat etsiä täsmälleen samassa kirjoitusasussa olevaa sanaa. Tällä täsmennyksellä karsiutui edellisestä hausta monta asiaankuulumatonta linkkiä, katso itse.
Kirjoittamalla site: ja heti perään nettisivuston osoite etsitään siis vain kyseiseltä sivustolta. Mutta mikä on nettisivuston osoite? Näet sen menemällä kyseiselle sivustolle ja katsomalla osoiterivin alkua. Esim. Yle Areenan sivustolla osoiterivi näyttää tältä:
Alkurimpsut voi jättää pois, areena.yle.fi riittää. Eli Google-hakuun site:areena.yle.fi
Toisena esimerkkinä Helsingin Sanomain sivuilta hakeminen onnistuu näin: site:hs.fi ”ostia” (Laitoin taas sanan ”ostia” lainausmerkkeihin, koska ilman täsmälleen oikean kirjoitusasun vaatimista löytyy ihan muita juttuja.)
Mitä eri puolueet ajattelivat aktiivimallista ennen ja jälkeen vaalikampanjoita?
Ennen kevään 2019 eduskuntavaaleja useimmat puolueet olivat kovasti aktiivimallia vastaan. Kurssilaisteni kanssa keskustelu siitä, että mitäköhän eri puolueet olivat puhuneet aktiivimallista ennen kuin se astui voimaan 1.1.2018?
Tämä asia on helppo selvittää googlaamalla. Googleen laitetaan hakusanaksi aktiivimalli ja sitten klikataan Työkalut ja korvataan Milloin tahansa asettamalla oma aikaväli.
Omaan ajanjaksoon voi laittaa alkamispäivämäärän ja loppumispäivämäärän. Tässä tapauksessa asetetaan ainoastaan haun viimeiseksi päivämäärä, vuoden 2017 viimeinen päivä. Aika on helpointa valita klikkailemalla kalenterista. Kuukausia voi kelata eteen- tai taaksepäin klikkaamalla nuolista.
Hakutuloksiin (tästä pääset näkemään ne Googlessa) on listattu aktiivimalliin liittyviä nettisivuja, jotka on luotu vuonna 2017 tai aikaisemmin.
Voit täsmentää hakuja näin:
- lisää hakusanojen perään puolueen nimi, esim. aktiivimalli sdp tai aktiivimalli perussuomalaiset
- jos tietyn henkilön puheet kiinnostavat, lisää hakusanoihin nimi
- jos haluat lukea vain tietyssä lehdessä olleita juttuja, lisää esim. site:hs.fi tai site:iltalehti.fi
Onko hakutuloksissa monta kiinnostavaa artikkelia?
- Voit avata nettisivuja uusille välilehdille painamalla linkkiä oikealla hiirennapilla (tai kännykällä painamalla pitkään) ja valitsemalla Avaa uudelle välilehdelle.
- Toinen mahdollisuus on se, että aina yhden artikkelin luettuasi peruutat takaisin hakutuloksiin taaksepäin-nuolella.