Sisältömarkkinoinnin perusteita

Sisältömarkkinointia on se, jos hyvällä ilmaisella sisällöllä houkutellaan ihmisiä sivustolle, joka sitten ohessa mahdollisesti myös myy jotain.

Sisältömarkkinoija kohtaa nykypäivänä karun todellisuuden: Internet on jo täynnä valtavan hyvää sisältöä. Lukijoiden metsästäminen on kovaa työtä. Nykyään ensinnäkin sisällön on oltava loistavaa, ja lisäksi yleisö on käytävä hakemassa Facebookista ja foorumeilta.

Ennen kuin rupeat markkinoimaan sivustoasi, niin sinun on syytä tehdä sivustostasi markkinoinnin arvoinen.

Pelkkä somejulkisuus on nopeasti katoavaa. Kannattaa ajatella, millä vierailijat saadaan ”koukkuun”.

  • Jos sivultasi löytyy aidosti arvokasta, hyödyllistä sisältöä, niin ihmiset pistävät sen muistiin ja palaavat myöhemminkin. He voivat myös suositella sitä muille ja parhaimmillaan saattavat linkata siihen omilla nettisivuillaan. On tärkeää, että tällä arvokkaalla sivulla on pysyvä nettiosoite, jotta linkit eivät mene rikki!
  • Jos sinulla on jo paljon sisältöä sivuillasi, niin tutki, mitkä sivuistasi ovat ”ikivihreitä” ja erityisen arvokkaita. Laita näille sivuille sisäisiä linkkejä ja markkinoi niitä esimerkiksi somessa. Mieti myös, miten saisit arvosivujen Google-sijoitusta paranemaan (tämän kurssin ensimmäinen osa).

Uutiskirje

Uutiskirje on keino muuttaa satunnaiset vierailijat pysyviksi lukijoiksi. Jos kävijä tilaa tiedotuksen uusista artikkeleista sähköpostiinsa, niin voit myöhemmin kertoa hänelle uusista artikkeleista ja kenties myös mainostaa jotakin.

Ongelmana on se, että ihmiset saavat muutenkin liikaa sähköpostia, eivätkä kovin monet vapaaehtoisesti tilaa lisää sähköpostia.

Tästä syystä uutiskirjeen tilaus kannattaa toteuttaa todella hyvin.

Tämän sivuston uutikirjeet on toteutettu näillä työkaluilla:

Blogien seuraajalistoja on kerätty jo pitkään. Shane Melaugh, Thrive Leadsin perustajajäsen, on tiivistänyt seuraajien keräämisen historian näin:

  1. Käyttäjien on jo pitkään ollut mahdollista lisätä seuraamansa blogit erityiseen RSS-lukijaan. Tämä vaati teknistä osaamista ja oli hankalaa.
  2. Viime aikoina blogien seuraamiseen ei enää ole tarvittu erillistä työkalua, vaan uutiskirjeet tilataan kätevästi suoraan omaan sähköpostiin. Tämä on niin helppoa, että tavallisetkin käyttäjät osaavat.
  3. Mutta nykyihmiset saavat muutenkin liikaa sähköpostia ja ovat oppineet vihaamaan kaikenlaista ”roskapostia”. He eivät yleensä enää kertakaikkiaan suostu tilaamaan sähköpostiuutiskirjettä. Mutta heidät on mahdollista yhä lahjoa, esimerkiksi tarjoamalla uutiskirjeen tilaajille vaikkapa ilmainen PDF-kirjanen heitä kiinnostavasta aiheesta! (Thrive Leads tarjoaa tähänkin työkalun.)

Sähköpostimarkkinointi ja GDPR

Englanninkielinen linkki: Hyvä tapa tehdä sähköpostimarkkinointia niin, että se täyttää GDPR:n ehdot.

Alla on hyvä video: Old vs. New Marketing. Tiivistelmä suomeksi: Tuotteita on mahdollista markkinoida nettisivulla tai uutiskirjeessä niin kiinteänä osana hyödyllistä sisältöä, että se ei tunnu mainostamiselta! Tällöin asiakkaalta riittää suostumus hyödyllisen sisällön lähettämiseen uutiskirjeessä (GDPR vaatii kertomaan, mihin uutiskirjeen tilaaja sitoutuu).

Kurssi: Näkyvyyttä nettisivuille

  1. Google-sijoituksen anatomia
  2. Miltä nettisivusi näyttää Googlessa ja Facebookissa
  3. Sisältömarkkinoinnin perusteita
  4. Laskeutumissivu (Landing Page)
  5. Toteuta ”Vanity URL”
  6. Teknisiä juttuja: Jaa-napit, sivuston nopeus ja salaus

Jätä kommentti